Yhteisö ja sen immuniteetti viruksen ja ihmisen yhteentulemisissa

Abstract

Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastelen koronapandemian aikaista yhteisöä ja sen muodostumista ihmisen ja viruksen yhteentulemisessa. Maaliskuussa 2020 maailman terveysjärjestö WHO julisti globaalin pandemian, jonka aiheuttajaksi tunnistettiin ihmisille aiemmin tuntematon uusi koronavirus. Eri puolilla maailman yhteisöt ryhtyivät pohtimaan ja toimeenpanemaan keinoja pandemiasta selviytymiseen. Virus hahmotettiin ulkopuolisena toisena, jolta tuli suojautua. Suojautuminen kehystettiin taisteluksi virusta vastaan ja taistelu pyrittiin voittamaan biopoliittisen hallinnan keinoin. Lähestyn pandemian aikaisen yhteisön ongelmaa viruksen ja ihmisen yhteentulemisissa tapahtuvana ja sisällyttämisen ja ulossulkemisen prosesseissa rakentuvana. Tämän hahmottamisessa hyödynnän italialaisen filosofin Roberto Espositon ymmärrystä yhteisöstä ja sen immuniteetista sekä niiden yhteenkietoutuneesta luonteesta. Olen kiinnostunut ymmärtämään pandemian ja immuniteettipuolustuksen aikaisen yhteisön todellisuutta ja viruksen olemusta siinä.

Tutkielmani laadullinen aineisto koostuu Suomen Kirjallisuuden Seuran koronakevät-kirjoituspyyntöön vastauksena annetuista päiväkirjoista. Valikoin aineistokseni kirjoituksia 16 kirjoittajalta. Kirjoitukset sijoittuvat ensimmäiselle koronakeväälle 2020. Suomessa elettiin poikkeusaikaa ja voimassa oli monia ihmisten elämää rajaavia suosituksia ja rajoituksia. Ajattelen, että kirjoitukset ovat näytteitä tästä poikkeuksellisesta ajasta ja kertovat kukin jotakin pandemian aikaisesta yhteisöstä, sekä viruksen roolista siinä. Analyysin olen toteuttanut laadullisen sisällönanalyysin metodeja hyödyntäen niin, että Espositon näkemykset yhteisöstä ja sen immuunipuolustuksesta ovat ohjanneet analyysiani.

Aineistoni perusteella pandemian aikaista yhteisöä konstituoidaan suhteessa virukseen; virukselle annettu ulkopuolisen olemus vahvistaa sisäpuolta ja luo ymmärryksen yhteisöstä. Suhde virukseen ja siltä suojautumiseen määrittää yksilön yhteisösuhteen tiiviyttä. Viruksen ajatellaan uhkaavan yhteisöä ja yhteisön tulee toimia yhdessä sen voittamiseksi. Tämä yhteistoiminta tapahtuu kuitenkin kiinnostavalla tavalla yhdessä erikseen, kun yhteisön jäsenet osoittavat kuuluvansa yhteisöön, paradoksaalisesti, eristäytymällä siitä. Yhteisöä ja sen olemassaoloa pyritään turvaamaan omista oikeuksista luopumalla. Suhde virukseen on paradoksaalinen, se on samaan aikaan uhka ja lahja. Yhteisön immuniteettipuolustuksen käynnistyminen virusta vastaan osoittaa paitsi viruksen ulkopuolisuuden, myös taistelussaan yhdistyneiden yksilöiden kuulumisen yhteisöön. Vaikka virus tulkittiinkin yhteisön ulkopuoliseksi, se kuitenkin aktualisoituu ihmisten välisessä – suorassa tai materiaalivälitteisessä – vuorovaikutuksessa, ja on siis väistämättä osa suhteissa rakentuvaa yhteisöä. Immuniteettipuolustuksen aikainen yhteisöllinen todellisuus on melko materiaalinen, kun muut ihmiset ja viruksen uhka realisoituvat materiaalivälitteisesti.

Yhteisö muodostuu suhteissa ja vuorovaikutuksessa ja sen muodostuminen on jatkuva ulossulkemisen ja sisällyttämisen prosessi. Se, mikä tulkitaan ulkopuoliseksi, määrittää sen, mitä ajattelemme jäävän sisälle. Virus tulkittiin ulkopuoliseksi, ja uhkaavaksi toiseksi, joka käynnisti yhteisöä määrittävän ja sen rajoja ylläpitävän – tai sitä suojaavan – immuniteettipuolustuksen. Ihmiset ovat sidoksissa toisiinsa yhteisen, jaetun velvollisuuden kautta. Tämä velvollisuus – munus – muodostaa yhteisön ja vahvistuu immuunipuolustuksen aikana.