Lastensuojelun vaikuttavuuden rakentuminen eduskunnan täysistuntokeskusteluissa
Terva, Anniina (2024)
2024
Sosiaalityön maisteriohjelma - Master's Programme in Social Work
Yhteiskuntatieteiden tiedekunta - Faculty of Social Sciences
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2024-02-29
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202402132259
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202402132259
Tiivistelmä
Tässä pro gradu -tutkielmassa tutkitaan diskurssianalyysin avulla, millaisia merkityksiä Suomen kansanedustajat rakentavat lastensuojelun vaikuttavuudesta eduskunnan täysistunnoissa. Tutkimuksessa tarkastellaan myös, millaisilla argumenteilla kansanedustajat faktuaalistavat lastensuojelun vaikuttavuuden tarvetta ja merkityksiä. Tutkimuksen aineistona toimii 125 eduskunnan täysistuntopuheenvuoroa, joissa puheenvuoron pitäjä on kansanedustaja ja tarkastelee lastensuojelun vaikuttavuutta. Tutkimuksessa analysoidaan yhteensä 53:n kansanedustajan puhetta 30:stä täysistuntopöytäkirjasta kahden tarkasteluajanjakson ajalta. Tarkasteluajanjaksot ovat kesä-lokakuu 2023 (valtiopäivät 2023) ja lokakuu 2022 – helmikuu 2023 (valtiopäivät 2022). Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä toimii sosiaalinen konstruktionismi.
Tutkimus osoittaa, että kansanedustajat mieltävät vaikuttavuuden merkitykselliseksi ja tärkeäksi asiaksi lastensuojelun kontekstissa. Vaikuttavuuden avulla lastensuojelu oikeuttaa yhteiskunnallisen olemassaolonsa ja legitimiteettinsä puuttua lasten ja perheiden elämään interventioiden avulla. Lastensuojelun vaikuttavuus on yhteiskunnalle tärkeää, koska lapset rakentavat tulevaisuuden yhteiskuntaa. Oikeanlaisten palveluiden avulla lapset eivät syrjäydy ja päädy esimerkiksi tekemään rikoksia aikuisina. Kun vaikuttavuudessa on puutteita, lastensuojelun legitimiteetti puuttua lasten ja perheiden elämään on tutkimustulosten valossa horjuva. Tutkimustulokset osoittavat, että Suomen kansanedustajien mukaan lastensuojelun vaikuttavuuden tulisi olla nykyistä paremmalla tasolla. Kansanedustajien mukaan nykylastensuojelu ei ole vaikuttavaa, koska lastensuojelun asiakas- ja toimenpidemäärät ovat lisääntyneet, lastensuojelun valvonnassa on puutteita, palvelujärjestelmässä on valuvikoja ja lastensuojelun sijaishuolto on ollut epäonnistunutta. Kansanedustajat faktuaalistavat lastensuojelun akuuttia korjaustarvetta käyttämällä argumentaatiossaan yleistävää ja tunteisiin vetoavaa retoriikkaa.
Kokonaisuudessaan vaikuttavuus rakentuu eduskunnan täysistunnoissa asiaksi, jota tulee tavoitella ja joka mahdollistaa sen, että lapset ja perheet saavat hyvää, asiantuntevaa apua ja palvelua oikea-aikaisesti ja tarkoituksenmukaisesti. Lastensuojelun palvelutarpeiden ja toimenpiteiden lisääntymisen rakennetaan merkitsevän sitä, että lapset voivat aiempaa huonommin. Lastensuojelun katsotaan olevan kriisissä ja voimaton vastaamaan lasten ja perheiden palvelutarpeeseen vaikuttavilla keinoilla. Vaikuttavuuden puutetta selitetään liian heikoilla resursseilla ja toimivaltuuksilla. Lastensuojelun vaikuttavuusongelmia on kansanedustajien mukaan mahdollista korjata antamalla lastensuojelulle lisää resursseja ja toimivaltuuksia sekä tarkastelemalla lastensuojelun rahoitusta uudelleen. Lastensuojelun vaikuttavuuden puutteiden korjaaminen on tärkeää taloudellisesta näkökulmasta, sillä lastensuojelun tehostaminen ja kustannusten hillitseminen ovat tarpeen yhteiskunnan ylivelkaantumisen ja taloudellisen niukkuuden vuoksi.
Tutkimus tuottaa yhteiskuntatieteellisesti merkittävää ja arvokasta tietoa siitä, millaista lastensuojelun tulisi lainsäätäjän intressien mukaan olla ja millaisia epäkohtia kansanedustajien käsitysten mukaan lastensuojelun vaikuttavuudessa on. Kansanedustajien yhteiskunnallisena velvollisuutena on antaa yhteiskunnalle selontekoa yhteiskunnan tilasta ja epäkohdista. Vaikka eduskunta käyttää lainsäädäntövaltaa Suomessa, se ei tutkimuksen perusteella vaikuta olevan tietoinen säätämiensä lakien seurauksista. Kansanedustajien puheessa lastensuojeluprosessit kuvautuvat suoraviivaisiksi, välillä jopa mustavalkoisiksi. Kansanedustajat yhdistävät lastensuojelun tarkoittavan joko ennaltaehkäisevää lasten suojelua tai sijaishuoltoa. Tutkimus osoittaa, että lainsäätäjän yhteiskunnalle antamat kuvaukset nykylastensuojelusta ja sen ongelmista ovat paikoin vahvasti ristiriidassa lainsäädännön ja sosiaalityön etiikan kanssa. Nykypalvelujärjestelmän sirpaleisuuden vuoksi on toivottavaa, että palvelujärjestelmää uudistaessaan lainsäätäjän käsitykset lastensuojelusta ja sen erityisasemasta olisivat ajantasaisia ja pohjautuisivat asianmukaiseen tutkittuun tietoon. This thesis explores what kind of meanings the Members of the Finnish Parliament construct from the effectiveness of the child protection services in the plenary sessions of the Parliament of Finland. This thesis also explores what kind of arguments the Members of the Parliament use to factualise the child protection services’ effectiveness’ requirements and meanings. The method of the study is discourse analysis. The data of this study consists of 125 plenary session speeches that have been held by a Member of Parliament and that address the child protection services’ effectiveness. The study analyses the speech of 53 Members from 30 plenary session minutes during two time periods. The periods are from June to October in 2023 (the parliamentary session 2023) and from October 2022 to February 2023 (the parliamentary session 2022). The theoretical framework of this study is social constructivism.
This thesis explored that the Members understand that the effectiveness is a meaningful and important issue in the context of child protection. Via effectiveness, child protection justifies its societal existence and legitimacy to intervene in the lives of children and families. The effectiveness of the child protection services has societal significance because children are the makers of future’s society. With the right services, children will not be excluded or end up committing criminal offences as adults. The child protection services’ legitimacy to intervene in the lives of children and families is faltering when the effectiveness has defects. The results of this thesis express that, according to the Members, the effectiveness of the child protection should reach a higher level. According to the Members, today’s child protection is not effective because the child protection services’ customer and measure of support numbers have risen, the supervision of the services has been inadequate, the service system has casting defects, and the foster care has been unsuccessful. The Members factualised the child protection’s acute need for improvement using general and sentimental rhetoric.
Overall, effectiveness is constructed to be a desirable state that enables that children and families can receive good, competent help and service appropriately at the right time. The increasing need for child protection services and measures are constructed to mean that children are not coping as well as they used to. The child protection services are seen to be in a crisis and not able to help children and families effectively. The lack of effectiveness is explained to be a result of the usage of weak resources and powers. According to the Members, the effectiveness problems would be solved if the child protection services are granted more resources and powers, and if the funding of the services is re-evaluated. From the financial perspective, it is important to improve the efficiency of the child protection services and reduce its costs as the over-indebtedness and economical scarcity of the society compel to solve the lack of effectiveness.
This study produces important and valuable social science about the legislator’s expectations of child protection and the problems of its effectiveness. The Members are expected to give societal accounts of social shortcomings and the state of the society. This study suggests that even though the legislative power is used by the Parliament, the Parliament has not fully followed its legislation’s consequences. In the speech of the Members, child protection processes are described to be simple and, at times, black and white. The Members associated the child protection to be either preventive child welfare or foster care. This study finds that the descriptions given by the Members are at times strongly in contradiction with the legislation and the ethics of social work. Because of the today’s fragmented service system, it is important that the legislator’s views of child protection and its special position are up-to-date and based on proper scientific knowledge when reforming the service system.
Tutkimus osoittaa, että kansanedustajat mieltävät vaikuttavuuden merkitykselliseksi ja tärkeäksi asiaksi lastensuojelun kontekstissa. Vaikuttavuuden avulla lastensuojelu oikeuttaa yhteiskunnallisen olemassaolonsa ja legitimiteettinsä puuttua lasten ja perheiden elämään interventioiden avulla. Lastensuojelun vaikuttavuus on yhteiskunnalle tärkeää, koska lapset rakentavat tulevaisuuden yhteiskuntaa. Oikeanlaisten palveluiden avulla lapset eivät syrjäydy ja päädy esimerkiksi tekemään rikoksia aikuisina. Kun vaikuttavuudessa on puutteita, lastensuojelun legitimiteetti puuttua lasten ja perheiden elämään on tutkimustulosten valossa horjuva. Tutkimustulokset osoittavat, että Suomen kansanedustajien mukaan lastensuojelun vaikuttavuuden tulisi olla nykyistä paremmalla tasolla. Kansanedustajien mukaan nykylastensuojelu ei ole vaikuttavaa, koska lastensuojelun asiakas- ja toimenpidemäärät ovat lisääntyneet, lastensuojelun valvonnassa on puutteita, palvelujärjestelmässä on valuvikoja ja lastensuojelun sijaishuolto on ollut epäonnistunutta. Kansanedustajat faktuaalistavat lastensuojelun akuuttia korjaustarvetta käyttämällä argumentaatiossaan yleistävää ja tunteisiin vetoavaa retoriikkaa.
Kokonaisuudessaan vaikuttavuus rakentuu eduskunnan täysistunnoissa asiaksi, jota tulee tavoitella ja joka mahdollistaa sen, että lapset ja perheet saavat hyvää, asiantuntevaa apua ja palvelua oikea-aikaisesti ja tarkoituksenmukaisesti. Lastensuojelun palvelutarpeiden ja toimenpiteiden lisääntymisen rakennetaan merkitsevän sitä, että lapset voivat aiempaa huonommin. Lastensuojelun katsotaan olevan kriisissä ja voimaton vastaamaan lasten ja perheiden palvelutarpeeseen vaikuttavilla keinoilla. Vaikuttavuuden puutetta selitetään liian heikoilla resursseilla ja toimivaltuuksilla. Lastensuojelun vaikuttavuusongelmia on kansanedustajien mukaan mahdollista korjata antamalla lastensuojelulle lisää resursseja ja toimivaltuuksia sekä tarkastelemalla lastensuojelun rahoitusta uudelleen. Lastensuojelun vaikuttavuuden puutteiden korjaaminen on tärkeää taloudellisesta näkökulmasta, sillä lastensuojelun tehostaminen ja kustannusten hillitseminen ovat tarpeen yhteiskunnan ylivelkaantumisen ja taloudellisen niukkuuden vuoksi.
Tutkimus tuottaa yhteiskuntatieteellisesti merkittävää ja arvokasta tietoa siitä, millaista lastensuojelun tulisi lainsäätäjän intressien mukaan olla ja millaisia epäkohtia kansanedustajien käsitysten mukaan lastensuojelun vaikuttavuudessa on. Kansanedustajien yhteiskunnallisena velvollisuutena on antaa yhteiskunnalle selontekoa yhteiskunnan tilasta ja epäkohdista. Vaikka eduskunta käyttää lainsäädäntövaltaa Suomessa, se ei tutkimuksen perusteella vaikuta olevan tietoinen säätämiensä lakien seurauksista. Kansanedustajien puheessa lastensuojeluprosessit kuvautuvat suoraviivaisiksi, välillä jopa mustavalkoisiksi. Kansanedustajat yhdistävät lastensuojelun tarkoittavan joko ennaltaehkäisevää lasten suojelua tai sijaishuoltoa. Tutkimus osoittaa, että lainsäätäjän yhteiskunnalle antamat kuvaukset nykylastensuojelusta ja sen ongelmista ovat paikoin vahvasti ristiriidassa lainsäädännön ja sosiaalityön etiikan kanssa. Nykypalvelujärjestelmän sirpaleisuuden vuoksi on toivottavaa, että palvelujärjestelmää uudistaessaan lainsäätäjän käsitykset lastensuojelusta ja sen erityisasemasta olisivat ajantasaisia ja pohjautuisivat asianmukaiseen tutkittuun tietoon.
This thesis explored that the Members understand that the effectiveness is a meaningful and important issue in the context of child protection. Via effectiveness, child protection justifies its societal existence and legitimacy to intervene in the lives of children and families. The effectiveness of the child protection services has societal significance because children are the makers of future’s society. With the right services, children will not be excluded or end up committing criminal offences as adults. The child protection services’ legitimacy to intervene in the lives of children and families is faltering when the effectiveness has defects. The results of this thesis express that, according to the Members, the effectiveness of the child protection should reach a higher level. According to the Members, today’s child protection is not effective because the child protection services’ customer and measure of support numbers have risen, the supervision of the services has been inadequate, the service system has casting defects, and the foster care has been unsuccessful. The Members factualised the child protection’s acute need for improvement using general and sentimental rhetoric.
Overall, effectiveness is constructed to be a desirable state that enables that children and families can receive good, competent help and service appropriately at the right time. The increasing need for child protection services and measures are constructed to mean that children are not coping as well as they used to. The child protection services are seen to be in a crisis and not able to help children and families effectively. The lack of effectiveness is explained to be a result of the usage of weak resources and powers. According to the Members, the effectiveness problems would be solved if the child protection services are granted more resources and powers, and if the funding of the services is re-evaluated. From the financial perspective, it is important to improve the efficiency of the child protection services and reduce its costs as the over-indebtedness and economical scarcity of the society compel to solve the lack of effectiveness.
This study produces important and valuable social science about the legislator’s expectations of child protection and the problems of its effectiveness. The Members are expected to give societal accounts of social shortcomings and the state of the society. This study suggests that even though the legislative power is used by the Parliament, the Parliament has not fully followed its legislation’s consequences. In the speech of the Members, child protection processes are described to be simple and, at times, black and white. The Members associated the child protection to be either preventive child welfare or foster care. This study finds that the descriptions given by the Members are at times strongly in contradiction with the legislation and the ethics of social work. Because of the today’s fragmented service system, it is important that the legislator’s views of child protection and its special position are up-to-date and based on proper scientific knowledge when reforming the service system.