A-loppuisten vokaaliyhtymien variaatio Poliisit-sarjassa
Koskinen, Sara (2024)
2024
Kielten maisteriohjelma - Master's Programme in Languages
Informaatioteknologian ja viestinnän tiedekunta - Faculty of Information Technology and Communication Sciences
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2024-04-17
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202403192963
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202403192963
Tiivistelmä
Tässä tutkielmassa selvitetään A-loppuisten vokaaliyhtymien variaatiota Poliisit-sarjassa, joka on suomalainen tositelevisiosarja. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, millaista A-loppuisten vokaaliyhtymien variaatiota Helsingin ja Oulun poliisien puheessa esiintyy, millaista funktionaalisuutta vaihtelun taustalta voidaan erottaa ja miten tosi-tv-aineistosta todennettava variaatio suhteutuu nykypuhesuomesta saatuun kuvaan A-loppuisten vokaaliyhtymien variaatiosta.
Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä on sosiolingvistinen kielenmuutoksen tutkimus sekä institutionaalisten tilanteiden variaationtutkimus. A-loppuisten vokaaliyhtymien variaatio on pitkään ollut suosittu tutkimusaihe fennistisessä variaationtutkimuksessa, ja hiljattain sitä on tutkittu myös institutionaalisessa kontekstissa. Aiemmassa aihetta koskevassa tutkimuksessa on osoitettu, että alueellisten erojen lisäksi yhtymien varianttien käytössä voidaan tunnistaa tilannekohtaista funktionaalisuutta.
Tutkimuksen aineisto koostuu Poliisit-sarjan 14. kauden jaksoista 1–5 sekä 10. Aineisto litteroitiin ja siitä poimittiin eA-, OA-, UA- ja iA-vokaalityhmien variantit. Aineiston analyysissä käytettiin määrällisiä ja laadullisia menetelmiä. Määrällisessä tarkastelussa luokiteltiin esiintymät kaupungin, puhujan sekä puhetilanteen mukaan (kerronta, kenttä, auto). Laadullinen tarkastelu keskittyi yksilöiden puheessa poikkeaviin variantteihin sekä niiden mahdollisiin funktioihin esiintymäkonteksteissaan tarkasteltuna.
Analyysi osoittaa, että Helsingin poliisit käyttävät puheessaan selvästi Oulun poliiseja enemmän A- loppuisten vokaaliyhtymien monoftongivariantteja. Helsingissä eA- ja OA-yhtymät esiintyvät pääosin monoftongiutuneina (hirveä > hirvee, sakkoa > sakkoo), kun taas UA- ja iA-yhtymät esiintyvät pääosin A- loppuisina (ensiapua, musiikkia). Oulussa puolestaan eA-yhtymän esiintymät jakaantuvat lähes tasan pitkävokaalisten ja A-loppuisten muotojen välille, mutta yhtymät OA, UA ja iA esiintyvät pääasiassa A- loppuisina. Kokonaisaineistossa useimmin monoftongiutuu eA-yhtymä, sitten OA-, UA- ja iA-yhtymät. Erityisen heikosti monoftongiutuu iA-yhtymä suhteessa sen A-loppuiseen varianttiin sekä Helsingissä että Oulussa. Aineisto kuitenkin osoittaa, että iA-yhtymän monoftongivarianttia käytetään paikoin jopa murteellisessa puheympäristössä. eA-yhtymän pohjalaista paikallisvarianttia iA (kauhia) ei aineistossa esiinny lainkaan, ja OA-yhtymän pohjalainen paikallisvariantti UA (tietua) esiintyy vain kerran. Eniten aineistossa monoftongivariantteja esiintyy poliisien välisessä kollegiaalisessa keskustelussa ja vähiten ohjelman katsojille puhuttaessa.
Kokonaisuutena tutkimus osoittaa, että Helsingin ja Oulun poliisien työssään käyttämässä puheessa tapahtuva A-loppuisten vokaaliyhtymien variaatio tosi-tv-aineistosta tutkittuna vastaa pitkälti aiemmissa tutkimuksissa havaittua, alueiden tavallista A-loppuisten vokaaliyhtymien nykyvariaatiota. Aineiston perusteella voidaan tunnistaa myös vaihtelun funktionaalisuutta. Havainnot osoittavat, että A-loppuisia variantteja käytetään tilanteittain opastavan aseman luomiseen ja informatiivisen puheen korostamiseen, kun taas monoftongimuotojen välttely erityisesti asiakaskohtaamisessa viittaa käsitykseen pitkävokaalisten varianttien soveltumattomuudesta asiakaspalvelutilanteisiin. Tässä tutkimuksessa saadut tulokset perustuvat verrattain pieneen aineistoon, mutta havainnot ovat suuntaa antavia ja kannustavat tutkimaan vokaaliyhtymien vaihtelua institutionaalisissa tilanteissa laajemmin.
Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä on sosiolingvistinen kielenmuutoksen tutkimus sekä institutionaalisten tilanteiden variaationtutkimus. A-loppuisten vokaaliyhtymien variaatio on pitkään ollut suosittu tutkimusaihe fennistisessä variaationtutkimuksessa, ja hiljattain sitä on tutkittu myös institutionaalisessa kontekstissa. Aiemmassa aihetta koskevassa tutkimuksessa on osoitettu, että alueellisten erojen lisäksi yhtymien varianttien käytössä voidaan tunnistaa tilannekohtaista funktionaalisuutta.
Tutkimuksen aineisto koostuu Poliisit-sarjan 14. kauden jaksoista 1–5 sekä 10. Aineisto litteroitiin ja siitä poimittiin eA-, OA-, UA- ja iA-vokaalityhmien variantit. Aineiston analyysissä käytettiin määrällisiä ja laadullisia menetelmiä. Määrällisessä tarkastelussa luokiteltiin esiintymät kaupungin, puhujan sekä puhetilanteen mukaan (kerronta, kenttä, auto). Laadullinen tarkastelu keskittyi yksilöiden puheessa poikkeaviin variantteihin sekä niiden mahdollisiin funktioihin esiintymäkonteksteissaan tarkasteltuna.
Analyysi osoittaa, että Helsingin poliisit käyttävät puheessaan selvästi Oulun poliiseja enemmän A- loppuisten vokaaliyhtymien monoftongivariantteja. Helsingissä eA- ja OA-yhtymät esiintyvät pääosin monoftongiutuneina (hirveä > hirvee, sakkoa > sakkoo), kun taas UA- ja iA-yhtymät esiintyvät pääosin A- loppuisina (ensiapua, musiikkia). Oulussa puolestaan eA-yhtymän esiintymät jakaantuvat lähes tasan pitkävokaalisten ja A-loppuisten muotojen välille, mutta yhtymät OA, UA ja iA esiintyvät pääasiassa A- loppuisina. Kokonaisaineistossa useimmin monoftongiutuu eA-yhtymä, sitten OA-, UA- ja iA-yhtymät. Erityisen heikosti monoftongiutuu iA-yhtymä suhteessa sen A-loppuiseen varianttiin sekä Helsingissä että Oulussa. Aineisto kuitenkin osoittaa, että iA-yhtymän monoftongivarianttia käytetään paikoin jopa murteellisessa puheympäristössä. eA-yhtymän pohjalaista paikallisvarianttia iA (kauhia) ei aineistossa esiinny lainkaan, ja OA-yhtymän pohjalainen paikallisvariantti UA (tietua) esiintyy vain kerran. Eniten aineistossa monoftongivariantteja esiintyy poliisien välisessä kollegiaalisessa keskustelussa ja vähiten ohjelman katsojille puhuttaessa.
Kokonaisuutena tutkimus osoittaa, että Helsingin ja Oulun poliisien työssään käyttämässä puheessa tapahtuva A-loppuisten vokaaliyhtymien variaatio tosi-tv-aineistosta tutkittuna vastaa pitkälti aiemmissa tutkimuksissa havaittua, alueiden tavallista A-loppuisten vokaaliyhtymien nykyvariaatiota. Aineiston perusteella voidaan tunnistaa myös vaihtelun funktionaalisuutta. Havainnot osoittavat, että A-loppuisia variantteja käytetään tilanteittain opastavan aseman luomiseen ja informatiivisen puheen korostamiseen, kun taas monoftongimuotojen välttely erityisesti asiakaskohtaamisessa viittaa käsitykseen pitkävokaalisten varianttien soveltumattomuudesta asiakaspalvelutilanteisiin. Tässä tutkimuksessa saadut tulokset perustuvat verrattain pieneen aineistoon, mutta havainnot ovat suuntaa antavia ja kannustavat tutkimaan vokaaliyhtymien vaihtelua institutionaalisissa tilanteissa laajemmin.