Talouskuripolitiikan vaikutus talouskasvuun
Kares, Kristiina (2024)
Kares, Kristiina
2024
Kauppatieteiden kandidaattiohjelma - Bachelor's Programme in Business Studies
Johtamisen ja talouden tiedekunta - Faculty of Management and Business
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2024-04-22
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202404163646

Tiivistelmä
Talouskurilla tarkoitetaan politiikkatoimia, joilla pyritään vähentämään valtion budjettivajetta. Käytännössä sillä viitataan julkisten menojen leikkauksiin ja veronkorotuksiin, ja usein sen tarvetta perustellaan valtion velkaantumisen kasvulla. Talouskuripolitiikka jakaa kansalaisia, päättäjiä ja taloustieteilijöitä, ja usein keskusteluissa sekoittuvat faktat, arvailut ja poliittiset asenteet. Tämä on ymmärrettävää, sillä leikkaukset kohdistuvat usein valtion keskeisimpiin hyvinvointipalveluihin ja veronkorotukset tuntuvat suoraan kulutusmahdollisuuksissa. Talouskurilla voi siis olla negatiivisia vaikutuksia hyvinvointiin, mutta myös talousvaikutukset ovat kiistanalaisia. Talouskurin vastustajat vetoavat keynesiläiseen teoriaan, jonka mukaan julkisista menoista leikkaaminen vähentää kokonaiskysyntää ja siten heikentää talouskasvua, eikä tästä syystä onnistu vähentämään velkaantumista tehokkaasti. Talouskurin puolustajat kritisoivat keynesiläistä teoriaa ja uskovat, että julkinen velka lisää epävarmuutta tulevaisuudesta, mikä saa kuluttajat säästämään ja yritykset lykkäämään investointejaan. Talouskuri voisi tällöin olla ekspansiivista, eli parantaa odotuksia ja siten lisätä talouskasvua.
Tutkielman tarkoitus on luoda yleiskuva talouskuriin liittyvästä keskustelusta ja teoriasta sekä kartoittaa, minkälaisia tutkimustuloksia talouskurin vaikutuksesta bruttokansantuotteeseen on saatu. Tutkielma toteutetaan kirjallisuuskatsauksena. Tuloksista huomataan, että keynesiläiset vaikutukset ovat talouskuripolitiikassa ekspansiivisia vaikutuksia yleisempiä. Talouskuri todennäköisesti supistaa taloutta etenkin taantumissa, kireän rahapolitiikan olosuhteissa ja tilanteissa, joissa useat toisistaan riippuvaiset taloudet toteuttavat säästötoimia yhtä aikaa. Pahimmillaan taantumassa toteutetut säästötoimet voivat laskea tuotannon tasoa pitkäksi aikaa hystereesivaikutusten kautta. Euroopan velkakriisin aikaan talouskuripolitiikkaa toteutettiin tällaisissa olosuhteissa, ja monissa maissa velkasuhde jatkoi kasvuaan. Tästä huolimatta sopivissa olosuhteissa talouskuri voi olla myös ekspansiivista.
Sekä talouskurin puolustamisen että vastustamisen tueksi löytyy teoreettisia argumentteja ja empiiristä näyttöä. Tuloksista huomataan, että talouskuripolitiikan vaikutukset voivat vaihdella suuresti alueesta ja ajankohdasta riippuen. Siksi siitä on vaikeaa tehdä yleispäteviä johtopäätöksiä. Tämä on hyvä pitää mielessä talouskurista keskusteltaessa.

Kokoelmat
- Kandidaatintutkielmat [8907]