Kulttuuritietoinen tuen tarpeiden arviointi ja siihen liittyvät valmiudet varhaiskasvatuksen erityisopettajien silmin

Abstract

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli kartoittaa varhaiskasvatuksen erityisopettajien kokemuksia kulttuurisen moninaisuuden vaikutuksista työhönsä sekä tuen tarpeiden arvioinnin toteuttamiseen. Lisäksi tutkimuksella haluttiin selvittää, millaisiksi erityisopettajat käsittävät valmiutensa liittyen kulttuuriseen moninaisuuteen ja maahanmuuttotaustaisten lasten tuen tarpeiden arviointiin. Tavoitteena oli tarkastella maahanmuuttotaustaisten lasten asemaa suomalaisessa varhaiskasvatuksessa tuen tarpeiden arvioinnin näkökulmasta, ja sitä kautta pohtia laajemmin myös yhdenvertaisten oppimisen mahdollisuuksien toteutumista Suomessa. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys rakentui kulttuuritietoisen kasvatuksen ja inkluusion ympärille sillä perusteella, että onnistuneen, kaikenlaisen moninaisuuden huomioivan tuen tarpeiden arvioinnin voidaan nähdä edellyttävän molempien toteutumista. Niiden ohella teoriatausta täydentyi kulttuurienvälisten valmiuksien käsitteellä. Luonteeltaan tutkimus oli laadullinen, hyödyntäen fenomenologiaa metodologisena lähtökohtanaan. Menetelmänä toimi yksilöhaastattelut, joihin osallistui kuusi varhaiskasvatuksen erityisopettajaa kolmesta Suomen kaupungista. Aineiston analyysi suoritettiin sisällönanalyysin keinoin, jonka pohjalta tuloksena muodostui kolme pääteemaa tutkimuskysymyksiin perustuen. Tuloksissa kulttuurisen moninaisuuden vaikutukset varhaiskasvatuksen erityisopettajan työhön näyttäytyivät laajoina. Heidän tukensa ulottuu monikielisten lasten lisäksi maahanmuuttotaustaisiin vanhempiin sekä muuhun kasvatushenkilöstöön. Maahanmuuttotaustaisten lasten tuen tarpeiden arviointiin liittyi erityisopettajien kokemuksissa niin haasteita kuin toimiviakin käytänteitä. Valmiuksiin liittyen keskusteltiin koulutuksen, työkokemuksen ja oman mielenkiinnon merkityksistä, jotka erityisopettajien näkemyksiä peilaten vaikuttavat valmiuksien rakentumiseen niin positiivisessa kuin negatiivisessa mielessä. Yhteenvetona tutkimus osoittaa, että suomalaisen varhaiskasvatuksen kontekstissa mahdollisuudet kulttuuritietoiselle ja inklusiiviselle tuen tarpeiden arvioinnille ovat olemassa, ja hyviä käytänteitä sekä osaamista on käytettävissä. Vastaavasti tutkimus kuitenkin alleviivaa linjassa aiempien tutkimusten kanssa tarvetta muun muassa henkilöstöön ja tukitoimiin kohdistuvien resurssien lisäämiselle ja yhtäläiselle saatavuudelle sekä varhaiskasvatuksen opettajan sekä erityisopettajan tutkintokoulutuksen kehittämiselle kulttuuritietoisen osaamisen tukemiseksi.