Epidemiology of Pneumococcal Meningitis Before and After the Introduction of 10-valent Pneumococcal Conjugate Vaccine (PCV10) in Poland and Finland
Polkowska-Kramek, Aleksandra (2024)
Polkowska-Kramek, Aleksandra
Tampere University
2024
Terveystieteiden tohtoriohjelma - Doctoral Programme in Health Sciences
Yhteiskuntatieteiden tiedekunta - Faculty of Social Sciences
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Väitöspäivä
2024-05-10
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-3415-4
https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-3415-4
Tiivistelmä
Streptococcus pneumoniae eli pneumokokki voi aiheuttaa vakavan infektion, kuten keuhkokuumeen, verenmyrkytyksen tai aivokalvontulehduksen. Pneumokokki on tärkeimpiä bakteeriperäisen aivokalvontulehduksen (bakteerimeningiitin) aiheuttajia maailmassa. Siitä on tunnistettu sata eri serotyyppiä, joista tärkeimmät on huomioitu pneumokokkirokotteissa. Suomessa 10-valenttinen pneumokokkikonjugaattirokote (PCV10) otettiin kansalliseen rokotusohjelmaan syyskuussa 2010 ja Puolassa tammikuussa 2017.
Tässä tutkimuksessa käytimme kansallisia seurantatietoja arvioidaksemme S. pneumoniae:n merkitystä bakteerimeningiitin tautitaakassa sekä arvioidaksemme pneumokokin aiheuttaman aivokalvontulehduksen pitkän aikavälin kehitystä Suomessa. Tarkastelimme myös PCV10:n väestötason vaikutuksia pneumokokin aiheuttaman aivokalvontulehduksen epidemiologiaan. Puolassa käytimme kansallisia, väestöpohjaisia seurantatietoja tutkiaksemme pneumokokin aiheuttaman aivokalvontulehduksen epidemiologiaa ennen ensimmäisen lasten pneumokokkikonjugaattirokotteen käyttöönottoa. Kiinnitimme erityistä huomiota taudin ilmaantuvuuteen, serotyyppijakaumaan ja antibioottiherkkyyteen sekä resistenssin yleisyyteen.
Vuosina 1998–2014 pneumokokki oli yleisin bakteeri, joka aiheutti aivokalvontulehduksia Suomessa. Se oli myös tärkein kuolemaan johtaneen aivokalvontulehduksen aiheuttaja aikuisväestössä. Pneumokokin aiheuttaman aivokalvontulehduksen ilmaantuvuus väheni huomattavasti 10-valenttisen konjugaattirokotteen käyttöönoton jälkeen. Seitsemän vuotta PCV10:n käyttöönoton jälkeen pneumokokin aiheuttaman aivokalvontulehduksen kokonaisilmaantuvuus oli vähentynyt 27 % (95 % luottamusväli, 12–39 %). PCV10-rokotteeseen kuuluvien serotyyppien aiheuttaman aivokalvontulehduksen ilmaantuvuus oli vähentynyt 68 % (95 % luottamusväli, 57–77 %). Ilmaantuvuus vähentyi 64 % alle 5-vuotialla lapsilla ja 34 % 50–64-vuotiailla. Vaikka 65-vuotta täyttäneiden ilmaantuvuus väheni 69 %, laskua PCV10-serotyypien ilmaantuvuudessa kompensoi 157 %:n lisääntyminen muiden kuin PCV10rokoteserotyypien ilmaantuvuudessa. Kuolleisuus kuitenkin väheni 42 % (95 % luottamusväli, 4–65 %). Ennen PCV10 käyttöönottoa tapauskuolleisuus oli 16 %, kun se PCV10 käyttöönoton jälkeen oli 12 % (p=0,41). 50–64-vuotiailla tapauskuolleisuus oli 25 % ennen PCV10 käyttöönottoa ja 10 % se jälkeen (p=0,04).
Puolassa pneumokokkimeninigiitin vuotuinen ilmaantuvuus 100 000 henkilövuotta kohden vaihteli 0,21 tapauksesta vuonna 2005 0,47 tapaukseen vuonna 2015. Ilmaantuvuudessa havaittiin merkittäviä alueellisia eroja. Kokonaisilmaantuvuus lisääntyi keskimäärin 7 % vuosittain (95 % luottamusväli, 6–8 %). Lisääntyminen havaittiin kaikissa ikäryhmissä: 3 %:n nousu (95 % luottamusväli, 2–5 %) 15–49-vuotiailla, 12 % nousu (95 % luottamusväli, 10–13 %) 50–64-vuotiailla, 18 % nousu (95 % luottamusväli, 16–19 %) 65–74-vuotiailla ja 9 % nousu (95 % luottamusväli, 7–10 %) ≥75-vuotiaiden keskuudessa. Tapauskuolleisuus vaihteli 4 %:sta alle 1-vuotiailla lapsilla 31 %:iin ≥65-vuotiailla aikuisilla. PCV10-rokotteeseen kuuluvat 10 serotyyppiä aiheuttivat 46 % kaikista pneumokokkimeningiittitapauksista. Alle 5-vuotialla lapsilla osuus oli 75 %. PCV10-serotyyppien osuus kuitenkin väheni 52 prosentista 41 prosenttiin verrattaessa vuosia 2008–2011 vuosiin 2012–2015. Alle 5-vuotiailla lapsilla väheneminen oli suurempi, 87 prosentista 57 prosenttiin. Yli neljäsosa kaikista bakteerikannoista ja puolet alle 5-vuotiaiden kannoista oli resistenttejä penisilliinille. Bakteerikannoista 13 prosenttia oli herkkyydeltään alentunut kefotaksiimille.
Pneumokokki oli pääasiallinen bakteerimeningiitin aiheuttaja Suomessa tutkimuksen aikana. Pneumokokkimeningiitin sairastuvuuden ja kuolleisuuden huomattava vähentyminen havaittiin pian rokotteen käyttöönoton jälkeen sekä seitsemän vuoden seurannassa. Tästä huolimatta PCV10-rokotteeseen kuulumattomien serotyyppien lisääntyminen aiheuttaa ikäihmisillä edelleen merkittävää sairastuvuutta pneumokokkimeningiittiin.
Vaikka pneumokokkimeningiitin ilmaantuvuus Puolassa lisääntyi tutkimuksen aikana, yleiset ja ikäkohtaiset ilmaantuvuusluvut olivat huomattavasti pienempiä kuin muissa Euroopan maissa ennen PCV10:n käyttöönottoa. PCV10-rokoteserotyyppien aiheuttamien infektioiden osuus kaikista pneumokokkimeningiittitapauksista oli kuitenkin samaa luokkaa kuin muissa Euroopan maissa ennen konjugaattirokotusten aloittamista. Tästä huolimatta ilmoitettujen tapausten vähäinen määrä, merkittävät alueelliset erot ja suuri tapauskuolleisuus viittaavat huomattavaan pneumokokkimeningiitin alidiagnosointiin ja aliraportointiin. Nämä seurantajärjestelmän haasteet tulee Puolassa arvioida ja mahdollisuuksien mukaan ottaa huomioon suunniteltaessa tulevia PCV10 rokotusohjelman vaikuttavuustutkimuksia.
Tässä tutkimuksessa käytimme kansallisia seurantatietoja arvioidaksemme S. pneumoniae:n merkitystä bakteerimeningiitin tautitaakassa sekä arvioidaksemme pneumokokin aiheuttaman aivokalvontulehduksen pitkän aikavälin kehitystä Suomessa. Tarkastelimme myös PCV10:n väestötason vaikutuksia pneumokokin aiheuttaman aivokalvontulehduksen epidemiologiaan. Puolassa käytimme kansallisia, väestöpohjaisia seurantatietoja tutkiaksemme pneumokokin aiheuttaman aivokalvontulehduksen epidemiologiaa ennen ensimmäisen lasten pneumokokkikonjugaattirokotteen käyttöönottoa. Kiinnitimme erityistä huomiota taudin ilmaantuvuuteen, serotyyppijakaumaan ja antibioottiherkkyyteen sekä resistenssin yleisyyteen.
Vuosina 1998–2014 pneumokokki oli yleisin bakteeri, joka aiheutti aivokalvontulehduksia Suomessa. Se oli myös tärkein kuolemaan johtaneen aivokalvontulehduksen aiheuttaja aikuisväestössä. Pneumokokin aiheuttaman aivokalvontulehduksen ilmaantuvuus väheni huomattavasti 10-valenttisen konjugaattirokotteen käyttöönoton jälkeen. Seitsemän vuotta PCV10:n käyttöönoton jälkeen pneumokokin aiheuttaman aivokalvontulehduksen kokonaisilmaantuvuus oli vähentynyt 27 % (95 % luottamusväli, 12–39 %). PCV10-rokotteeseen kuuluvien serotyyppien aiheuttaman aivokalvontulehduksen ilmaantuvuus oli vähentynyt 68 % (95 % luottamusväli, 57–77 %). Ilmaantuvuus vähentyi 64 % alle 5-vuotialla lapsilla ja 34 % 50–64-vuotiailla. Vaikka 65-vuotta täyttäneiden ilmaantuvuus väheni 69 %, laskua PCV10-serotyypien ilmaantuvuudessa kompensoi 157 %:n lisääntyminen muiden kuin PCV10rokoteserotyypien ilmaantuvuudessa. Kuolleisuus kuitenkin väheni 42 % (95 % luottamusväli, 4–65 %). Ennen PCV10 käyttöönottoa tapauskuolleisuus oli 16 %, kun se PCV10 käyttöönoton jälkeen oli 12 % (p=0,41). 50–64-vuotiailla tapauskuolleisuus oli 25 % ennen PCV10 käyttöönottoa ja 10 % se jälkeen (p=0,04).
Puolassa pneumokokkimeninigiitin vuotuinen ilmaantuvuus 100 000 henkilövuotta kohden vaihteli 0,21 tapauksesta vuonna 2005 0,47 tapaukseen vuonna 2015. Ilmaantuvuudessa havaittiin merkittäviä alueellisia eroja. Kokonaisilmaantuvuus lisääntyi keskimäärin 7 % vuosittain (95 % luottamusväli, 6–8 %). Lisääntyminen havaittiin kaikissa ikäryhmissä: 3 %:n nousu (95 % luottamusväli, 2–5 %) 15–49-vuotiailla, 12 % nousu (95 % luottamusväli, 10–13 %) 50–64-vuotiailla, 18 % nousu (95 % luottamusväli, 16–19 %) 65–74-vuotiailla ja 9 % nousu (95 % luottamusväli, 7–10 %) ≥75-vuotiaiden keskuudessa. Tapauskuolleisuus vaihteli 4 %:sta alle 1-vuotiailla lapsilla 31 %:iin ≥65-vuotiailla aikuisilla. PCV10-rokotteeseen kuuluvat 10 serotyyppiä aiheuttivat 46 % kaikista pneumokokkimeningiittitapauksista. Alle 5-vuotialla lapsilla osuus oli 75 %. PCV10-serotyyppien osuus kuitenkin väheni 52 prosentista 41 prosenttiin verrattaessa vuosia 2008–2011 vuosiin 2012–2015. Alle 5-vuotiailla lapsilla väheneminen oli suurempi, 87 prosentista 57 prosenttiin. Yli neljäsosa kaikista bakteerikannoista ja puolet alle 5-vuotiaiden kannoista oli resistenttejä penisilliinille. Bakteerikannoista 13 prosenttia oli herkkyydeltään alentunut kefotaksiimille.
Pneumokokki oli pääasiallinen bakteerimeningiitin aiheuttaja Suomessa tutkimuksen aikana. Pneumokokkimeningiitin sairastuvuuden ja kuolleisuuden huomattava vähentyminen havaittiin pian rokotteen käyttöönoton jälkeen sekä seitsemän vuoden seurannassa. Tästä huolimatta PCV10-rokotteeseen kuulumattomien serotyyppien lisääntyminen aiheuttaa ikäihmisillä edelleen merkittävää sairastuvuutta pneumokokkimeningiittiin.
Vaikka pneumokokkimeningiitin ilmaantuvuus Puolassa lisääntyi tutkimuksen aikana, yleiset ja ikäkohtaiset ilmaantuvuusluvut olivat huomattavasti pienempiä kuin muissa Euroopan maissa ennen PCV10:n käyttöönottoa. PCV10-rokoteserotyyppien aiheuttamien infektioiden osuus kaikista pneumokokkimeningiittitapauksista oli kuitenkin samaa luokkaa kuin muissa Euroopan maissa ennen konjugaattirokotusten aloittamista. Tästä huolimatta ilmoitettujen tapausten vähäinen määrä, merkittävät alueelliset erot ja suuri tapauskuolleisuus viittaavat huomattavaan pneumokokkimeningiitin alidiagnosointiin ja aliraportointiin. Nämä seurantajärjestelmän haasteet tulee Puolassa arvioida ja mahdollisuuksien mukaan ottaa huomioon suunniteltaessa tulevia PCV10 rokotusohjelman vaikuttavuustutkimuksia.
Kokoelmat
- Väitöskirjat [4990]