”Ei ihmisiä voi hoitaa niinkun liukuhihnalta” : laadullinen tutkimus hoitotyön vaatimus- ja voimavaratekijöistä

Abstract

Tällä hetkellä Suomi, kuten monet muut maat, kohtaa mittavia haasteita sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisessä ja saatavuudessa. Hoitovelka on kasvanut ja kymmenet tuhannet potilaat ovat joutuneet odottamaan hoitoonpääsyä yli puoli vuotta. Viivästyminen hoitoon pääsemisessä voi johtaa sairauden pahenemiseen, komplikaatioihin ja hoidon kustannusten nousuun. Myös vanhusten hoivapaikkoja on jouduttu sulkemaan ja odotusajat ovat pidentyneet. Hoito- ja hoivakriisin syyt ovat osaltaan väestön ikääntymisessä ja palveluiden riittämättömässä rahoituksessa, mutta pulaa on myös osaavasta henkilökunnasta. Työnhakijoilla ei ole tarvittavaa koulutusta tai työkokemusta, mutta samaan aikaan jo koulutettua henkilöstöä hakeutuu pois alalta.

Tässä tutkielmassa tarkastellaan yhtä hoito- ja hoivakriisin osatekijää eli hoitotyöntekijöiden työhyvinvointia ja siihen liittyviin tekijöitä. Työhyvinvointi on yhteydessä työssä jaksamiseen, motivaatioon ja työhön sitoutumiseen. Hoitotyössä työskennellään lähellä toista ihmistä, potilasta, ja kohdataan päivittäin eettisiä kysymyksiä. Tutkimuskysymys liittyy siihen, minkälaisia työn vaatimus- ja voimavaratekijöitä hoitotyöstä on löydettävissä. Tarkoitus on löytää tekijöitä, joihin puuttumalla hoitotyöntekijöiden työhyvinvointia voidaan parantaa ja näin lisätä alan pito- ja vetovoimaa sekä osaltaan vastata kasvavaan työntekijäpulaan. Tutkielmassa on käytetty sekundaariaineistona Agency, Care and Social Suffering -hankkeessa Marita Husson ja Helena Hirvosen vuosina 2007 ja 2009 keräämää laadullista teemahaastattelumateriaalia. Aineiston analyysitapa on teoriaohjaava sisällönanalyysi. Teoreettisena viitekehyksenä hyödynnetään Bakkerin ja Demeroutin (2017) työn vaatimukset ja voimavarat -mallia. Tutkielman aineistona on viidentoista hoitotyöntekijän haastattelut. Haastateltavien yleisin ammattinimike on sairaanhoitaja, ja heistä useimmat työskentelevät joko kuntoutuksen tai vanhustyön parissa.

Tulosten mukaan hoitotyöstä löytyy lukuisia työhyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä. Nämä tekijät voidaan jakaa organisaatioon, työn psyykkisiin ja työn sosiaalisiin suhteisiin liittyviin vaatimus- ja voimavaratekijöihin. Kuormitusta aiheuttivat erityisesti liialliseksi koettu työmäärä, henkilökunnan vähäisyys, kiire ja työn fyysinen raskaus. Myös erilaiset ongelmat vuorovaikutustilanteissa niin potilaiden kuin työtovereiden kanssa sekä hoitotyön eettinen kuormitus heikensivät työhyvinvointia. Työn voimavaratekijöiksi eli työhyvinvointia edistäviksi tekijöiksi nousi haastatteluissa työn mielekkyys eli työn tuntuminen arvokkaalta ja merkitykselliseltä. Työssä koetut onnistumiset, positiiviset potilaskohtaamiset, työstä saatu palaute ja hyvä työilmapiiri edistivät työhyvinvointia. Myös hyvä esihenkilötyö, johon liittyi sujuva tiedonkulku ja tuki työhön, edistivät työhyvinvointia.

Tutkielman tulokset vahvistavat sitä, että työhyvinvointi on ilmiönä monimuotoinen. Monet työn vaatimus- ja voimavaratekijät ovat yhteydessä toisiinsa eikä niiden erottaminen toisistaan aina ole mahdollista. Samoin useat työn voimavaratekijät ovat vaatimustekijöiden vastakohtia. Myös yksilöiden välillä on eroa siinä, koetaanko tietty tekijä kuormitusta vähentävänä vai lisäävänä. Tunnistamalla hoitotyön työhyvinvointiin liittyviä tekijöitä, voidaan työhyvinvointiin pyrkiä vaikuttamaan vaatimustekijöitä vähentäen ja voimavaratekijöitä lisäten. Jotta hoitotyöntekijöiden työhyvinvointia saataisiin parannettua ja tällä tavoin osaltaan vastattua hoitotyöntekijöiden vajeeseen, on työhyvinvoinnin kehittämiseen kiinnitettävä huomiota monella eri tasolla. Työterveyshuollolla, työnantajilla kuin hoitotyöntekijöillä itsellään on oma tehtävänsä työhyvinvoinnin parantamiseksi, mutta kuormittavampien työn vaatimustekijöiden vähentämisen ratkaisut eivät välttämättä ole heidän käsissään. Tarvitaan poliittisia päätöksiä sosiaali- ja terveydenhuollon resurssien ja alan koulutuspaikkojen määrän nostamiseksi. Lainsäädännöllä ja viranomaisvalvonnalla voidaan vaikuttaa työhyvinvointiin, ja myös alojen ammattiliitot voivat olla mukana neuvottelemassa paremmista työehdoista.