Ikkunasta itsenäisyyteen: Resilienssi nuorten hatkaamisen merkityksissä

Abstract

This master’s thesis is in the form of an article. This article considers the resilience connected to in young people's speech in runaways or unauthorized absence from substitute care in the context of child welfare substitute care. Runaways are approached by utilizing Michael Ungar's (2004) social constructionism based way of conceptualizing resilience. The material consists of a recording of one group discussion, in which 11 child welfare substitute care experience experts participated. The analysis is based on thematization, and focuses on the characteristics of resilience found in the teenagers’ group discussion on the significance of running away. The key result is that running away itself is a characteristics of resilience for young people as a survival mechanism in the everyday life of child welfare substitute care. The results present five definitions that constructed in the group discussion from point of view of runaways and resilience: ordinary youth, experiencing runaway as a better option, coping with difficult experiences, finding one’s own limits and receiving care from adults. The conclusions reflect the identified characteristics of resilience and discuss what could be done differently in child welfare substitute care in order for young people to have similar experiences of having control over their lives in child protection unit as they do when running away.

Tämä pro gradu –tutkielma on muodoltaan artikkeli. Tutkimuksessa tarkastellaan nuorten puheessa ilmenevää resilienssiä hatkaamisen eli lastensuojelun sijaishuollosta luvattoman poissaolon kontekstissa. Hatkaamista lähestytään hyödyntämällä Michael Ungarin (2004) sosiaaliseen konstruktionismiin nojaavaa tapaa käsitteellistää resilienssi. Aineisto koostuu yhden ryhmäkeskustelun tallenteesta, johon osallistui 11 lastensuojelun sijaishuollon kokemusasiantuntijaa. Analyysi perustuu teemoitteluun ja kohdistuu nuorten ryhmäkeskustelussa yhdessä luomiin merkityksiin hatkaamisessa ilmenneistä resilienssin piirteistä. Tutkimuksen keskeisin havainto on, että hatkaaminen itsessään on nuorille resilienssin piirre eli selviytymismekanismi lastensuojelun sijaishuollon arjessa. Tulososiossa esitetään viisi ryhmäkeskustelussa rakentunutta merkitystä hatkaamisen ja resilienssin näkökulmasta: normaali nuoruus, hatkaamisen kokeminen parempana vaihtoehtona, vaikeista kokemuksista selviytyminen, omien rajojen hakeminen ja aikuisilta saatu huolenpito. Johtopäätöksissä pohditaan hatkaamisessa esille nousseita resilienssin piirteitä sekä sitä mitä lastensuojelun sijaishuollossa voitaisiin tehdä toisin, jotta nuoret saisivat samankaltaisia oman elämän päätäntävallan ja hallinnan kokemuksia lastensuojelulaitoksessa kuin mitä he hatkan aikana saavat.