"Orlovilaisesta ei kuitenkaan tullut pitkäaikaista ystävää, mikä minua vieläkin surettaa" : Eläinlääkintälottina toimineiden naisten hevossuhde Suomen jatkosodassa 1941-1945

Abstract

Tämä tutkielma käsittelee Suomen jatkosodassa vuosina 1941–1945 eläinlääkintälottina toimineiden naisten hevossuhdetta. Naisten voidaan tulkita olleen ristiriitaisia toimijoita niin sodassa kuin hevosten parissa Suomen agraariyhteiskunnassa 1900-luvun alkupuolella. Ajan hevoskulttuurissa oli maskuliininen sosiokulttuurinen normi, joka korosti miesten ja hevosten välistä kumppanuutta. Myös sotarintamaa kyseenalaistettiin toisen maailmansodan alussa naisille sopivana toimintaympäristönä, vaikka heidän panostaan sotaponnistuksiin arvostettiinkin. Tutkielman tavoitteena on selvittää, millainen oli eläinlääkintälottina toimineiden naisten hevossuhde sekä millaiset tekijät tämän suhteen muodostumiseen vaikuttivat. Tätä tarkastellaan yhdistellen kahta eri aineistokokonaisuutta. Aineistoina tutkielmassa ovat Suomen Puolustusvoimien kuva-arkiston valokuvat, jotka ovat rajattu 14 kuvaan eläinlääkintälotista toimessaan. Toisena aineistona tutkielmassa on käytetty neljää sota-aikaa koskevaa muistelmakokoelmaa, joista on rajattu tutkielmaan eläinlääkintälottien muistelmia. Näiden kahden pääasiallisen aineiston ohella on hyödynnetty vielä sodassa palvelleiden hevosmiesten koottuja muistelmia sekä 16. kenttähevossairaalan päiväkirjaa. Aineistoja tarkastellaan tutkielmassa rinnakkain. Menetelminä tutkielmassa käytetään sisällönanalyysiä sekä diskurssianalyysistä johdettua menetelmää. Valokuvia tutkitaan erityisesti hevossuhteen kehollista ulottuvuutta, sekä valokuvien tarjoamaa muuta visuaalista tietoa tarkastellen, kuten eläinlääkintälottien varusteita sekä tehtäviä. Muistelmien analyysi keskittyy kerronnallisuuteen havainnoiden muistelmien muotoja sekä luonnetta. Valokuvien ja muistelmien yhdistämisessä tutkielmassa syvennytään niiden tuottamaan kuvaan niin sotarintaman kulttuurisesta kontekstista aina tilannesidonnaisiin tapahtumiin suhteessa naisten ja hevosten vuorovaikuttamiseen. Aineistojen pohjalta muotoutui kuva niin empaattisen kuin käytännöllisen hevossuhteen muodostaneista naisista. Sotarintama sekä lottatoimijuus loivat kulttuuriset ja sosiaaliset kehykset naisten toiminnalle, joissa heijastuivat niin ajan arvot kuin toimintatavat. Sota kuitenkin loi tilanteisuutta ja poikkeuksia tähän ympäröivään toiminnan kontekstiin, jossa lotat muodostivat omia toimintatapojaan käsitellä hevosia. Sodan vaikutukset näkyivät myös hevosissa. Hevoset saivat niin henkisiä kuin ruumiillisia vammoja, joita lotat hoitivat. Naisissa näkyi heidän hevostautansa, joka korostui monipuolisessa kyvykkyydessä lukea hevosia sekä kommunikoida näiden kanssa. Naiset olivat myös käytännöllisiä toimissaan, joka näkyi esimerkiksi heidän pukeutumisessansa sekä hevosten käytössä ruokana. Eläinlääkintälottina toimineiden naisten suhde hevosiin oli läheinen ja vuorovaikutteinen, joka näkyi naisten empaattisena hevostenkäsittely tapana. Vuorovaikutus eläinten kanssa näkyi käytännössä kosketuksena, lempeytenä ja kärsivällisyytenä. Naiset ymmärsivät hevosten sotakokemusta sekä samaistuivat siihen, mikä loi kumppanuutta naisten ja hevosten suhteeseen.