Julkisen vallan velvoite työperäisen hyväksikäytön ehkäisyssä

Abstract

Tämän päämetodiltaan oikeusdogmaattisen tutkielman tarkoituksena on tarkastella ilmiötä nimeltä työperäinen hyväksikäyttö ja selvittää perus- ja ihmisoikeusnäkökulmasta julkisen vallan velvoitteet sen ehkäisyssä. Työssä selvitetään mitkä säädökset ja kansainväliset velvoitteet julkisella vallalla on kyseisen ilmiön ehkäisyssä, eli mistä johdetaan velvoite ilmiön ehkäisylle. Työssä tutkitaan myös, miten ilmiötä koskevassa lainsäädännössä on huomioitu perus- ja ihmisoikeudet. Tärkeä osa työtä on niiden riskitilanteiden ja väestöryhmien tunnistaminen, joissa ja joille työperäistä hyväksikäyttöä on. Tunnistamisen oleellinen vastinpari on lisäksi julkisen valvonnan valvontatehtävä, joka myös käydään läpi. Aineistona on käytetty ilmiöön liittyvien lakien ja niiden valmisteluaineistojen, sekä kansainvälisten sopimusten lisäksi oikeuskirjallisuutta, viranomaisten tuottamaa aineistoa, oikeustapauksia, sekä ilmiötä kuvaavaa uutisointia.

Oikeusdogmaattista päämetodia on tuettu ilmiön luonteen vuoksi oikeuspoliittisella ja -sosiologisella metodeilla. Työperäinen hyväksikäyttö on terminä uusi ja sitä ei vielä voi pitää vakiintuneena juridisena terminä, joten apumetodien käyttäminen on välttämätöntä. Ilmiön luonnetta kuvaa myös se, että siihen vaikuttaa moninainen lainsäädännön mosaiikki erilaisia työelämään, sekä perus- ja ihmisoikeuksiin liittyviä lakeja. Työn rajaukset ovat tämän takia olleet myös ilmiötä supistavia, johtuen työn luonteesta. Julkinen valta käsitetään työssä kapeasti sen ensisijaisen määritelmän perusteella, eli koskemaan valtiota ja sen hallintoa. Työssä on oma roolinsa myös ammattiyhdistysliikkeen ja valtion suhde ilmiön ehkäisyssä.

Työn lähtökohta on, että työperäinen hyväksikäyttö on ihmisoikeusongelma, johon valtion tulee perus- ja ihmisoikeuksien toteuttamiseksi puuttua. Keskiössä työssä on myös pyrkimys havainnoida lainsäätäjän liikkumatilaa työelämälakeja säädettäessä. Työ on tehty niin sanotusti ammattiyhdistysliikepositiivisesta näkökulmasta, sillä vahvalla pohjaolettamalla, että työväestön vapaa järjestäytyminen edistää yhteiskunnan kokonaisetua.

Työperäinen hyväksikäyttö ilmenee työntekijöiden huonoina työehtoina, pitkinä työpäivinä matalalla palkalla. Yleensä ilmiöön myös liittyy huonot tai turvattomat työolot ja rajalliset mahdollisuudet muuttaa tilannetta. Pääosa työperäisen hyväksikäytön uhreista on ulkomaalaisia henkilöitä, mutta myös muilla tavoin epäedullisessa elintilanteessa olevat ihmiset ovat ilmiölle vaarassa.

Johtopäätöksissä tullaan siihen tulokseen, että vaikka Suomessa työperäisen hyväksikäytön ehkäisy on pääasiallisesti hyvällä tasolla, niin tulevaisuudessa asia vaatii, muun muassa lisääntyvän työperäisen maahanmuuton takia, enenevissä määrin huomiota. Lisäksi järjestelmässämme on kriittisiä vaaratekijöitä, joiden kautta työperäinen hyväksikäyttö voi lisääntyä.