”Kaiketi sillä tarkoitetaan hyvää, kun pahantekijöitä niin hellitään” : Vankeinhoidon murroksesta käyty keskustelu 1860–1880-luvuilla

Abstract

Tämä tutkielma käsittelee suomalaisen vankeinhoidon murroskauden aikana käytyä keskustelua. 1800-luvun loppupuoliskolla toteutettu vankeinhoitoreformi uudisti vapausrangaistusten periaatteita ja tarkoitusperiä kohti modernina nähtyä vankien parantamista. Reformiin liittyi lainsäädännöllisiä uudistuksia alkaen vuoden 1866 asetuksesta vapausrangaistusten toimeenpanoa koskien ja johtaen viimein vuonna 1889 hyväksyttyyn rikoslain kokonaisuudistukseen. Rikollisten parantamiseen tähtäävä vankeinhoito vaati koko maan kattavan vankiloiden rakennusprojektin, sillä uuden järjestelmän toimintaperiaatteisiin kuului vahvasti vankien erottaminen selleihin. Sellien lisäksi uusiin vankeinhoidon periaatteisiin kuuluivat vankien koulutus, työnteko sekä kuri, millä pyrittiin parantamaan vanki taas osaksi yhteiskuntaa. Tutkimustehtävänä oli eritellä vankeinhoidon murroskauden aikana käytyä keskustelua ja puhetapoja niin viranomaisten kuin kansalaistenkin keskuudessa. Tavoitteena oli hahmottaa, miten vankeinhoidon uudet periaatteet ja järjestelmän muutos tuotettiin keskusteluissa osana diskursiivista todellisuutta. Tutkimuksen metodologia ja teoreettinen viitekehys pohjautuvat diskurssianalyysiin. Diskurssianalyysin taustalla on sosiokonstruktivistinen käsitys siitä, kuinka todellisuutta rakennetaan, uusinnetaan ja muokataan puheessa tuotetuilla merkityksenannoilla. Jako viranomaisdiskurssin ja kansalaisdiskurssin tarkasteluun erillään perustuu tavoitteeseen hahmottaa, missä määrin viranomaispyrkimykset ja tavallisen kansan oikeustaju kohtasivat. Mielenkiinto kohdistuu siihen, rakentuivatko vankeinhoidon uudistuksista annetut merkityksenannot yhtenäiseksi keskusteluksi, vai tuotettiinko muutoksista toisistaan erillisiä todellisuuskäsityksiä. Aineisto on jaoteltu kahteen suureen kokonaisuuteen. Viranomaisdiskurssia hahmotin lainsäädännön, komiteanmietintöjen, säätyvaltiopäiväkeskustelujen sekä vankilaintarkastajana toimineen Adolf Grotenfeltin tuottamien tekstien perusteella. Rikoslain kokonaisuudistuksesta annettu komiteanmietintö ja sitä seurannut tarkastuskomitean mietintö esittävät viralliset perusteet rikoslakiuudistuksen ja rangaistuskäytäntöjen taustalla. Vuoden 1888 säätyvaltiopäivillä käytyjä keskusteluja lakiehdotuksesta tarkastelin niiltä osin, mitä Suomalaisen Wirallisen Lehden Valtiopäivälehti-lisäosissa julkaistiin. Adolf Grotenfelt, joka toimi koko reformin ajavana voimana, kävi vankilaintarkastajan virassaan kirjeenvaihtoa niin senaatin, keisarin kuin vankilaitostenkin kanssa, ja näistä kirjeistä olen tarkastellut Grotenfeltin tuottamaa käsitystä koko reformin taustalla. Kansalaisten tuottamia käsityksiä vankeinhoidon murroksesta olen tarkastellut Translocalis-tietokannan avulla. Tietokantaan on kerätty kaikki suomenkielisiin lehtiin lähetetyt lukijakirjeet vuoteen 1885 asti. Lukijakirjeiden kirjoittajien laaja sosiaalinen spektri sekä maantieteellinen kattavuus antavat hyvän kuvan kansalaisten mielipiteistä ja kannanotoista vankeinhoitoreformia koskien. Näistä lukijakirjeistä analysoin systemaattisesti vankeinhoitoon keskittyvät hakutulokset, joita löytyi 391 kappaletta. Viranomaisdiskurssin vahvaksi suuntaajaksi muodostui Adolf Grotenfelt yhdessä murrosta ajaneiden kollegoidensa kanssa. Vahvana perusteena rangaistusjärjestelmän muutokselle näyttäytyivät kansainväliset humaanit rangaistusihanteet ja kansainvälisen tieteellisen yhteistyön kautta syntyneet käsitykset rationaalisesta kriminaalipolitiikasta. Muutosten ajaminen suomalaiseen yhteiskuntaan perusteltiin tieteellä ja kansakunnan liittämisellä osaksi sivistynyttä eurooppalaista perinnettä. Vaikka viranomaisten keskuudessa kuului myös uudistuksia haastavia näkemyksiä, muotoutui parannuskeskeinen ideologia viranomaisdiskurssin hyväksytyksi puhetavaksi, johon kaikki vakavasti otettavat kannanotot tuli suhteuttaa. Parannusideologia muodostui perusteeksi, johon viittaaminen oli avain osaksi diskurssia huolimatta siitä, olivatko toimet tosiasiallisesti parantamiskäsityksen mukaisia. Kansalaisten näkemyksissä rangaistusjärjestelmän muutokset vaikuttivat olleen jossain määrin tunnettuja, mutta erityisesti köyhän kansanosan elämään verrattuna vankeusoloja pidettiin liian mukavina. Yksittäisen vangin parannus nähtiin mahdollisena, mutta sen katsottiin vaativan liikaa resursseja. Nousevan raittiusaatteen nimissä vankila esitettiin viimeisenä määränpäänä, johon päätyminen voitiin välttää raittiudella. Kansalaisdiskurssin pääpaino olikin rikosten ennaltaehkäisyssä rangaistusjärjestelmän sijasta. Vaikka käsitykset rikollisten parannustavoitteen uskottavuudesta ja resurssien oikeudenmukaisesta suuntaamisesta erosivat viranomaisdiskurssissa ja kansalaispuheessa, näkyivät kummassakin esiin nostettuina teemoina sovitus rikosseuraamusten pohjana sekä pyrkimys mahdollisimman varhaiseen puuttumiseen. Keskustelua käytiin siis eroista huolimatta samassa diskursiivisessa ulottuvuudessa, mutta painopiste keskittyi rikosprosessin eri vaiheisiin.