“Jokainen lapsi ja nuori on oikeutettu turvaan ja huolenpitoon, arvostukseen ja rakkauteen.” : Diskurssianalyysi Helsingin Sanomien lastensuojelulaitosuutisoinnista vuosina 1992– 2022

Abstract

Tutkimuksessa on tarkasteltu lastensuojelulaitosuutisoinnissa olevia puhetapoja sekä sitä, mitkä puhujaryhmät uutisoinnissa pääsevät ääneen, minkälaisia vallan muotoja uutisoinnissa on ja uutisoinnin aikakausittaisia ilmiöitä. Tutkimusaineistona on käytetty Helsingin Sanomien kotimaan uutisointia vuosina 1992–2022. Aineiston analyysimenetelminä ovat laadullinen sisällönanalyysi ja diskurssianalyysi. Tutkimuskysymykset ovat: ”Minkälaisia diskursseja Helsingin Sanomien lastensuojelulaitosuutisoinnissa on käytetty vuosina 1992–2022?” ja ”Mitkä puhujaryhmät uutisoinnissa pääsevät ääneen?” sekä ”Minkälaisia vallan muotoja uutisoinnissa on?” Lisäksi tarkastelen uutisoinnin aikakausittaisia ilmiöitä.

Uutisoinnista nousi esille kuusi diskurssia, joiden kautta lastensuojelulaitoksista puhutaan; ihmisoikeusdiskurssi, resurssidiskurssi, sosiaalinen ongelma –diskurssi, vastuudiskurssi, työhyvinvointidiskurssi ja kokemusdiskurssi. Yleisimmin lastensuojelulaitosuutisointi kietoutuu ihmisoikeus- ja resurssidiskurssien ympärille. Kolmanneksi yleisin diskurssi on sosiaalinen ongelma diskurssi ja merkittävästi vähemmän käytettyjä diskursseja ovat vastuu-, työhyvinvointi- ja kokemusdiskurssit. Yli puolessa uutisoinnissa äänessä on viranomais- / päättäjä- / asiantuntijaryhmä, vajaassa neljänneksessä lastensuojelulaitoksessa työskentelevät ja vain 16 prosentissa uutisista ääneen pääsee laitoshoidossa asuvat lapset ja nuoret. Omaisten ääni ei pääse uutisoinnissa esille ollenkaan.

Vallan muotoja on nähtävissä sekä toimittajien tekemissä valinnoissa uutisoinnin tavassa ja sisällössä että uutisoinnissa ääneen päässeiden puhujaryhmien välisissä hierarkioissa. Uutisoinnin aikakausisidonnaisuuksista oli havaittavissa, että uutisoinnin yleisyys näyttää korreloivan yhteiskunnallisten ilmiöiden kanssa. Lastensuojelulaitokset päätyvät uutisiin yleisimmin yhteiskunnallisen tilanteen tai “kohun” seurauksena, ei niinkään sellaisenaan yhteiskunnallisena järjestelmänä.

Tulosten perusteella media toisintaa ja ylläpitää jo pitkältä historiasta totuttuja puhetapoja lastensuojelulaitoksista ja näin osaltaan ylläpitää lastensuojelulaitoksiin liittyviä negatiivisia mielleyhtymiä sekä tuottaa yksipuolista ja osin epärealistista kuvaa lastensuojelun laitoshoidosta. Toisaalta median rooli yhteiskunnallisen keskustelun tuottajana ja sen myötä mahdollistuva valta vaikuttaa yhteiskunnallisiin asioihin ja päätöksentekoon, on tuonut parannuksia moniin laitoshoidon epäkohtiin. Medialla olisi kuitenkin osaltaan mahdollisuus vaikuttaa positiivisesti yleisiin puhetapoihin ja mielikuviin lastensuojelulaitosjärjestelmää kohtaan.