Arvot ohjaamassa kouluvalintaa: Huoltajien kokemukset kouluvalintakeskusteluissa
Hautamäki, Helmi; Jämsä, Jenina (2023)
Hautamäki, Helmi
Jämsä, Jenina
2023
Kasvatustieteiden kandidaattiohjelma - Bachelor´s Programme in Educational Studies
Kasvatustieteiden ja kulttuurin tiedekunta - Faculty of Education and Culture
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2023-12-18
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-2023120710525

Tiivistelmä
Kouluvalinnalla tarkoitetaan huoltajien tekemää valintaa hakea lapselle koulupaikkaa muualta kuin oppilaalle nimetystä lähikoulusta. Kouluvalinnat vapautettiin vuonna 1999 voimaan tulleen perusopetuslakimuutoksen myötä, jolloin mahdollistettiin huoltajille muunkin kuin lähikoulun valitseminen sekä kouluille mahdollisuus asettaa oppilasvalinnalle kriteereitä. Vapaan kouluvalintapolitiikan myötä aiheen tutkimuskenttä on kasvanut ja kouluvalintakeskustelu on ollut aktiivista. Huoltajat kokevat kouluvalinnan merkityksellisenä, ja aihetta pohditaan jo varhaisesta vaiheesta alkaen. Huoltajat kaipaavat usein valinnan tekemiseen kokemuksia ja apuja, mikä aiheuttaa keskustelua aiheen ympärille.
Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millaisia arvoja nousee esille internetin keskustelupalstoilla käytävässä huoltajien kouluvalintakeskustelussa. Tutkimus on toteutettu teoriaohjaavana sisällönanalyysina. Tutkimusaineistona käytettiin internetistä löytyvää keskustelupalstaa, jossa huoltajat ovat keskustelleet kouluvalinnoista anonyymissa ja vapaassa muodossa. Keskustelupalstalta tutkimusaineistoksi valikoitui aiheeseen liittyvien hakusanojen avulla seitsemän viestiketjua. Seitsemästä viestiketjusta tutkimukseen valikoitui kolmen kriteerin perusteella 75 viestiä, jotka vastasivat tutkimustehtävää. Viesteistä tuli ilmi kirjoittajan olevan huoltaja, joka on pohtinut tai tehnyt kouluvalinnan.
Analyysissa aineistosta muodostui kahdeksan pääluokkaa kuvaamaan aineistosta esille nousseita arvoja. Nimetyt arvot olivat: reiluus, autonomia, status, turvallisuus, oikeudenmukaisuus, yhteenkuuluvuus, menestys ja suvaitsevaisuus. Tutkimustulokset liitettiin Schwartzin arvoteoriamalliin, joka sisältää kymmenen ylikulttuurisesti tunnustettua arvoa. Tutkimuksen arvot liitettiin arvoteoriamallin vastaaviin arvoihin seuraavasti: autonomia vastasi itseohjautuvuutta, status valtaa, turvallisuus turvallisuutta, oikeudenmukaisuus universalismia, yhteenkuuluvuus hyväntahtoisuutta, menestys suoriutumista ja suvaitsevaisuus perinteitä. Tutkimuksen arvoista reiluus oli ainoa, joka ei suoraan ollut liitettävissä teoriamalliin.
Tutkimus osoitti löydettyjen arvojen olevan liitettävissä aiemmissa tutkimuksissa löydettyihin perusteluihin kouluvalintojen taustalla ja ohjaavan osaltaan valintojen tekemistä. Kouluvalintakeskusteluissa nousseet arvot ovat jaettavissa yksilöllisyyttä tai yhteisöllisyyttä korostaviin sekä ahdistusta tai itsensä kehittämistä korostaviin. Valintoja ohjaa usein useampi arvo yhtäaikaisesti.

Kokoelmat
- Kandidaatintutkielmat [8996]