Planned Follow-up of Adult-onset Asthma in Primary Health Care
Takala, Jaana (2024)
Takala, Jaana
Tampere University
2024
Lääketieteen ja biotieteiden tohtoriohjelma - Doctoral Programme in Medicine and Life Sciences
Lääketieteen ja terveysteknologian tiedekunta - Faculty of Medicine and Health Technology
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Väitöspäivä
2024-04-05
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-3377-5
https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-3377-5
Tiivistelmä
Aikuisiällä alkava astma on yleisin astman ilmenimismuoto. Se eroaa lapsuusiällä alkaneesta astmasta muun muassa huonomman ennusteensa ja matalamman remissioasteensa osalta. Päävastuu aikuisiän astman diagnostiikasta, hoidosta ja seurannasta on perusterveydenhuollossa. Astman pitkäaikaisesta seurannasta ja siitä, miten astmaa perusterveydenhuollon seurantakäynneillä arvioidaan, tiedetään kuitenkin hyvin vähän.
Tämän väitöskirjatutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten astman suunnitellut seurantakäynnit perusterveydenhuollossa toteutuvat pitkän seurantajakson aikana, ja kuinka systemaattisesti astmaan vaikuttavia tekijöitä käynneillä arvioidaan. Tavoitteena oli myös tutkia, onko astman arvioinnissa eroa sen mukaan, osallistuuko käyntiin lääkäri, hoitaja vai molemmat, sekä onko mahdollista tunnistaa riskitekijöitä sille, ettei potilas osallistu seurantakäynneille.
Tutkimus toteutettiin Seinäjoki Adult Asthma Study (SAAS) -kohortin potilaista kerättyä aineistoa hyödyntäen. Seinäjoki Adult Asthma Study on 12-vuotinen seurantatutkimus, johon osallistui 203 aikuisiällä Seinäjoen keskussairaalan keuhkopoliklinikalla astmadiagnoosin saanutta potilasta. Astmadiagnoosi asetettiin tyypillisten oireiden ja objektiivisten keuhkofunktiomittausten perusteella keuhkosairauksien erikoislääkärin toimesta. Tupakoitsijat ja potilaat, jotka olivat aiemmin tupakoineet, tai joilla oli todettu samanaikainen keuhkoahtaumatauti tai muita liitännäissairauksia, otettiin tutkimusjoukkoon mukaan. Näin ollen tutkimuspopulaatio kuvaa hyvin tavanomaista perusterveydenhuollon potilasaineistoa. Potilaista 12 vuoden seurantajakson aikana kerättyjen terveydenhuollon käyntitietojen ja potilasasiakirjamerkintöjen lisäksi käytettävissä oli Kansaneläkelaitokselta saatuja tietoja astmalääkitysostoja tehneistä potilaista, joilla oli astmalääkityksen erityiskorvausoikeus.
Suurimmalla osalla SAAS-tutkimuskohortin potilaista astman seurantakäynnit toteutuivat pääosin perusterveydenhuollossa. Säännöllinen astman seuranta ei kuitenkaan toteutunut hoitosuositusten mukaisesti perusterveydenhuollossa Etelä- Pohjanmaan sairaanhoitopiiri alueella: yksi kolmesta potilaasta kävi seurantakäynnillä vuosittain, ja valtaosalla oli 12 vuoden seurantajakson aikana alle neljä suunniteltua kontaktia perusterveydenhuoltoon. Kaiken kaikkiaan koko SAAS-aineiston potilaista 28 %:lla oli vain 0–1 suunniteltua astman seurantakäyntiä seurantajakson aikana. Runsas alkoholin käyttö oli tulostemme perusteella yhteydessä huonompaan seurantakäynnille osallistumiseen.
Perusterveydenhuollon sitoutuminen keuhkojen toimintakokeiden, erityisesti spirometrian, suorittamiseen osana astman seurantaa oli korkea: joko spirometria, pef-seuranta tai molemmat tutkimukset tehtiin lähes 88 %:ssa kaikista perusterveydenhuollon seurantakäynneistä. Samoin mahdollisten astmaoireiden kirjaaminen oli suoritettu noin 79 %:ssa seurantakäynneistä. Keuhkojen toimintakokeiden ja hengitystieoireiden seulonta tehtiin vielä useammin, mikäli sekä lääkäri että sairaanhoitaja osallistuivat käyntiin. Astmalääkkeiden nimet ja suositus seuraavan seurantakäynnin ajankohdasta löytyivät kirjattuna yli 60 %:ssa käynneistä. Sen sijaan tupakointitietoja, askivuosihistoriaa, mahdollisia liitännäissairauksia, elintapoja sekä lääkkeen inhalaatiotekniikan ja omahoito-ohjeiden tarkastamista suoritettiin seurantakäynneillä huonosti tehtyjen potilasasiakirjamerkintöjen perusteella. Potilaan tupakkatausta mainittiin vain 17 %:ssa käynneistä. Tupakoitu askivuosihistoria, liitännäissairaudet, inhalaatiotekniikan tarkistaminen ja astman omahoitosuunnitelma arvioitiin alle joka kymmenellä käynnillä 12 vuoden seurannan aikana.
Tässä väitöskirjatutkimuksessa havaitut erot astman arviointikäytännöissä lääkärin ja hoitajan välillä voidaan osin selittää näiden ammattiryhmien välisellä tavanomaisella työnjaolla. Monilta osin merkittäviä eroja ammattilaisten välillä ei kuitenkaan ilmennyt, vaan ennemminkin sekä lääkärien että hoitajien tulisi parantaa astman arviointia. Sairaanhoitajan ja lääkärin yhteistyö voisi kuitenkin tuottaa parhaan tuloksen astman kokonaisvaltaisen arvioinnin onnistumisessa tässä väitöskirjassa esitettyjen tulosten perusteella.
Yhteenvetona voidaan todeta, että tämä 12-vuotiseen seurantaan perustuva väitöstutkimus osoitti, että näyttöön perustuvien astmaohjeiden toteuttaminen on onnistunut vain osittain perusterveydenhuollossa. Astman säännöllistä seurantaa, mutta myös potilaan systemaattista arviointia ja ohjausta suunniteltujen seurantakontaktien aikana on parannettava. Tämä tutkimus voi auttaa tunnistamaan mahdollisia terveydenhuollon käytäntöihin liittyviä syitä huonoon astman hallintaan. Lisäksi tulokset osoittavat, mitkä osa-alueet astman seurannassa ja arvioinnissa vaativat tarkempaa huomiota perusterveydenhuollossa.
Tämän väitöskirjatutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten astman suunnitellut seurantakäynnit perusterveydenhuollossa toteutuvat pitkän seurantajakson aikana, ja kuinka systemaattisesti astmaan vaikuttavia tekijöitä käynneillä arvioidaan. Tavoitteena oli myös tutkia, onko astman arvioinnissa eroa sen mukaan, osallistuuko käyntiin lääkäri, hoitaja vai molemmat, sekä onko mahdollista tunnistaa riskitekijöitä sille, ettei potilas osallistu seurantakäynneille.
Tutkimus toteutettiin Seinäjoki Adult Asthma Study (SAAS) -kohortin potilaista kerättyä aineistoa hyödyntäen. Seinäjoki Adult Asthma Study on 12-vuotinen seurantatutkimus, johon osallistui 203 aikuisiällä Seinäjoen keskussairaalan keuhkopoliklinikalla astmadiagnoosin saanutta potilasta. Astmadiagnoosi asetettiin tyypillisten oireiden ja objektiivisten keuhkofunktiomittausten perusteella keuhkosairauksien erikoislääkärin toimesta. Tupakoitsijat ja potilaat, jotka olivat aiemmin tupakoineet, tai joilla oli todettu samanaikainen keuhkoahtaumatauti tai muita liitännäissairauksia, otettiin tutkimusjoukkoon mukaan. Näin ollen tutkimuspopulaatio kuvaa hyvin tavanomaista perusterveydenhuollon potilasaineistoa. Potilaista 12 vuoden seurantajakson aikana kerättyjen terveydenhuollon käyntitietojen ja potilasasiakirjamerkintöjen lisäksi käytettävissä oli Kansaneläkelaitokselta saatuja tietoja astmalääkitysostoja tehneistä potilaista, joilla oli astmalääkityksen erityiskorvausoikeus.
Suurimmalla osalla SAAS-tutkimuskohortin potilaista astman seurantakäynnit toteutuivat pääosin perusterveydenhuollossa. Säännöllinen astman seuranta ei kuitenkaan toteutunut hoitosuositusten mukaisesti perusterveydenhuollossa Etelä- Pohjanmaan sairaanhoitopiiri alueella: yksi kolmesta potilaasta kävi seurantakäynnillä vuosittain, ja valtaosalla oli 12 vuoden seurantajakson aikana alle neljä suunniteltua kontaktia perusterveydenhuoltoon. Kaiken kaikkiaan koko SAAS-aineiston potilaista 28 %:lla oli vain 0–1 suunniteltua astman seurantakäyntiä seurantajakson aikana. Runsas alkoholin käyttö oli tulostemme perusteella yhteydessä huonompaan seurantakäynnille osallistumiseen.
Perusterveydenhuollon sitoutuminen keuhkojen toimintakokeiden, erityisesti spirometrian, suorittamiseen osana astman seurantaa oli korkea: joko spirometria, pef-seuranta tai molemmat tutkimukset tehtiin lähes 88 %:ssa kaikista perusterveydenhuollon seurantakäynneistä. Samoin mahdollisten astmaoireiden kirjaaminen oli suoritettu noin 79 %:ssa seurantakäynneistä. Keuhkojen toimintakokeiden ja hengitystieoireiden seulonta tehtiin vielä useammin, mikäli sekä lääkäri että sairaanhoitaja osallistuivat käyntiin. Astmalääkkeiden nimet ja suositus seuraavan seurantakäynnin ajankohdasta löytyivät kirjattuna yli 60 %:ssa käynneistä. Sen sijaan tupakointitietoja, askivuosihistoriaa, mahdollisia liitännäissairauksia, elintapoja sekä lääkkeen inhalaatiotekniikan ja omahoito-ohjeiden tarkastamista suoritettiin seurantakäynneillä huonosti tehtyjen potilasasiakirjamerkintöjen perusteella. Potilaan tupakkatausta mainittiin vain 17 %:ssa käynneistä. Tupakoitu askivuosihistoria, liitännäissairaudet, inhalaatiotekniikan tarkistaminen ja astman omahoitosuunnitelma arvioitiin alle joka kymmenellä käynnillä 12 vuoden seurannan aikana.
Tässä väitöskirjatutkimuksessa havaitut erot astman arviointikäytännöissä lääkärin ja hoitajan välillä voidaan osin selittää näiden ammattiryhmien välisellä tavanomaisella työnjaolla. Monilta osin merkittäviä eroja ammattilaisten välillä ei kuitenkaan ilmennyt, vaan ennemminkin sekä lääkärien että hoitajien tulisi parantaa astman arviointia. Sairaanhoitajan ja lääkärin yhteistyö voisi kuitenkin tuottaa parhaan tuloksen astman kokonaisvaltaisen arvioinnin onnistumisessa tässä väitöskirjassa esitettyjen tulosten perusteella.
Yhteenvetona voidaan todeta, että tämä 12-vuotiseen seurantaan perustuva väitöstutkimus osoitti, että näyttöön perustuvien astmaohjeiden toteuttaminen on onnistunut vain osittain perusterveydenhuollossa. Astman säännöllistä seurantaa, mutta myös potilaan systemaattista arviointia ja ohjausta suunniteltujen seurantakontaktien aikana on parannettava. Tämä tutkimus voi auttaa tunnistamaan mahdollisia terveydenhuollon käytäntöihin liittyviä syitä huonoon astman hallintaan. Lisäksi tulokset osoittavat, mitkä osa-alueet astman seurannassa ja arvioinnissa vaativat tarkempaa huomiota perusterveydenhuollossa.
Kokoelmat
- Väitöskirjat [4943]