Pääomasijoittajien kriteerit kohdeyhtiöiden valinnassa
Kankaanranta, Aleksi (2024)
Kankaanranta, Aleksi
2024
Kauppatieteiden kandidaattiohjelma - Bachelor's Programme in Business Studies
Johtamisen ja talouden tiedekunta - Faculty of Management and Business
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2024-03-04
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202402132260

Tiivistelmä
Listaamattomien yhtiöiden vähäisen raportointivelvollisuuden takia pääomasijoittajista ja listaamattomien yhtiöiden markkinasta on julkaistu niukasti tutkimuksia. Ajoittaiset suuret tuotot ovat kuitenkin 2000-luvulla saaneet myös tutkijat kiinnostumaan pääomasijoittamisesta. Pääomasijoittamista käsittelevä tutkimuskirjallisuus on keskittynyt suurimmilta osin arvonluontiin, sijoitusten tuottoihin ja kohdeyhtiöiden suoriutumiseen sijoitusajan jälkeen. Varsinainen pääomasijoittajien valintaprosessi sijoituskohteita etsiessä on jäänyt vähemmälle huomiolle.
Tämän tutkielman tavoitteena oli tutkia pääomasijoittajien kohdeyhtiöiden valintaprosessia ja selvittää, mitä valintakriteereitä pääomasijoittajat käyttävät ja painottavat kohdeyhtiöitä valitessaan ja mahdollisimman suuria tuottoja tavoitellessaan. Lisäksi tavoitteena oli tunnistaa mahdollisia erilaisten pääomasijoittajien tyyppejä ja analysoida, onko löydettävissä kullekin sijoittajatyypille ominaisia piirteitä. Tutkimuksessa havaittiin myös tekijöitä, joiden perusteella pääomasijoittajat kieltäytyvät sijoitusmahdollisuuksista. Aineisto koostui 22:sta tutkimuksesta, joiden poimintakriteereinä olivat vertaisarviointi, englannin kieli, sähköinen saatavuus sekä julkaisuvuosi aikaisintaan 2010. Aineisto haettiin kolmesta eri tietokannasta: Andorista, Business Source Ultimatesta sekä Google Scholarista.
Kuvailevana kirjallisuuskatsauksena toteutetussa tutkimuksessa nousi esiin kaikkien tutkimuksessa tarkasteltujen sijoittajatyyppien vaatimukset ammattitaitoisesta ja kyvykkäästä johdosta tai perustajatiimistä. Pääomasijoittajat voitiin jakaa karkeasti aikaisen vaiheen yhtiöihin sijoittaviin ja vakiintuneisiin liiketoimintoihin sijoittaviin sekä erilaisiin alaluokkiin, kuten bisnesenkeleihin, venture capital -sijoittajiin sekä private equity -sijoittajiin. Tulosten perusteella, mitä nuorempi kohdeyhtiö oli, sitä suurempi merkitys inhimillisellä pääomalla oli kohdeyhtiön valinnassa. Liiketoiminnan vakiintuessa myös yhtiön taloudelliset ominaisuudet, kuten yhtiön velkaisuus tai taseen pääomarakenne merkitsivät aiempaa enemmän sijoittajille. Kohdeyhtiön myytävään tuotteeseen tai palveluun kohdistuvat vaatimukset kilpailukyvystä sekä asiakkaalle tuotettavasta lisäarvosta olivat tärkeitä kaikille sijoittajille. Yhtiöiden kasvaessa ja vakiintuessa myös sijoitustuottojen komponentit muuttuvat, joka selittää myös sijoittajien muuttuvia kriteereitä yrityksen elinkaaren aikana.

Kokoelmat
- Kandidaatintutkielmat [8709]