Humanitaarisen toiminnan turvaaminen Euroopan unionin pakotejärjestelmissä : Humanitaariset poikkeukset varojen ja muiden taloudellisten resurssien luovutuskieltoon

Abstract

Varojen ja muiden taloudellisten resurssien jäädyttämistoimenpiteitä ja luovutuskieltoja pakotekeinona käyttävien EU:n pakotejärjestelmien on havaittu aiheuttavan erilaisia ongelmia puolueettomien humanitaaristen toimijoiden suorittamalle humanitaariselle toiminnalle sellaisilla alueilla, jotka kuuluvat sekä pakotesäädösten että kansainvälisen humanitaarisen oikeuden soveltamisalaan. Tässä kansainvälisen humanitaarisen oikeuden ja EU-oikeuden oikeudenaloihin keskittyvässä julkisoikeudellisessa opinnäytetyössä selvitetään: millaisia velvoitteita humanitaarista toimintaa koskevat kansainvälisen humanitaarisen oikeuden säännöt asettavat varojen ja muiden taloudellisten resurssien luovutuskieltoja koskeville humanitaarisille poikkeuksille EU:n pakotejärjestelmissä. Lisäksi tutkielmassa vastataan kysymykseen: millainen merkitys humanitaarisia poikkeuksia koskevalla sääntelyllä on kansainvälisen yhteisön EU:n autonomisille pakotteille antamalle legitimiteetille.

Esitettyihin kysymyksiin vastaamiseksi tutkielmassa hyödynnetään oikeusdogmaattiselle tutkimusmetodille tyypillisiä lähteitä kuten voimassa olevia lakeja, oikeuskäytäntöä sekä oikeuskirjallisuutta. Tutkielmassa käytetyt lähteet ovat pääosin EU:n primääri- ja sekundäärilainsäädäntöä sekä humanitaarista toimintaa säänteleviä kansainvälisiä valtiosopimuksia, joista merkittävimpiä ovat Geneven yleissopimukset ja sen lisäpöytäkirjat. Lisäksi tutkielmassa on merkittävässä roolissa YK:n turvallisuusneuvoston antama päätöslauselma 2664 (2022), jossa määrätään tiettyihin humanitaarisiin toimijoihin sovellettavasta pysyvästä humanitaarisesta vapautuksesta, joka mahdollistaa humanitaarisiin syihin perustuvat poikkeukset YK:n pakotejärjestelmissä määrätyistä luonnollisiin henkilöihin tai oikeushenkilöihin ja yhteisöihin kohdistetuista varojen jäädyttämistoimenpiteistä ja luovuttamiskiellosta.

Tutkielman perusteella humanitaariseen toimintaan liittyvien kansainvälisen humanitaarisen oikeuden velvoitteiden voidaan katsoa edellyttävän, ettei pakotesäädösten tulisi estää sellaista puolueettomien humanitaaristen järjestöjen toimintaa, johon kyseiset järjestöt ryhtyvät suojellakseen siviilejä ja antaakseen heille apuaan silloin, kun aseellisen selkkauksen osapuoli on antanut siihen suostumuksensa. Tämä edellyttää EU:n pakotejärjestelmiin sisällytettävän ajalliselta soveltamisalaltaan pysyviä sekä kaikkiin puolueettomiin humanitaarisiin toimijoihin sovellettavia humanitaarisia vapautuksia, jotka vastaavat kansainvälisen humanitaarisen oikeuden humanitaarisen toiminnan määritelmälle asettamia vähimmäisvaatimuksia. Tutkielmassa selvitetyn perusteella voidaan tulkita, että sellaiset EU:n pakotejärjestelmät, joissa on käytössä ainoastaan luvanvarainen humanitaarinen poikkeus ovat ongelmallisia kansainvälisen humanitaarisen oikeuden velvoitteiden näkökulmasta. Sen sijaan YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselman 2664(2022) mukaiset ja siihen pohjautuvat humanitaariset vapautukset ovat suunniteltu turvaamaan kansainvälisen humanitaarisen oikeuden humanitaarisille toiminnalle asettamia velvoitteita.

Tutkielman johtopäätöksissä kuitenkin havaitaan, että EU ei ole harmonisoinut päätöslauselman 2664(2022) mukaista pysyvää humanitaarista vapautusta osaksi kaikkia EU:n autonomisia pakotejärjestelmiä. Tämän voidaan tulkita osoittavan, että soveltamisalaltaan laajoja humanitaarisia vapautuksia sisällytetään ensisijaisesti niihin EU:n autonomisiin pakotejärjestelmiin, joissa myös EU:n ulko- ja turvallisuuspoliittisten intressien voidaan arvioida olevan vähäisemmät. Tällainen humanitaarisia poikkeuksia koskevaan päätöksentekoon liittyvä poliittinen harkinta voi kuitenkin tutkielmassa havaitun perusteella vähentää EU:n autonomisten pakotteiden legitimiteettiä kansainvälisessä yhteisössä. Viime kädessä se, että EU:n autonomiset pakotejärjestelmät vastaavat kansainvälisen humanitaarisen oikeuden humanitaariselle toiminnalle asettamia vähimmäisvelvoitteita pitäisi nimittäin olla se tekijä, joka erottaa EU:n niistä toimijoista, joiden toimintaa pakotteilla pyritään muuttamaan.