Moderni syväaivostimulaatio parantaa Parkinsonin taudin hoitotuloksia
Henriksson, Ilona (2023)
Henriksson, Ilona
2023
Lääketieteen lisensiaatin tutkinto-ohjelma - Licentiate's Programme in Medicine
Lääketieteen ja terveysteknologian tiedekunta - Faculty of Medicine and Health Technology
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2023-12-14
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-2023121210744
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-2023121210744
Tiivistelmä
Syväaivostimulaatio (Deep Brain Stimulation, DBS) on Parkinsonin taudin edenneen taudinkuvan eräs invasiivinen hoitomuoto, joka toteutetaan asettamalla leikkauksessa sähköisesti stimuloitavat elektrodit aivojen kohdetumakkeisiin. Tämän tutkimuksen tavoitteena on vertailla keskenään perinteistä paikallispuudutuksessa ja modernia yleisanestesiassa tehtyjä syväaivostimulaatioleikkauksia ja niiden hoitotuloksia Tampereen yliopistollisessa sairaalassa sekä arvioida niitä suhteessa kansainvälisesti raportoituihin tuloksiin.
Tutkimusaineisto koostuu potilaista, joilla on Parkinsonin taudin diagnoosi ja joille on tehty stereotaktinen aivoelektrodien asettamistoimenpide Tampereen Yliopistollisessa sairaalassa vuosien 2009–2020 aikana. Potilasryhmien välillä verrattiin leikkauksen kestoa, potilaan Parkinsonin taudin lääkehoidon (levodopa) annosta ja motoristen oireiden (Unified Parkinson’s Disease Rating Scale, UPDRS) pisteytystä pre- ja postoperatiivisesti sekä komplikaatioita ensimmäisen leikkauksen jälkeisen kuukauden ajalta.
Yleisanestesiatoimenpiteessä olleilla potilailla oli tilastollisesti merkitsevästi alhaisempi UPRDS pistemäärä (4,6) leikkauksen jälkeen verrattuna paikallistoimenpidepotilaisiin (13,6; p<0001). Levodopa-annoksen lasku oli sen sijaan suurempi paikallispuudutustoimenpiteen läpikäyneillä potilailla (58 % vähenemä) verrattuna yleisanestesiaryhmään (51 % vähenemä), tulos ei kuitenkaan ollut tilastollisesti merkitsevä. Yleisanestesiassa tehty toimenpide kesti tilastollisesti merkitsevästi lyhyemmän aikaa (ka 282 min) kuin paikallispuudutuksessa toteutettu toimenpide (ka 411 min; p<0.001). Kaikkia tarkasteltuja komplikaatiotyyppejä havaittiin leikkauksen jälkeen vähemmän yleisanestesiaryhmässä, mutta ero ei ollut tilastollisesti merkitsevä.
Tulosten perusteella yleisanestesiassa toteutetulla syväaivostimulaatiotoimenpiteellä saavutetaan parempi motorinen vaste lyhyemmässä ajassa. Tulokselliset erot johtuvat todennäköisesti siitä, että eri leikkaustekniikoilla stimulaattorin elektrodit päätyvät hieman eri kohtiin. Tähän on vaikuttanut kuvantamismenetelmien ja laitteiden kehittyminen.
Tutkimusaineisto koostuu potilaista, joilla on Parkinsonin taudin diagnoosi ja joille on tehty stereotaktinen aivoelektrodien asettamistoimenpide Tampereen Yliopistollisessa sairaalassa vuosien 2009–2020 aikana. Potilasryhmien välillä verrattiin leikkauksen kestoa, potilaan Parkinsonin taudin lääkehoidon (levodopa) annosta ja motoristen oireiden (Unified Parkinson’s Disease Rating Scale, UPDRS) pisteytystä pre- ja postoperatiivisesti sekä komplikaatioita ensimmäisen leikkauksen jälkeisen kuukauden ajalta.
Yleisanestesiatoimenpiteessä olleilla potilailla oli tilastollisesti merkitsevästi alhaisempi UPRDS pistemäärä (4,6) leikkauksen jälkeen verrattuna paikallistoimenpidepotilaisiin (13,6; p<0001). Levodopa-annoksen lasku oli sen sijaan suurempi paikallispuudutustoimenpiteen läpikäyneillä potilailla (58 % vähenemä) verrattuna yleisanestesiaryhmään (51 % vähenemä), tulos ei kuitenkaan ollut tilastollisesti merkitsevä. Yleisanestesiassa tehty toimenpide kesti tilastollisesti merkitsevästi lyhyemmän aikaa (ka 282 min) kuin paikallispuudutuksessa toteutettu toimenpide (ka 411 min; p<0.001). Kaikkia tarkasteltuja komplikaatiotyyppejä havaittiin leikkauksen jälkeen vähemmän yleisanestesiaryhmässä, mutta ero ei ollut tilastollisesti merkitsevä.
Tulosten perusteella yleisanestesiassa toteutetulla syväaivostimulaatiotoimenpiteellä saavutetaan parempi motorinen vaste lyhyemmässä ajassa. Tulokselliset erot johtuvat todennäköisesti siitä, että eri leikkaustekniikoilla stimulaattorin elektrodit päätyvät hieman eri kohtiin. Tähän on vaikuttanut kuvantamismenetelmien ja laitteiden kehittyminen.