Hyvän kodin jäljillä : Kodin rakentuminen ja rakentaminen naisten kertomuksissa lapsuuden vaikeiden kotikokemusten jälkeen

Abstract

Tässä tutkielmassa kysytään, millaisia kertomuksia kodeista kerrotaan, kun taustalla on aikaisempia vaikeita kotikokemuksia. Lisäksi tarkastellaan kodin rakentamiselle ja rakentumiselle keskeisiä asioita kertomuksissa. Tavoitteena on lisätä ymmärrystä kodin tekemisestä moniulotteisena prosessina erityisesti vaikeiden kokemusten jälkeen sekä yleisesti kodista merkityksellisenä sekä hyvinvoinnille keskeisenä, mutta samalla arkisena ja usein itsestään selvänä paikkana.

Aineisto koostuu kolmesta keväällä 2023 tehdystä kertomuksellisesta haastattelusta. Haastateltavat tavoitettiin suljetusta Facebook-ryhmästä, joka tarjoaa vertaistukea ihmisille, joilla on vaikeita kotiin ja perhesuhteisiin liittyviä kokemuksia. Tutkielman tieteenfilosofinen lähtökohta on konstruktionistinen tapa ymmärtää kieli sekä kertomuksia ja kokemuksia välittävänä että niitä tuottavana ja muotoilevana. Teoreettis-metodologiset lähtökohdat ovat fenomenologiseen ja hermeneuttiseen perinteeseen nojaava kokemuksentutkimus sekä narratiivinen tutkimus. Analyysi jakautuu kahteen osaan. Ensin tarkastellaan aineistosta esiin nostettujen kertomusten juonia. Sitten aineistoa lähestytään aiemman tutkimuksen ja aineiston vuoropuhelussa muotoutuneiden teemojen kautta. Ensimmäinen teema kuvaa perheen, ylisukupolvisuuden ja kodin välisiä moninaisia suhteita. Toisessa teemassa keskitytään kodin tekemiseen tilan haltuun ottamisen näkökulmasta. Kodin sekä sitä ympäröivän sosiaalisen maailman ja yhteiskunnan väliset suhteet ovat kolmannen teeman keskiössä.

Tutkielmassa ilmenee, että kodeista kerrotaan vaikeuksista voittoon -tyyppisiä kertomuksia, joissa haasteiden jälkeen hyväksi koettu koti on onnistuttu rakentamaan. Lapsuusajan kodeilla näyttää olevan valtaa määrittää, millainen koti koetaan normaalina, ja tätä normaalia kyseenalaistetaan uusien kotikokemusten myötä. Kertomukset, joissa hyvää kotia ei ole saavutettu, jäävät piiloon, ja tutkielma valaisee hyvän kodin vahvaa normatiivista asemaa. Koti ja perhe kietoutuvat yhteen etenkin lapsuusajan kodeissa, mutta ydinperheen ja kodin välistä yhteyttä myös kyseenalaistetaan jossain määrin. Ruuanlaitto ja syöminen näyttäytyvät arkisina hoivan käytäntöinä, joiden avulla rakennetaan niin kotia kuin merkityksellisiä ihmissuhteitakin, ja joiden kautta myös muita kuin ydinperheen jäseniä tai biologisia sukulaisia otetaan osaksi kotia. Ylisukupolvisista suhteista ja omasta paikasta sukupolvien ketjussa taas neuvotellaan materiaalisten paikkojen ja esineiden kautta. Tilan hallinta kodin tekemisen tapana näyttäytyy vastavuoroisena prosessina. Jos kodin tilan hallinta ei yrityksistä huolimatta ole mahdollista, suuntaudutaan muualle, kuten lähiympäristöön tai vastavuoroisiin sosiaalisiin suhteisiin. Erityisesti äidin rooli nousee merkittäväksi lapsuusajan kotien tilan hallinnassa sekä osana ylisukupolvisia suhteita ja haavoittavia kokemuksia. Kodin rajojen säätely linkittyy sekä tilan hallintaan että kodin ja sosiaalisen maailman suhteeseen. Hyvinvointivaltio haastaa rajojen säätelyä, sillä se voidaan kutsua osaksi kodin tekemistä, mutta se voi myös tunkeutua kotiin sen rajoja rikkoen. Kodin rakentamisen ja rakentumisen prosessit näyttäytyvät moninaisina, ajan ja elämäntilanteen myötä muuttuvina sekä neuvottelua ja luovuutta vaativina.