Valtakunnanjohtaja Pekka Siitoimen päivät parrasvaloissa : Äärioikeistosta käyty keskustelu Helsingin Sanomissa 1970-luvulla
Koli, Viivi (2024)
2024
Historian maisteriohjelma - Master's Programme in History
Yhteiskuntatieteiden tiedekunta - Faculty of Social Sciences
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2024-02-14
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202402082213
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202402082213
Tiivistelmä
Äärioikeiston nousu Euroopassa on ollut yksi 2020-luvun leimallinen piirre politiikassa. Äärioikeiston suosion kasvu erityisesti huonommissa taloudellisissa tilanteissa on ollut historiassa toistuva piirre. Suomessa toisen maailmansodan jälkeen oli paljon yritelmiä erilaisille äärioikeistolaisille ryhmittymille. Näistä kuuluisimmaksi ja puhutuimmaksi nousi Pekka Siitoin järjestöineen. Pekka Siitoin apukäsineen toteuttivat yhden Suomen rikoshistorian merkittävimmän terroriteon 1970-luvulla. Kirjapainotalo Kursiivin tuhopoltto 1977 oli huomiota herättänyt tempaus, jonka seurauksia puitiin pitkälle 1978 luvulle. Siitoimen fasistiseksi luokiteltavat järjestöt lakkautettiin oikeuden päätöksellä, ja Siitoin itse sai viisi vuotta vankeutta.
Kylmän sodan Suomen historiantutkimus on keskittynyt paljon kommunismin uhkaan. On kuitenkin tärkeää huomata, että myös äärioikeistolaista toimintaa ja tahtotilaa ilmeni. Miten ja kuinka paljon tämä näkyi julkisessa keskustelussa, on se kysymys, jota tämän tutkielman aikana pohdin. Suomen valtio oli sitoutunut noudattamaan Pariisin rauhansopimusta, jonka nojalla kaikki fasistiseksi luokiteltavat järjestöt olivat kiellettyjä. Rauhansopimuksen ehto laajensi suomalaisen äärioikeiston toiminnan vaikutukset myös ulkopolitiikkaan, sillä Neuvostoliiton linja tällaista kiellettyä fasistista toimintaa kohtaan oli ehdoton. Sisäpoliittisen aspektin lisäksi, Suomella oli tässä asiassa siis myös ulkopoliittinen huoli.
Analysoin julkista keskustelua äärioikeistosta 1970-luvulla Helsingin Sanomien pohjalta. Helsingin Sanomat oli aikansa laaja ja linjaltaan puolueeton äänenkannattaja. Helsingin Sanomien uutisoinnista on näin ollen mahdollista havaita erilaisia diskursseja äärioikeistosta tai heidän toiminnastaan puhuttaessa. Fasismidiskurssin nouseminen vahvemmaksi Helsingin Sanomien uutisoinnissa, on yksi merkittävä lyhyen ajan sisällä tapahtunut muutos, jota tutkielmani hahmottaa. Suhtautuminen Pekka Siitoimeen ja hänen järjestöjensä toimintaan oli hyvin kahtalainen. Siitoimen toiminta ja persoona aiheuttivat hämmennystä ja huvitusta irvokkuudellaan, mutta kaikesta tästä teatterista huolimatta myös huolestuneita ääniä kantautui julkiseen keskusteluun. Suurin pelko tällaisessa tilanteessa oli se, että Siitoin toiminnallaan viitoittaisi tietä muille innokkaille aateveljilleen kohti terroria tai muuta radikaalimpaa toimintaa.
Kylmän sodan Suomen historiantutkimus on keskittynyt paljon kommunismin uhkaan. On kuitenkin tärkeää huomata, että myös äärioikeistolaista toimintaa ja tahtotilaa ilmeni. Miten ja kuinka paljon tämä näkyi julkisessa keskustelussa, on se kysymys, jota tämän tutkielman aikana pohdin. Suomen valtio oli sitoutunut noudattamaan Pariisin rauhansopimusta, jonka nojalla kaikki fasistiseksi luokiteltavat järjestöt olivat kiellettyjä. Rauhansopimuksen ehto laajensi suomalaisen äärioikeiston toiminnan vaikutukset myös ulkopolitiikkaan, sillä Neuvostoliiton linja tällaista kiellettyä fasistista toimintaa kohtaan oli ehdoton. Sisäpoliittisen aspektin lisäksi, Suomella oli tässä asiassa siis myös ulkopoliittinen huoli.
Analysoin julkista keskustelua äärioikeistosta 1970-luvulla Helsingin Sanomien pohjalta. Helsingin Sanomat oli aikansa laaja ja linjaltaan puolueeton äänenkannattaja. Helsingin Sanomien uutisoinnista on näin ollen mahdollista havaita erilaisia diskursseja äärioikeistosta tai heidän toiminnastaan puhuttaessa. Fasismidiskurssin nouseminen vahvemmaksi Helsingin Sanomien uutisoinnissa, on yksi merkittävä lyhyen ajan sisällä tapahtunut muutos, jota tutkielmani hahmottaa. Suhtautuminen Pekka Siitoimeen ja hänen järjestöjensä toimintaan oli hyvin kahtalainen. Siitoimen toiminta ja persoona aiheuttivat hämmennystä ja huvitusta irvokkuudellaan, mutta kaikesta tästä teatterista huolimatta myös huolestuneita ääniä kantautui julkiseen keskusteluun. Suurin pelko tällaisessa tilanteessa oli se, että Siitoin toiminnallaan viitoittaisi tietä muille innokkaille aateveljilleen kohti terroria tai muuta radikaalimpaa toimintaa.