"Päiväkoti on just sellainen, kun johtaja on": Varhaiskasvatuksen kulttuurinen moraalijärjestys johtamisen taustaeetoksena

Abstract

Varhaiskasvatusta on viimeisen kymmenen vuoden aikana kehitetty enemmän kuin sen historian aikana yhteensä. Siitä huolimatta varhaiskasvatusalan sanotaan olevan syvenevässä kriisissä. Alan veto- ja pitovoima on heikentynyt ja mediassa on uutisoitu jopa henkilöstön joukkopaosta varhaiskasvatuksen alalta. Alan kehittämisen ja kriisiytymisen dilemma toimii tämän tutkimuksen innoittajana. Ilmiön ymmärtämiseksi on annettava henkilöstölle mahdollisuus kertoa oma kokemuksensa varhaiskasvatuksesta, johtamisesta ja päiväkodissa työskentelystä. Lisäksi tavoitteena on nostaa johtamisen arvioinnin merkitys keskiöön henkilöstön toiminnan mahdollistajana tai estäjänä. Näkökulma tai linssi, jonka läpi asiaa tässä tutkimuksessa peilataan, on valtakunnallisen Varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden (OPH, 2022) arvopohja ja sen periaatteet oppivasta yhteisöstä ja elinikäisestä oppimisesta sekä moniammatillisen toiminnan johtamisen periaatteet. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys lähtee liikkeelle varhaiskasvatuksen historiasta, jota kuvaa eri ammattiryhmien kamppailu valta-asemistaan päiväkodissa. Historian kuvauksen tarkoitus on laajentaa ymmärrystä eri ammattiryhmien kokemuksista historian kamppailuissa ja näiden kamppailujen huomioon ottamista johtamisen laajemmassa kontekstissa. Ymmärrys menneisyydestä auttaa hahmottamaan tulevaisuutta ja estää historian toistamisen eri ammattiryhmien kamppailujen jatkumisena. Edelleen teoreettisena viitekehyksenä toimivat varhaiskasvatuksen johtaminen, jota perinteisesti kuvataan jaettuna ja pedagogisena johtamisena. Lisäksi viitekehys huomioi johtamistoiminnan ja oppimiskäsityksen muutoksen sekä moniammatillisen tiimin johtamisen periaatteet. Tutkimus koostuu yhdeksän päiväkodin työntekijän haastattelusta. Heistä kuusi toimii varhaiskasvatuksen lastenhoitajana ja kolme varhaiskasvatuksen opettajana. Opettajista yksi toimii myös varajohtajana päiväkodissa. Haastattelut toteutettiin avoimella haastattelulla, jossa haastateltavat kertoivat omia kokemuksiaan päiväkodin johtamisesta ja sen merkityksestä heidän työlleen. Tutkimus on lähtökohdiltaan narratiivinen sekä aineiston keruun että analyysin osalta. Analyysi lähti liikkeelle narratiiviselle tutkimukselle ominaisesti aineistolähtöisenä, mutta jatkui abduktiivisesti liittäen analyysiin tutkimusperustaista näkökulmaa siitä, mitä moniammatillisen henkilöstön johtaminen ja moniammatillisen toiminnan onnistuminen edellyttää johtamiselta. Tutkimuksen tuloksena muodostui varhaiskasvatuksen tiedostamaton kulttuurinen moraalijärjestys, joka on muotoutunut alalla itsestään selvinä pidetyistä käsityksistä, moraalijärjestyksen paheista ja hyveistä. Varhaiskasvatuksen kulttuurisen moraalijärjestyksen perustana ja ikään kuin moraalijärjestyksen kasvun siemenenä toimii alalla paheena pidetty ”kaikki tekevät kaikkea” -toiminta. ”Kaikki tekevät kaikkea” -sanonta on varhaiskasvatuksen kulttuurista moraalijärjestystä ohjaava kyseenalaistamaton totuus, jonka rajoittamiseksi ja estämiseksi alalle on muodostunut tiedostamattomia, moniammatillisen toiminnan ja varhaiskasvatuksen arvopohjan kanssa ristiriitaisia seurauksia. Jotta kaikki eivät tekisi päiväkodissa kaikkea, on tavoitteena ollut eri ammattiryhmien koulutukseen perustuvat selkeät tehtävänkuvat. Tämä tavoite on ristiriidassa varhaiskasvatuksen määritelmän kanssa, jossa kasvatus, opetus ja hoito nivoutuvat saumattomasti yhteen eikä niitä käytännön tasolla tule erottaa. Kaikki tekevät kaikkea -sanonta moraalijärjestyksen ytimenä on ohjannut päiväkodin johtajia lain tulkintaan, joka rajaa tietyt tehtävät pois tietyn koulutuksen omaavilta, estäen siten oppivan yhteisön ja elinikäisen oppimisen mahdollisuuden kaikkien ammattiryhmien kohdalla. Tällöin seurauksena on ollut hierarkian muodostuminen paitsi ammattiryhmien välille, myös päiväkodin eri tehtävien välille. Kuitenkin hierarkian hämärtäminen ennemmin kuin korostaminen olisi olennaista moniammatillisen toiminnan johtamisessa. Tämän tutkimuksen aineiston kohokohtana näyttäytyy vuoden 2018 varhaiskasvatuslain uudistus, jossa alaa taustaeetoksen tavoin ohjaavan moraalijärjestyksen olemassaolo nousi esiin. Lakiuudistuksen tarkoitukseksi tulkittiin alalla itsestään selvänä pidetty ”kaikki tekevät kaikkea” -toiminnan rajoittaminen. Opettajien vastuu lasten varhaiskasvatussuunnitelmien laadinnasta tulkittiin siten, että muiden ammattiryhmien koulutuksessaan saama osaaminen ei riitä lasten varhaiskasvatussuunnitelmien laadintaan ja siksi he eivät jatkossa saa laatia niitä. Ristiriitaisen tästä tulkinnasta teki se, että osa lastenhoitajista oli laatinut lasten vasuja siihen saakka jo 15 vuotta. Näin ollen työssäoppiminen ja elinikäisen oppimisen mahdollisuus evättiin lastenhoitajilta vedoten heidän koulutukseensa. Siten oppiva yhteisö varhaiskasvatuksen periaatteena sekä yksilön osaamisen tunnistaminen, tunnustaminen ja hyödyntäminen moniammatillisen toiminnan edellytyksinä, jäävät toteutumatta. Henkilöstön kokemuksena varhaiskasvatuksen julkinen kertomus ja arjen toiminta näyttäytyvät ristiriitaisena johtamisena päiväkodissa. Varhaiskasvatuksen historian ja ammattiryhmien vuosikymmeniä jatkuneiden kamppailujen näkökulmasta lakiuudistuksen tulkinta näyttäytyy päiväkodin tasolla opettajien ammattiryhmän voittona pitkään jatkuneissa kamppailuissa valta-asemista varhaiskasvatuksessa. Moraalijärjestyksen näkökulmasta se taas näyttäytyy alan määrätietoisena suuntana, jossa eri ammattiryhmien tehtävät rajataan selkeästi tietyille ammattiryhmille kuuluviksi ja tietyille ammattiryhmille kuulumattomiksi tehtäviksi. Varhaiskasvatuslain uudistus vuonna 2018 ja lain tulkinta opettajien vastuusta lasten varhaiskasvatussuunnitelmien laadinnasta on lisännyt paitsi opettajien työkuormaa lapsiryhmän ulkopuolisissa tehtävissä, myös lastenhoitajien työkuormaa lapsiryhmissä. Tällainen ammattiryhmien kuormittuminen tahoillaan ja toisistaan erillään aikana, jolloin osaavasta henkilöstöstä on pulaa, on lisännyt kaaoksen tunnetta henkilöstössä ja heikentää osaltaan halua pysyä varhaiskasvatuksen alalla. Tämän tutkimuksen mukaan asioiden kyseenalaistaminen on vaikeaa ja kyseenalaistaja tulkitaan usein hankalaksi työntekijäksi. Kaikin tavoin joustaminen on alalla hyve, jolloin kyseenalaistamattomuuden ja kaikessa joustamisen seurauksena alalle on muodostunut hyveenä pidettävä kaaoksen sietäminen. Hyvä työntekijä varhaiskasvatuksessa on sellainen, joka sietää kaaosta. Tämä taas on ristiriidassa varhaiskasvatuksessa tavoitteena pidetyn kiireettömän arjen kanssa. Varhaiskasvatuksen tiedostamaton kulttuurinen moraalijärjestys näyttää tämän tutkimuksen mukaan ohjaavan taustaeetoksen tavoin päiväkodin johtamista, mikä näyttäytyy henkilöstön kokemuksina ristiriitaiselta päiväkodin johtamiselta.

Early childhood education has been developed more in the last ten years than throughout its history combined. Nevertheless, the early childhood education sector is said to be in a deepening crisis. The sector's attractiveness and retention have weakened, and the media has even reported mass exodus of personnel from the early childhood education field. The dilemma between developing the field and its crisis serves as the inspiration for this study. To understand this phenomenon, employees must be given the opportunity to share their own experiences of early childhood education, leadership, and working in daycare centers. Additionally, the aim is to highlight the importance of leadership assessment as a facilitator or inhibitor of staff action. The perspective or lens through which this issue is examined in this study is the values and principles of the national Early Childhood Education Curriculum (FNAE, 2022) regarding learning communities and lifelong learning, as well as the principles of leading interdisciplinary teams. The theoretical framework of the study begins with the history of early childhood education, characterized by the struggle of different professional groups for their power in daycare centers. The purpose of describing history is to broaden understanding of the experiences of different professional groups in historical struggles and to consider these struggles in the broader context of leadership. Understanding the past helps to shape the future and prevents the repetition of history as continued struggles between professional groups. Further theoretical frameworks include the leadership of early childhood education, traditionally described as shared and pedagogical leadership. Additionally, the framework considers the change in leadership practices and understanding of learning, as well as the principles of leading interdisciplinary teams. The study consists of interviews with nine daycare center employees, six of whom work as early childhood educators and three as early childhood teachers. One of the teachers also serves as a deputy director in the daycare center. The interviews were conducted using open-ended questions, allowing the interviewees to share their own experiences of daycare center leadership and its significance for their work. The research is narrative in both data collection and analysis. The analysis started as data-driven, typical of narrative research, but continued abductively by incorporating a research-based perspective on what leadership requires for the success of interdisciplinary staff and activities. As a result of the study, an unconscious cultural moral order of early childhood education was formed, which has emerged from the ideas considered self-evident in the field, the vices and virtues of the moral order. At the core of the cultural moral order of early childhood education and as if the seed of moral order's growth acts the activity "everyone does everything," considered as a vice in the field. The phrase "everyone does everything" guides the cultural moral order of early childhood education as an unquestionable truth, resulting in unconscious consequences conflicting with the values of interdisciplinary work and the ethos of early childhood education. In order to prevent everyone from doing everything in the daycare, the goal has been to establish clear job descriptions based on the education of different professional groups. However, this goal is contradictory to the definition of early childhood education, where upbringing, teaching, and care are seamlessly integrated and should not be separated in practice. The phrase "everyone does everything" as the core of the moral order has guided daycare managers in interpreting the law, which restricts certain tasks from those with specific education, thus preventing the possibility of a learning community and lifelong learning for all professional groups. As a result, hierarchies have formed not only between professional groups but also between different tasks in daycare. However, blurring hierarchies rather than emphasizing them would be essential in leading interdisciplinary work. The highlight of the data in this study appears to be the 2018 reform of the Early Childhood Education Act, which brought to light the existence of the moral order guiding the field like a background effect. The purpose of the legislative reform was interpreted as restricting the activity "everyone does everything," considered self-evident in the field. The responsibility of teachers for drafting children's early education plans was interpreted so that the expertise acquired by other professional groups in their education is not sufficient for drafting early education plans for children, and therefore they are not allowed to draft them in the future. The contradictory aspect of this interpretation was that some daycare nurses had been drafting plans for children for up to 15 years. Thus, the opportunity for work-based learning and lifelong learning was denied to daycare nurses based on their education. Thus, the principle of a learning community and the recognition, acknowledgment, and utilization of individual competence as prerequisites for interdisciplinary work remain unfulfilled. As experienced by the staff, the public narrative of early childhood education and everyday practice appear as conflicting management in the daycare. From the perspective of the history of early childhood education and the decades-long struggles of professional groups, the interpretation of the legislative reform appears at the daycare level as a victory for the professional group of teachers in the long-standing struggles for power positions in early childhood education. From the perspective of the moral order, it appears as a determined direction in the field where the tasks of different professional groups are clearly defined as belonging to certain professional groups and as tasks not belonging to certain professional groups. The reform of the Early Childhood Education Act in 2018 and the interpretation of the responsibility of teachers for drafting children's early education plans have increased not only the workload of teachers in tasks outside the children's group but also the workload of daycare nurses within the children's groups. Such loading of professional groups separately and from each other at a time when there is a shortage of skilled personnel has increased a sense of chaos among the staff and, in part, reduces the desire to stay in the field of early childhood education. According to this study, questioning things is difficult, and the questioner is often interpreted as a difficult employee. Flexibility in every way is a virtue in the field, so unquestioning and accommodating everything has led to a virtue considered tolerating chaos. A good worker in early childhood education is one who tolerates chaos. This, in turn, contradicts the goal of a leisurely everyday life in early childhood education. According to this study, the unconscious cultural moral order of early childhood education seems to guide daycare management, much like the background effect, which appears as conflicting daycare management as experienced by the staff.