Making Meaning : A study in foundational semantics
Reinikainen, Jaakko (2024)
Reinikainen, Jaakko
Tampere University
2024
Filosofian tohtoriohjelma - Doctoral Programme in Philosophy
Yhteiskuntatieteiden tiedekunta - Faculty of Social Sciences
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Väitöspäivä
2024-06-14
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-3421-5
https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-3421-5
Tiivistelmä
Tämä on työ kielen filosofian alaan lukeutuvassa metasemantiikassa. Sen tarkoituksena on auttaa vastaamaan kysymykseen siitä, miten sanat saavat merkityksensä. Työ koostuu kahdesta osasta. Ensimmäisen osan tarkoitus on puolustaa väitettä, että lukuisista yrityksistä huolimatta nk. Kripkensteinin skeptiseen haasteeseen, erityisesti ns. äärellisyyden ongelmaan, ei toistaiseksi ole annettu toimivaa suoraa ratkaisua. Toisen osan tarkoituksena on kriittisesti tarkastella Robert Brandomin filosofiaa, jota tulkintani mukaan voidaan tarkastella vastauksena skeptiseen haasteeseen. Väitän, että vaikka Brandomin nk. normativistinen lähestymistapa tarjoaa periaatteellisen ratkaisun äärellisyyden ongelmaan, kohtaa se joukon muita ongelmia, joiden valossa se on hylättävä.
Mikä on Kripkensteinin skeptinen haaste? Nimi 'Kripkenstein' on kirjallisuudessa käytetty lyhennös Saul Kripken Ludwig Wittgensteinin myöhempiä töitä tulkitsevalle pitkälle esseelle, joka julkaistiin 1982. Esseessään Kripke esittää (Wittgensteinin esittävän) merkityskeptisen haasteen, joka vaatii selittämään, miten millään sanalla voi olla määrätty merkitys. Haasteen katsotaan yleisesti koostuvan kolmesta ongelmasta, jotka ovat: (1) äärellisyyden ongelma, (2) virheen ongelma, ja (3) normatiivisuuden ongelma. Martin Kuschia seuraten katson äärellisyyden ongelman olevan näistä keskeisin. Äärellisyyden ongelman voi kuvailla lyhyesti seuraavasti. Kaikki luonnollisen kielen puhujat ovat äärellisiä olentoja: heillä on vain äärelliset taipumukset käyttää kielellisiä symboleja kuten sanoja ja matemaattisia symboleja kuten '+'-merkkiä. Jokaisen aktuaalisen kielenkäyttäjän jokaisen ilmaisun kohdalla voidaan siis kysyä, käyttääkö hän tiettyä merkkiä säännön S1 vai säännön S2 mukaan. Esimerkiksi '+'-merkin yhteydessä voidaan kysyä, käyttääkö hän sitä yhteenlaskun vai 'qyhteenlaskun' säännön mukaan. Qyhteenlasku antaa kahden luvun summaksi saman tuloksen kuin yhteenlasku paitsi tietyn mielivaltaisen raja-arvon ylittäville luvuille, jota hypoteesin mukaan yksikään subjekti ei ole laskenut tai tule koskaan laskemaan.
Jokaisen kielenkäyttäjän aktuaalinen matemaattinen toiminta on hypoteesin mukaan empiirisesti yhteensopivaa sekä yhteenlaskun että qyhteenlaskun kanssa. Koska jokaisen subjektin kohdalla tulee vastaan myös tämän matemaattisten taipumusten kohdalla raja, jonka ylittäviä lukuja tämä ei ole laskenut tai tule koskaan aktuaalisesti laskemaan, on skeptikon mukaan epämääräistä, tarkoittaako kukaan aktuaalisesti koskaan '+'-merkillä yhteenlaskua vai qyhteenlaskua.
Tulkintani mukaan äärellisyyden ongelmaa ei kirjallisuudessa ole Kripken ja Kuschin työstä huolimatta ole otettu niin vakavasti kuin pitäisi. Tällä taas on merkittäviä seurauksia yleiselle teorialle metasemantiikassa koskien sanojen merkitysten alkuperää ja luonnetta. Erityisesti esitän, että metasemantiikan tulee käsittää merkitykset ajallisesti määräytyneinä. Lisäksi väitän, että Kripken kehittämä kausaalis-historiallinen viittaamisen teoria voi toimia epäsuorana vastauksena skeptiseen haasteeseen, sekä selittää, kuinka ainakin jotkin merkitykset voivat olla ajallisesti määräytyneitä.
Brandomin filosofian eräs keskeinen pyrkimys on antaa vastaus äärellisyyden ongelmaan tarjoamalla ratkaisu normatiivisuuden ongelmaan. Väitän kuitenkin, että Brandomin versio kirjallisuudessa yleisesti käytetystä 'merkityksen normatiivisuuden' hypoteesista ei voi toimia siten kuin hän haluaa. Keskeiset ongelmat ovat monisyisiä, mutta lyhyesti ilmaistuna Brandomin haasteena on antaa periaatteellinen vastaus versioon Agrippan trilemmasta, eli kuinka jatkuvien oikeutusten ketju voi päättyä johonkin muuhun kuin (i) jo käytettyihin premisseihin, (ii) primitiiviseen premissiin, tai (iii) äärettömään premissien ketjuun. Tulkintani mukaan Brandomin vastaus trilemmaan ei ole kelvollinen.
Mikä on Kripkensteinin skeptinen haaste? Nimi 'Kripkenstein' on kirjallisuudessa käytetty lyhennös Saul Kripken Ludwig Wittgensteinin myöhempiä töitä tulkitsevalle pitkälle esseelle, joka julkaistiin 1982. Esseessään Kripke esittää (Wittgensteinin esittävän) merkityskeptisen haasteen, joka vaatii selittämään, miten millään sanalla voi olla määrätty merkitys. Haasteen katsotaan yleisesti koostuvan kolmesta ongelmasta, jotka ovat: (1) äärellisyyden ongelma, (2) virheen ongelma, ja (3) normatiivisuuden ongelma. Martin Kuschia seuraten katson äärellisyyden ongelman olevan näistä keskeisin. Äärellisyyden ongelman voi kuvailla lyhyesti seuraavasti. Kaikki luonnollisen kielen puhujat ovat äärellisiä olentoja: heillä on vain äärelliset taipumukset käyttää kielellisiä symboleja kuten sanoja ja matemaattisia symboleja kuten '+'-merkkiä. Jokaisen aktuaalisen kielenkäyttäjän jokaisen ilmaisun kohdalla voidaan siis kysyä, käyttääkö hän tiettyä merkkiä säännön S1 vai säännön S2 mukaan. Esimerkiksi '+'-merkin yhteydessä voidaan kysyä, käyttääkö hän sitä yhteenlaskun vai 'qyhteenlaskun' säännön mukaan. Qyhteenlasku antaa kahden luvun summaksi saman tuloksen kuin yhteenlasku paitsi tietyn mielivaltaisen raja-arvon ylittäville luvuille, jota hypoteesin mukaan yksikään subjekti ei ole laskenut tai tule koskaan laskemaan.
Jokaisen kielenkäyttäjän aktuaalinen matemaattinen toiminta on hypoteesin mukaan empiirisesti yhteensopivaa sekä yhteenlaskun että qyhteenlaskun kanssa. Koska jokaisen subjektin kohdalla tulee vastaan myös tämän matemaattisten taipumusten kohdalla raja, jonka ylittäviä lukuja tämä ei ole laskenut tai tule koskaan aktuaalisesti laskemaan, on skeptikon mukaan epämääräistä, tarkoittaako kukaan aktuaalisesti koskaan '+'-merkillä yhteenlaskua vai qyhteenlaskua.
Tulkintani mukaan äärellisyyden ongelmaa ei kirjallisuudessa ole Kripken ja Kuschin työstä huolimatta ole otettu niin vakavasti kuin pitäisi. Tällä taas on merkittäviä seurauksia yleiselle teorialle metasemantiikassa koskien sanojen merkitysten alkuperää ja luonnetta. Erityisesti esitän, että metasemantiikan tulee käsittää merkitykset ajallisesti määräytyneinä. Lisäksi väitän, että Kripken kehittämä kausaalis-historiallinen viittaamisen teoria voi toimia epäsuorana vastauksena skeptiseen haasteeseen, sekä selittää, kuinka ainakin jotkin merkitykset voivat olla ajallisesti määräytyneitä.
Brandomin filosofian eräs keskeinen pyrkimys on antaa vastaus äärellisyyden ongelmaan tarjoamalla ratkaisu normatiivisuuden ongelmaan. Väitän kuitenkin, että Brandomin versio kirjallisuudessa yleisesti käytetystä 'merkityksen normatiivisuuden' hypoteesista ei voi toimia siten kuin hän haluaa. Keskeiset ongelmat ovat monisyisiä, mutta lyhyesti ilmaistuna Brandomin haasteena on antaa periaatteellinen vastaus versioon Agrippan trilemmasta, eli kuinka jatkuvien oikeutusten ketju voi päättyä johonkin muuhun kuin (i) jo käytettyihin premisseihin, (ii) primitiiviseen premissiin, tai (iii) äärettömään premissien ketjuun. Tulkintani mukaan Brandomin vastaus trilemmaan ei ole kelvollinen.
Kokoelmat
- Väitöskirjat [4891]