Ikääntyvien hoivan tulevaisuus
Valkama, Outi; Lampio, Terhi; Mykkänen, Suvi; Siren, Anu (2024)
Valkama, Outi
Lampio, Terhi
Mykkänen, Suvi
Siren, Anu
Tampereen yliopisto
2024
Yhteiskuntatieteiden tiedekunta - Faculty of Social Sciences
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-3447-5
https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-3447-5
Tiivistelmä
Hoivapalvelut ovat murroksessa mm. kasvavien hoivatarpeiden, tuoreen sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen sekä julkisen talouden haasteiden vuoksi. Tässä muistiossa dokumentoidaan selvityshanke, jonka tavoitteena oli tarkastella ikääntyneiden hoivaa tulevaisuusperspektiivissä, ja tarkastella erityisesti hoivatyön organisointia ja teknologian roolia tulevaisuuden hoivatyön haasteiden valossa. Hanketyö pohjautuu kolmeen osatutkimukseen, jotka toteutettiin vuonna 2023. Lisäksi on työstetty kahdeksan tulevaisuusskenaariota, joiden kautta tarkastellaan hoivatyön tulevaisuutta.