Sihisevä johdinauto ja kirskuva bussi : Tamperelaisten aistikokemuksia joukkoliikenteestä 1970-luvulla

Abstract

Tämä pro gradu -tutkielma käsittelee sitä, miten 1970-luvulla Tampereella koettiin joukkoliikenteen aiheuttamat hajut ja äänet. Hajut ja äänet valikoituivat aistimaailman tarkastelun kohteeksi, koska liikenteen aiheuttamat ilmansaasteet ja meluhaitat olivat näkyvä osa liikenteen aiheuttamia ongelmia. Ympäristönsuojelemiseen oli herätty 1960- ja 1970-luvuilla, jolloin ihmisten elinympäristöön alettiin kiinnittää enemmän huomiota. Alakysymyksenä tutkielmassa on, miten ympäristösuojelu vaikutti julkiseen keskusteluun koskien joukkoliikennettä ja ilmansaasteita. Joukkoliikenne oli 1970-luvun alkupuolella murroksessa, sillä johdinautoliikenteen tulevaisuus oli vaakalaudalla, eikä sen lopettamisesta ollut tehty virallisia päätöksiä Tampereella. Tämä murros näkyi julkisessa keskustelussa, kun sanomalehtien sivuilla käytiin väittelyä johdinautojen ja diesellinja-autojen heikkouksista ja vahvuuksista. Tutkielman keskeisin lähdeaineisto on Tampereen kaupunginarkistosta löytyvä liikennelaitoksen lehtileikekokoelma, liikennelaitoksen pöytäkirjat sekä trolleybussitoimikunnan pöytäkirjat. Lisäksi työssä on käytetty Yle Areenasta löytyvää dokumenttia Muuttuvan kaupungin kuvat vuodelta 1976. Dokumentin avulla pääsi kuulemaan, miltä liikenne kuulosti Tampereen keskustassa. Siinä haastateltiin myös kaupungin asukkaita koskien liikennettä sekä kaupunkisuunnittelua. Pro gradu -työ on laadullinen tutkimus, jossa on käytetty sisällönanalyysia. Kehyksenä toimii aistihistoria ja kokemushistoria. Lehtileikkeistä valikoitui sellaisia artikkeleja, joissa mainitaan johdinautot, melu tai ilmansaasteet. Nämä on jaoteltu teemoittain ilmansaasteet koskettamaan hajuaistia, ja meluun liittyvät artikkelit kuuluvat ääniaistin käsittelyyn. Valikoitujen artikkelien pohjalta pyrittiin löytämään aikalaisten kuvauksia aistihavainnoista. Kuvailujen perusteella muotoutui käsitys siitä, millaisia kokemuksia tamperelaisilla oli joukkoliikenteen äänistä ja hajuista. Sähköllä toimineet johdinautot olivat valikoituneet joukkoliikennevälineeksi toisen maailman sodan aikana, jolloin pulaa oli polttoaineista ja materiaaleista. Tampereen joukkoliikenteen järjestämiseen vaikutti maantiede, sillä Tampere on rakennettu kapealle kannakselle. Tämä aiheutti ongelmia, kun autoistumisen myötä liikenne kasvoi ja keskustan alue ruuhkautui. Kaupungin asukkaat kokivat, että kaupunkia rakennettiin yksityisautoileville, mutta toisaalta henkilöautot edustivat edistyksellisyyttä ja vaurautta. Johdinautojen aika jäi pitkän suunnitteluvaiheen jälkeen kuitenkin lyhyeksi, sillä niistä luovuttiin Tampereella 1970-luvun lopulla. Lopettamiseen vaikutti kaluston vanheneminen ja kustannussyyt. Samalla haluttiin olla mukana kansainvälisessä trendissä, jonka seurauksena johdinautoliikennettä oli korvattu dieselbusseilla monissa Euroopan valtioissa. Tutkielma osoittaa, että melu- ja saasteongelmat koettiin haitallisina kaupungin asukkaiden hyvinvoinnille. Meluntorjuntaan ja autoilun haittoihin otettiin kantaa kansalaisjärjestöjen toimesta, mutta yleisesti koettiin, ettei asukkailla ollut mahdollisuuksia vaikuttaa kaupungin suunnitteluun. Luonnonsuojelun nousun myötä vastuuta elinympäristöstä alettiin penätä virkamiehiltä ja päättäjiltä. Julkisessa keskustelussa tuotiin esille johdinautojen saasteettomuus ja meluttomuus verrattuna dieselillä kulkeviin linja-autoihin, joten johdinautot koettiin ympäristöystävällisemmiksi kulkuneuvoiksi. Linja-autoista aiheutui monenlaista meluhaittaa kitisevistä jarruista sätkättäviin moottoreihin. Niistä tuli myös enemmän pakokaasua, jonka koettiin heikentävän kaupunkilaisten terveyttä ja hyvinvointia. Linja-autojen puolustajat olivat sitä mieltä, että tulevaisuuden innovaatioilla dieselbusseista saataisiin yhtä saasteettomia ja äänettömiä kuin johdinautoista. Teknologiaoptimismia käytettiin argumenttina diesellinja-autojen jatkamisen perusteena. Ääntä yritettiin saada alemmas moottorin ja eristyksen avulla, kuin taas pakokaasuja yritettiin saada kuriin erilaisilla suodattimilla ja uusilla polttoaineilla. Koska tekniikan innovaatioihin uskottiin, voidaan päätellä, että dieselbussien puolustajat olivat tietoisia niiden aiheuttamista ympäristöhaitoista.