Fysiologisen säätelykyvyn yhteys univaikeuksiin 8 ja 24 kuukauden iässä

Abstract

Vauvaiässä uni on merkittävässä roolissa koko perheen elämässä. Paitsi että se vaikuttaa vauvan kehitykseen monin eri tavoin, unen tyypillinen pirstaleisuus heikentää myös koko muun perheen hyvinvointia ja jaksamista. Ensimmäisten elinvuosien aikana tapahtuu nopeaa kehitystä vauvan univaiheiden kestossa, rytmittymisessä ja uni-valvetilan säätelyssä. Yksi merkittävä tekijä terveen uni-valverytmin kehittymisessä on vauvan kyky tyynnyttää itsensä uneen illalla nukkumaan mennessään ja herätessään keskellä yötä. Tämän kyvyn kehittyminen on monimutkainen prosessi, johon vaikuttavat sekä biologiset, sosiaaliset että ympäristötekijät.

Yksi näistä biologisista prosesseista on fysiologinen säätelykyky eli ihmisen luontainen hermostollinen kontrollimekanismi. Esikielellisten vauvojen fysiologista säätelykykyä voidaan melko luotettavasti arvioida respiratorisen sinusarytmian (respiratory sinus arrhythmia) eli RSA:n avulla. RSA:lla tarkoitetaan sydämen sykkeen rytmistä vaihtelua sisään ja ulos hengitettäessä. Tätä vaihtelua voidaan mitata elektrokardiografiaa (EKG) käyttämällä. Neutraalissa tilanteessa mitattu niin kutsuttu perustason RSA kertoo yksilön autonomisen hermoston reaktiokapasiteetista sekä kyvystä ylläpitää sen tasapainotilaa. Korkeamman RSA:n katsotaan olevan yhteydessä parempaan fysiologiseen säätelykykyyn.

Tässä pitkittäistutkimuksessa tarkasteltiin vauvan fysiologisen säätelykyvyn ja univaikeuksien välistä yhteyttä 8 ja 24 kuukauden iässä. Tutkimus toteutettiin osana Lapsen uni ja terveys –hanketta, jossa tutkitaan lapsen unen kehitystä ja siihen vaikuttavia tekijöitä. Aineisto kerättiin Pirkanmaan sairaanhoitopiirin alueella vuosina 2011-2013 syntyneistä vauvoista. Tutkimukseen osallistui 8 kuukauden iässä 173 vauvaa ja 24 kuukauden iässä 139 vauvaa vanhempineen. Vauvojen yöheräämisten määrää ja nukahtamiseen kuluvaa aikaa sekä illalla nukkumaan mennessä että yöllisen heräämisen jälkeen mitattiin vanhempien täyttämien kyselylomakkeiden avulla. Tämän lisäksi vauvoilta mitattiin laboratorio-oloissa perustason RSA neutraalissa tilanteessa. Ensimmäinen tutkimushypoteesi oli, että korkea RSA on yhteydessä vähäisempään yöheräämisten määrään ja parempaan taitoon tyynnyttää itsensä uneen molempina mittausajankohtina. Aikaisempaa tutkimusta vauvaikäisten fysiologisen säätelykyvyn ja unen laadun välisestä yhteydestä ei ole tehty, mutta kouluikäisten lasten kohdalla on havaittu korkeamman RSA:n olevan yhteydessä parempaan unen laatuun. Toinen hypoteesi oli, että lapsen perustason RSA on 24 kuukauden iässä korkeampi kuin 8 kuukauden iässä. Toinen hypoteesi perustui aikaisempiin tutkimustuloksiin siitä, että RSA on varhaislapsuudessa kehittyvä ominaisuus, joka vakiintuu melko pysyväksi, piirteen kaltaiseksi ominaisuudeksi vasta kouluikään tultaessa.

Ensimmäisen hypoteesin kohdalla tutkimuksen tulokset eivät tukeneet ennakko-oletusta eikä RSA:n ja unen laadun väliltä löytynyt yhteyttä kumpanakaan mittausajankohtana. Univaikeuksien lisäksi tutkittiin myös RSA:n mahdollista yhteyttä suoraan yöheräämisten määrään sekä rauhoittumisvaikeuksiin. Näidenkään muuttujien ei havaittu olevan yhteydessä RSA:han. Tämä saattaa viitata siihen, että näin pienillä vauvoilla RSA ei vielä heijastele riittävän hyvin eroja fysiologisessa säätelykyvyssä. Toisen hypoteesin kohdalla saadut tulokset tukivat oletusta siitä, että RSA on ensimmäisten elinvuosien aikana kehittyvä ja kypsyvä ominaisuus. Tutkimukseen osallistuneiden vauvojen perustason RSA kasvoi erittäin merkitsevästi 8 ja 24 kuukauden iän välillä. Tämä tarkoittaa sitä, että vauvan kyky säädellä omaa fysiologista tilaansa paranee merkittävästi 8 kuukauden iästä 24 kuukauden ikään tultaessa.

Tutkimus on osa laajempaa tutkimushanketta, jonka tarkoituksena on lisätä ymmärrystä vauvaikäisten lasten unen rakenteista ja kehityksestä. Tutkimuksen tulokset antavat tukea aikaisemmille tutkimuksille fysiologisen säätelykyvyn kehityksestä RSA:n avulla mitattuna. Yksittäisenä tutkimuksena sen tulosten perusteella ei voida vetää johtopäätöstä siitä, onko fysiologinen säätelykyky yhteydessä univaikeuksiin vielä vauvaiässä. Se kuitenkin antaa aihetta jatkotutkimuksille siitä, missä vaiheessa kehitystä RSA:n yhteys univaikeuksiin alkaa näkymään ja voiko yhteys löytyä jo vauvaiässä niiltä vauvoilta, joilla on tämän tutkimusotoksen vauvoja vaikeampia uniongelmia.