Vastuullisen liiketoiminnan vaatimukset ja toteuttaminen teknologiateollisuudessa
Nurminen, Amanda (2024)
Nurminen, Amanda
2024
Kauppatieteiden maisteriohjelma - Master's Programme in Business Studies
Johtamisen ja talouden tiedekunta - Faculty of Management and Business
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2024-02-05
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202401241800

Tiivistelmä
Vastuullinen liiketoiminta on kasvava trendi ja hygieniatekijä, johon yritysten on kiinnitettävä huomiota toimintaympäristön muuttuessa globaalien kriisien myötä. Parhaassa tapauksessa vastuullisuus jopa lisää yrityksen legitimiteettiä ja luo kilpailuetua. Jotta vastuullisuudesta voi saada etua, on yritysten kehitettävä prosessejaan sidosryhmien mahdollisten vaatimusten mukaisiksi. Kuluttajien asettamat vaatimukset saattavat kuitenkin jäädä piiloon erityisesti B2B-liiketoimintaan painottuvalla teknologiateollisuuden alalla, minkä vuoksi kaikki yritykset eivät välttämättä keskity vastuullisuuteen vielä.
Tässä tutkimuksessa pyritään selvittämään, millaisia vastuullisen liiketoiminnan vaatimuksia ja toimintatapoja esiintyy kansainvälisessä kontekstissa toimivilla teknologiateollisuuden yrityksillä. Kyseistä aihetta kartoitetaan selvittämällä, millaisia merkityksiä teknologiateollisuuden yritykset antavat vastuulliselle liiketoiminnalle, miten vastuullisen liiketoiminnan sääntely näkyy globaalissa toimitusketjussa sekä millaisia toimenpiteitä teknologiateollisuuden yritykset tekevät vastuullisen liiketoiminnan eteen. Tutkimus liittyy osaksi laajempaa akateemista keskustelua niin vastuullisen liiketoiminnan kuin vastuullisesti johdettujen toimitusketjujen aloilla.
Tutkimuksen teoreettinen viitekehys esittelee vastuullisen liiketoiminnan legitimiteettiä, liiketoiminnallisia vaikutuksia, käytännön vastuullisuustoimia ja niiden haasteita. Lisäksi aikaisemman teorian pohjalta rakennetaan kuvaa vastuullisuuden globaalista kontekstista, kansainvälisesti tunnetuista mittareista ja standardeista sekä vastuullisuuteen ohjaavista tekijöistä. Lopuksi esitellään vastuullisen liiketoiminnan johtamista yrityksen toimitusketjussa.
Tutkimus on toteutettu laadullisena tapaustutkimuksena. Tutkimuskohteena olivat eri kokoiset teknologiateollisuuden alalla toimivat yritykset, jotka toimivat ja toimittavat osana globaalia toimitusketjua keskittyen B2B-liiketoimintaan. Aineistonkeruu toteutettiin puolistrukturoituna teemahaastatteluna. Tutkimuksessa on hyödynnetty teoriaohjaavaa analyysiä, ja analyysi on toteutettu temaattisen analyysin keinoin.
Tutkittaessa teknologiateollisuuden yritysten vastuullisuustoimia ja näkemyksiä vastuullisuuteen vaikuttavista tekijöistä huomataan, että yrityksillä on varsin erilaiset lähtökohdat vastuullisen liiketoiminnan toteuttamiselle. Osa yrityksistä on jo pitkällä ja osa vasta heräilee vastuullisuuden strategiseen merkitykseen. Vastuullisuuden vaatimusten koetaan B2B-liiketoiminnassa kumpuavan pohjimmiltaan laeista ja standardeista eikä niinkään asiakkaiden vaatimuksista, kuten aikaisempi kuluttajakeskeinen tutkimus antaa ymmärtää. Haasteena vastuullisessa liiketoiminnassa on erityisesti toimitusketjujen pituus ja niiden hallinnan vaikeus.
Tutkimuksen tulosten perusteella voidaan todeta, että vaatimukset vastuulliseen liiketoimintaan kasvavat tiukentuvan sääntelyn ja sitä kautta asiakkaiden lisääntyvän tietoisuuden myötä. Vaikka vastuullisuudesta on liiketoiminnalle hyötyä, on taustalla myös ajatus eettisestä vastuun kantamisesta. Tulevaisuudessa vastuullinen liiketoiminta on vähimmäisvaatimus, minkä vuoksi yritysten on otettava vastuullisuus tiiviiksi osaksi strategiaansa ja pyrittävä muuttamaan tuotantoprosessejaan esimerkiksi kansainvälisesti tunnistettujen vastuullisuusstandardien avulla.