Joukkueurheilijoiden asema työsuhteessa

Abstract

Urheilu on nykyään kivenkovaa bisnestä, ja monen suuren urheiluseuran liikevaihdot vastaavat muiden toimialojen suurten yritysten liikevaihtoa. Miten puolestaan urheiluseurat kohtelevat työntekijöitään eli pelaajia heidän ollessa työsuhteessa seuran kanssa? Toimialan erikoisuus aiheuttaa haasteita työnantajan näkökulmasta, mutta työntekijän aseman tulisi olla yhtä turvattu jokaisella alalla. Tässä tutkielmassa tehdään katsaus seuraavaan kysymykseen, millainen on joukkueurheilijoiden asema työsuhteissa. Tutkimus on rajattu nimenomaan joukkueurheilijoihin, sekä vain tilanteisiin, joissa pelaaja on kiistatta työsuhteessa seuransa kanssa. Tutkimuskysymykseen vastataan työsopimuslain (55/2001), urheilijan tapaturma- ja eläketurvalain (276/2009), oikeuskäytännön sekä käytännön elämän esimerkkien avulla. Tutkimuksen alussa tehdään oletus siitä, että joukkueurheilijoiden asema työsuhteissa on heikompi kuin monien muiden alojen työntekijöiden.

Tutkielma on jaoteltu kolmeen osaan, joista jokainen vastaa yhteen pelaajien oikeusturvan kannalta merkitykselliseen kysymykseen. Ensimmäisessä osassa käsitellään sitä, millainen turva loukkaantuneilla pelaajilla on urheilun luonne huomioon ottaen loukkaantumisilta eivät pelaajat pysty välttymään. Tässä osassa keskiössä on tulkita ja tutkia urheilijan tapaturma- ja eläketurvalakia. Toisessa osassa käsitellään sitä, miten pelaajasiirrot vaikuttavat pelaajien oikeusturvaan. Tässä osassa peilataan vahvasti työsopimuslakiin, sekä EU tason sääntelyyn. Kolmannessa ja viimeisessä osassa käsitellään pelaajasopimusten purkua, ja tarkemmin sitä, milloin sopimuksen purkamiseen ollaan oikeutettuja ja milloin puolestaan ei. Myös tässä osassa työsopimuslaki on keskiössä. Tutkimuskysymykseen vastataan siis lainopin keinoin, oikeuslähteiden velvoittavuusjärjestys huomioon ottaen. Tutkimuksen mukana kulkee koko ajan käytännön elämästä esimerkkejä antavat jääkiekon SM-liigan yleinen sopimuspohja, sekä jääkiekon SM-liigan pelaajasopimuspohja. Esimerkkien on tarkoitus osoittaa sitä, millaisia sopimuksia voimassa oleva sääntely ajaa tekemään.

Suurimman ongelman pelaajien asemaan työsuhteissaan asettaa se, ettei lainsäädäntö ole riittävän kattavaa. Urheilun luonne asettaa lainsäätäjälle haasteita, ja tutkimuksen tehtyä voi turvallisesti sanoa, ettei tähän haasteeseen pystytä vastaamaan. Liian paljon kysymyksiä jää pelaajan ja seuran sovittavaksi keskenään. Kysymyksistä, joihin laki ei ota kantaa voidaan sopia sopimusvapauden nojalla pelaajan ja seuran välillä vapaasti, tämä taas on pelaajan oikeusturvan kannalta huolestuttavaa.