Naiset vaakakupissa : Muoti ja moderni laihdutuskulttuuri Suomen lehdistössä 1920–1939

Abstract

Tässä tutkielmassa tarkastellaan muodin ja laihdutuksen risteymiä suomalaisessa lehdistössä vuosien 1920- ja 1939 aikana, sekä miten uudistuvaan kauneuskäsitykseen siinä suhtauduttiin. Pukeutumiskulttuuri oli ollut murroksessa jo pidemmän aikaa säädynmukaisen pukeutumisen murtuessa 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa, ja vaatteiden massatuotantoon ja kulutusyhteiskuntaan siirtyminen 1920-luvulla aiheutti seuraavan suuren muutoksen.

Aikaisempi kansainvälinen tutkimus on jo selvittänyt 1920-luvun laihduttamisen ja muodin välistä suhdetta länsimaissa, joka kiteytyi kuvaan modernista ja vapaasta jazztytöstä. Työssä tarkastellaan lehtien käymää laihdutuskeskustelua, missä ja miten siitä puhuttiin, miten sukupuolittunutta ja kulutuskeskeistä diskurssi oli, sekä minkälaisia laihdutustuotteita- ja palveluita lehdissä mainostettiin. Lähteenä työssä käytetään ympäri Suomen julkaistuja naisille suunnattujen lehtien, sekä yleisaikakauslehtien kirjoituksia, laihdutustuotteiden- ja palveluiden mainoksia, sekä ajan kauneus- ja terveysoppaita. Työssä hyödynnetään symbolista konvergenssiteoriaa ja sen fantasiateema-analyysiä, jonka avulla aineistosta etsitään jälkiä massamediassa levitetystä kehoihanteita ja fantasiaa rakentaneista malleista, sekä pohditaan niiden merkitystä naisten kehonkuvan muutokselle Suomessa.

Lehdissä kuvailtiin ja arvosteltiin uutta, solakkaa vartaloa vaativaa muotia ja laihdutuksen epäterveellisyyttä, mutta samaan aikaan myös lihavuus esitettiin ongelmallisena terveyden ja estetiikan kannalta. Niin laihuus kuin lihavuus esittäytyi aineistossa ristiriitaisena. Painon lisääntyminen kuului ikääntymiseen ja se nähtiin tietyissä rajoissa myös kauniina, mutta ajalle tyypillinen nuoruuden ihannointi toisaalta kannusti kilojen karistamiseen. Moderni, solakka vartalo viesti nuoruudesta, kauneudesta, terveydestä ja vapaudesta. Toisaalta laihtuneen ruumiin huomattiin altistuvan herkemmin taudeille, eikä poikamainen siluetti miellyttänyt avioitumisaikeisia miehiä. Laihan vartalon nähtiin myös asettavan äitiyden ja samalla koko kansakunnan kohtalon vaaraan sen oletetun heikkouden vuoksi. Laihdutus ohjattiin lehdissä tekemään hitaasti ja terveellisesti, mutta uudet, usein tehottomat ja jopa vaarallisetkin laihdutuslääkkeet- ja palvelut taas lupasivat nopeita tuloksia.

Kehoideaalin muutosta voi nähdä ajaneen erityisesti länsimaisen kulutuskulttuurin yleistyminen sekä suomalaisen massamedian modernisoituminen. Vaateteollisuuden kehittyessä standardoidut koot loivat kuvaa normatiivisesta kehosta lehtien mainoskuvien ja laihdutusohjeiden kanssa. Laihdutusdiskurssi lehdistössä oli vahvasti sukupuolittunutta, ja painonhallintaan liittyvät kirjoitukset ja mainokset kohdistuivat lähtökohtaisesti naisille. Erityisesti keski-iän ylittäneet naiset olivat painonhallintaan liittyneiden ohjeiden ja mainosten kohderyhmä. Laihdutukseen ja lihavuuteen liittyneestä keskustelusta oli havaittavissa nykyajan uusliberalistiselle kulutuskulttuurille tyypillisiä piirteitä. Toimimattomia, tyyriitä lääkkeitä ja hoitoja mainostettiin maalaamalla pelkokuvia kuluttajan terveydestä ja sosiaalisesta sopivuudesta. Häikäilemätönkin mainostus ja ruumiin koon arvostelu lehdissä rakensivat lihavuudesta negatiivista kuvaa suhteessa näennäisen terveeseen solakkaan vartaloon. Median levittämät fantasiakuvat terveestä ja solakasta ruumiista voi nähdä edistäneen kuluttajan itsekontrollin tarvetta sekä luoneen tarpeen painonhallinnalle. Terveys esitettiin usein ulkoisesti havaittavana piirteenä mikä taas tuki tarvetta tarkkailla omaa ulkonäköä ulkopuolisen silmin. Uuteen kauneuskäsitykseen suhtauduttiin siis monin eri tavoin. Yhteistä eri kannoille kuitenkin oli lihavuuden pitäminen epäesteettisenä, ja että muodilla oli lopulta valta vetää lopulliset rajat sille, minkälainen keho oli sosiaalisesti hyväksyttävä ja terve.