Miten kulttuuria mitataan? : Tutkimus valtionavustusten tuloksellisuusraportoinnista
Kavaja, Artturi (2024)
2024
Hallintotieteiden maisteriohjelma - Master's Programme in Administrative Studies
Johtamisen ja talouden tiedekunta - Faculty of Management and Business
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2024-04-23
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202404163637
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202404163637
Tiivistelmä
Tutkimuksen tarkoitus:
Suomen valtio myöntää vuosittain valtionavustuksia lähes neljän miljardin euron edestä. Järjestöjen kilpailu valtion rahoituksesta on kiristynyt viime vuosikymmeninä, jolloin niiden on pitänyt kehittää erilaisia tapoja mitata toimintansa tuloksellisuutta. Toiminnan tuloksellisuudesta kertomalla pyritään vakuuttamaan valtio ja äänestäjät siitä, että avustus on ollut järkevää verovarojen käyttöä. Kuitenkin tulosten mittaaminen on osoittautunut joillain toimialoilla, kuten kulttuurissa, jokseenkin haastavaksi. Tämän opinnäytetyön tutkimuskysymys on: ”Miten kulttuuriavustusten saajat raportoivat tuloksellisuudestaan valtiolle?”. Keskustelu leikkauksista kulttuurin rahoitukseen on käynyt kiivaana viimeisen vuoden ajan ja on tärkeää pystyä tekemään mahdolliset leikkauspäätökset tulosjohtamista käyttämällä mahdollisimman tietopohjaisesti, jotta niiden negatiiviset vaikutukset voidaan minimoida.
Tutkimusote:
Tutkimus toteutettiin instrumentaalisena tapaustutkimuksena opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämistä kulttuuriavustuksista. Aineistona toimi 55 kulttuurialan järjestön ministeriölle lähettämät raportit avustuksen käytöstä ja toiminnan tuloksellisuudesta. Raporteista tehtiin teorialähtöinen sisällönanalyysi, ja aineistosta tunnistetut tuloksellisuuden indikaattorit luokiteltiin Branda Nowellin ja Chongmyong Leen (2015) lanseeraamaan kehykseen, joka sisältää 42 eri osa-aluetta kolmannen sektorin järjestön tuloksellisuudelle.
Tulokset:
Aineistosta tunnistettiin kaikkiaan 44 eri tuloksellisuuden osa-aluetta. Keskimäärin aineiston järjestöt olivat kertoneet tuloksellisuudestaan viidellätoista eri tavalla. Yleisimpiä näistä olivat erilaiset taloudelliset mittarit, osallistujamäärät, esimerkkitapaukset onnistuneesta yhteistyöstä, tiettyjen lakien noudattaminen, uskottavuus muun kansalaisyhteiskunnan silmissä, kyky houkutella henkilöresursseja, asiakkaiden tyytyväisyys, sekä palveluiden toistuvuus. Aineistosta löydettiin myös kolme eri tapaa kertoa toiminnan tuloksellisuudesta, jotka eivät sopineet Leen ja Nowellin (2015) kehykseen.
Lisäarvo aikaisempaan tutkimukseen:
Kolmannen sektorin tuloksellisuutta on tutkittu runsaasti esimerkiksi Yhdysvalloissa. Kuitenkin suomalaisella järjestökentällä on erityispiirteitä, jotka vaativat tutkimusta myös kotimaisessa kontekstissa. Muun muassa valtion rooli kolmannen sektorin lahjoittajana on pohjoismaisessa mallissa huomattavasti Yhdysvaltoja suurempi. Lisäksi aikaisempi tutkimus on painottunut erittäin vahvasti sosiaali- ja terveysalan järjestöihin, siinä missä kulttuuri on jäänyt varsin vähälle huomiolle.
Suomen valtio myöntää vuosittain valtionavustuksia lähes neljän miljardin euron edestä. Järjestöjen kilpailu valtion rahoituksesta on kiristynyt viime vuosikymmeninä, jolloin niiden on pitänyt kehittää erilaisia tapoja mitata toimintansa tuloksellisuutta. Toiminnan tuloksellisuudesta kertomalla pyritään vakuuttamaan valtio ja äänestäjät siitä, että avustus on ollut järkevää verovarojen käyttöä. Kuitenkin tulosten mittaaminen on osoittautunut joillain toimialoilla, kuten kulttuurissa, jokseenkin haastavaksi. Tämän opinnäytetyön tutkimuskysymys on: ”Miten kulttuuriavustusten saajat raportoivat tuloksellisuudestaan valtiolle?”. Keskustelu leikkauksista kulttuurin rahoitukseen on käynyt kiivaana viimeisen vuoden ajan ja on tärkeää pystyä tekemään mahdolliset leikkauspäätökset tulosjohtamista käyttämällä mahdollisimman tietopohjaisesti, jotta niiden negatiiviset vaikutukset voidaan minimoida.
Tutkimusote:
Tutkimus toteutettiin instrumentaalisena tapaustutkimuksena opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämistä kulttuuriavustuksista. Aineistona toimi 55 kulttuurialan järjestön ministeriölle lähettämät raportit avustuksen käytöstä ja toiminnan tuloksellisuudesta. Raporteista tehtiin teorialähtöinen sisällönanalyysi, ja aineistosta tunnistetut tuloksellisuuden indikaattorit luokiteltiin Branda Nowellin ja Chongmyong Leen (2015) lanseeraamaan kehykseen, joka sisältää 42 eri osa-aluetta kolmannen sektorin järjestön tuloksellisuudelle.
Tulokset:
Aineistosta tunnistettiin kaikkiaan 44 eri tuloksellisuuden osa-aluetta. Keskimäärin aineiston järjestöt olivat kertoneet tuloksellisuudestaan viidellätoista eri tavalla. Yleisimpiä näistä olivat erilaiset taloudelliset mittarit, osallistujamäärät, esimerkkitapaukset onnistuneesta yhteistyöstä, tiettyjen lakien noudattaminen, uskottavuus muun kansalaisyhteiskunnan silmissä, kyky houkutella henkilöresursseja, asiakkaiden tyytyväisyys, sekä palveluiden toistuvuus. Aineistosta löydettiin myös kolme eri tapaa kertoa toiminnan tuloksellisuudesta, jotka eivät sopineet Leen ja Nowellin (2015) kehykseen.
Lisäarvo aikaisempaan tutkimukseen:
Kolmannen sektorin tuloksellisuutta on tutkittu runsaasti esimerkiksi Yhdysvalloissa. Kuitenkin suomalaisella järjestökentällä on erityispiirteitä, jotka vaativat tutkimusta myös kotimaisessa kontekstissa. Muun muassa valtion rooli kolmannen sektorin lahjoittajana on pohjoismaisessa mallissa huomattavasti Yhdysvaltoja suurempi. Lisäksi aikaisempi tutkimus on painottunut erittäin vahvasti sosiaali- ja terveysalan järjestöihin, siinä missä kulttuuri on jäänyt varsin vähälle huomiolle.