Kunnan harkintavallan rajat vesihuollon järjestämisessä

Abstract

Tämän tutkielman aiheena on kunnan harkintavallan rajat vesihuollon järjestämisessä. Tutkielman tavoitteena on hahmottaa kunnan vesihuollon järjestämisvastuun kokonaisuutta ja sen merkitystä vesihuollon turvaamisessa. Tutkielmassa tarkastellaan vesihuoltoa erityisesti julkisen vallan käytön, kunnallisen itsehallinnon sekä perus- ja ihmisoikeuksien näkökulmasta.

Päätutkimuskysymyksenä on, mitkä ovat kunnan harkintavallan rajat vesihuollon järjestämisessä. Kunnan harkintavallan rajojen tarkastelu on olennaista, sillä kunta julkisen vallan käyttäjänä tekee keskeisiä vesihuoltopalveluiden toteutumista koskevia päätöksiä, jotka vaikuttavat yksilöiden perus- ja ihmisoikeuksiin. Päätutkimuskysymystä täydentää alatutkimuskysymys: millaisia oikeusvaikutuksia vesihuollon keskeisimmillä perus- ja ihmisoikeusvaatimuksilla voi olla vesihuoltotoiminnassa, erityisesti kunnan järjestämisvastuun kannalta?

Tutkielman metodina käytettiin lainoppia. Aineisto koostui pääosin kansallisesta lainsäädännöstä, lainvalmisteluasiakirjoista, oikeuskäytännöstä, kansainvälisistä ihmisoikeussopimuksista ja oikeuskirjallisuudesta. Lisäksi hyödynnettiin soveltuvin osin muuta vesihuoltoon liittyvää tutkimuskirjallisuutta, jonka tarkoituksena oli tukea aiheen käsittelyä oikeudellisesta näkökulmasta.

Tutkielmassa todettiin, että kunnan järjestämisvastuu rajoittuu kunnan velvollisuuteen huolehtia alueellaan vesihuollon palvelujen tarjonnasta, joka on lain tavoitteiden kannalta riittävä ja harkintavalta tämän velvollisuuden toteuttamisessa on melko laaja. Keskeisenä havaintona todettiin, että toiminta-aluepäätöksellä on merkittävä vaikutus kunnan järjestämisvastuun kannalta. Toiminta-aluepäätöksellä on useita keskeisiä oikeusvaikutuksia. Kunnan harkintavaltaa rajaavana ja toiminta-aluepäätöstä ohjaavana tekijänä nousi esiin myös kunnan vastuu vesihuollon maksujen kohtuullisuuden ja tasapuolisuuden turvaamisessa.

Tutkielmassa todettiin, että viranomaisen harkintavaltaa rajaavat aina perus- ja ihmisoikeudet, jotka tulisi huomioida perus- ja ihmisoikeusmyönteisellä tulkinnalla. Vesihuoltolaki on käytännössä oikeutta veteen toteuttavaa lainsäädäntöä, johon liittyviä keskeisiä tehtäviä on lainsäädännöllä osoitettu kunnan vastuulle. Näin ollen kunnan vesihuoltoa koskevaa päätöksentekoa tulisi ohjata viime kädessä perus- ja ihmisoikeusmyönteinen tulkinta, jolle tutkielmassa haettiin tulkinnallista sisältöä erityisesti TSS-sopimuksen 11 ja 12 artiklasta sekä Euroopan ihmisoikeussopimuksen artiklasta 8.