Tasapainoilua arjen ja rajoittamisen jännitteissä : Rajoitustoimenpiteiden ja koulukodin arjen yhteentörmäys ammattilaisten kokemusten kautta tarkasteltuna

Abstract

Tässä Pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan lastensuojelulain mukaisia kasvatus- ja rajoittamiskäytänteitä koulukodin ammattilaisten arjen, käytännön ja kokemusten kautta. Koulukodit ovat sijaishuollon viimesijaisia vaativan tason erikoisyksikköjä, joille on säädetty laissa tehtävä vastata kaikkein vaikeimmissa psyykkisissä ja sosiaalisissa tilanteissa olevien lasten kasvatuksesta, huolenpidosta sekä opettamisesta. Niiden palveluihin turvaudutaan vasta, kun palvelujärjestelmän muut tahot eivät ole pystyneet vastaamaan lasten tuen tarpeisiin. Vaikka koulukodit tuottavat vaativaa erityistason laitoshoitoa, niiden kasvattamis- ja rajoittamiskäytäntöä normittaa sama lainsäädäntö, kuin perustason sijaishuoltolaitoksia. Kiinnostuksen kohteena tässä tutkielmassa on yhteentörmäys, joka liittyy rajoitustoimenpiteitä ohjaavan lainsäädännön ja koulukodin arjen kohtaamiseen. Tutkielma on toteutettu yhteistyössä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) kanssa jatkumona THL:n ja Valtion koulukotien yhteiselle tutkimushankkeelle, jossa tutkittiin koulukoteihin sijoitettuihin nuoriin kohdistuvia rajoitustoimenpiteitä niihin liittyvien päätösasiakirjojen ja nuorten yksilö- ja ryhmähaastatteluiden valossa.

Tutkielman teoreettinen tausta rakentuu lastensuojelun laitoshuollon kasvatuksellisesta ulottuvuudesta. Lastensuojelulaitosten sekä erityisesti koulukoti-instituutioiden toimintaa käsitellään osana suomalaista lastensuojelujärjestelmää sekä julkisena kotina, jossa laitoksessa asuvat lapset elävät arkeaan. Lisäksi tutkielmassa avataan näkymiä lastensuojelulaitosten ammatilliseen kasvatustyöhön, kasvattamisen ja rajoittamisen väliseen rajanvetoon sekä rajoitustoimenpiteiden oikeudelliseen taustaan. Tutkielman aineistona on käytetty kahta valtion koulukotiin tehtyä ammattilaisten fokusryhmähaastattelua, jotka analysoitiin hyödyntämällä aineistolähtöistä teemoittelua. Haastatteluja analysoidessa etsittiin vastauksia siihen, millaisina rajoitustoimenpiteet näyttäytyvät koulukodin arjessa työntekijöiden työn kautta tarkasteltuna, miten koulukodin työntekijät kokevat rajoitustoimenpiteiden ja kasvatuksellisten keinojen eronteon sekä sisältävätkö nykyiset rajoitustoimenpiteet kehityskohteita.

Tutkielman valossa rajoitustoimenpiteet näyttäytyvät monella tapaa jännitteisinä koulukodin ammattilaisten kokemuksissa. Rajoittamistoimenpiteisiin liittyvä jännitteisyys tunnistettiin ja tunnustettiin koulukodin arjen ja rajoitustoimenpiteiden luonteen yhteentörmäykseksi. Vaikka rajoitustoimenpiteitä pidetään viimesijaisina keinoina turvata lapsen tilanne, koulukodissa vallitsevaa tilaa kuvataan ”poikkeustilana”, sillä siellä asuvien lasten poikkeuksellisen haastava ja vakava oireilu synnyttää poikkeuksellisia tarpeita myös rajoitustoimenpiteiden käyttämiselle. Tämä vaikuttaa koulukotien mahdollisuuksiin vähentää rajoitustoimenpiteitä, jota pidetään mahdollisena vain, mikäli lasten muihin palveluihin ja tuen muotoihin saadaan toivottuja muutoksia aikaiseksi. Vaikka tavanomaisten kasvatuksellisten keinojen ja rajoitustoimenpiteiden välistä rajanvetoa pidetään koulukodeissa melko selvänä, rajoitustoimenpiteet kuvautuvat vaativina työtehtävinä. Arvioidessaan tilanteeseen puuttumista työntekijät joutuvat tulkitsemaan ja soveltamaan rajaamisen ja rajoittamisen oikeudellisia reunaehtoja sekä lasten erityisen suojelun velvoitetta. Samalla työntekijät joutuvat tekemään normatiivista määrittelyä siitä, mikä on ”riittävää” rajoitustoimenpiteiden kriteerien täyttymiselle. Yksityiskohtaisesti säädellyn oikeudellisen toiminnan lisäksi rajoitustoimenpiteet kuvautuvat työntekijöiden puheissa inhimillisinä kohtaamisina, joissa työntekijät kokevat moninaisia tunteita, kuten neuvottomuutta, pelkoa, huolestuneisuutta ja surua. Koulukotityöhön nähdään liittyvän tasapainoilu näiden vahvojen tunteiden kanssa, sillä samalla, kun rajoitustoimenpiteet edellyttävät tunteiden sivuuttamista akuutissa tilanteessa, työn jatkuvuuden katsotaan edellyttävän tunteiden säätelyä, prosessointia sekä eteenpäin siirtymistä jälkikäteen. Siksi koulukotityön katsotaan vaativan työntekijöiltä merkittävää ”kestävyyttä”.

Tutkielman tulosten perusteella rajoitustoimenpiteitä normittavan lainsäädännön ja koulukotien käytännön suhde näyttäytyy ristiriitaiselta ammattilaisten kokemuksissa. Vaikka koulukotien erityinen asema vaativan tason lastensuojelulaitoksena tunnistetaan lainsäädännössä, sen ei nähdä tukevan riittävästi koulukotien erityisen vaativaa toimintaa. Tämän vuoksi koulukodeissa nähtiin tarve laatia vaativan sijaishuollon “erityislastensuojelulaki”, jotta koulukodeissa voitaisiin turvata myös vaativaa erityistä tukea tarvitsevien lasten turvallisuus ja erityinen suojelu tavalla, joka olisi lainsäädännöllisesti, ammatillisesti sekä eettisesti kestävää.

This master's thesis examines upbringing and restriction practices in accordance with the Child Welfare Act through the everyday life, practical methods, and experiences of reform school professionals. Reform schools are specialized institutions, the last resort in substitute care when other parties in the service system have not been able to meet the needs of child support. They are required by law to be responsible for the upbringing, care, and education of children in the most difficult psychological and social situations. Although reform schools provide demanding specialized institutional care, their upbringing and restriction practices are governed by the same legislation as basic-level foster care institutions. The focus of this thesis is on the collision between the legislation governing restrictive measures and the everyday life of a reform school. This thesis has been carried out in cooperation with the Finnish Institute for Health and Welfare (THL) as a continuation of a joint research project between THL and State Reform Schools. The research project has examined restrictive measures against the young people placed in reform schools by utilizing information from decision documents related to them as well as individual and group interviews with the young people.

The theoretical background of this thesis is based on the upbringing dimension of child welfare’s institutional care. The reform school institutions are treated as part of the Finnish child welfare system but also as a public home where the children living in the institution live their daily lives. This thesis also broadens perspectives on the child welfare institutions’ work, the balance between upbringing and restriction, and the legal background of restrictive measures. The empirical research of this thesis was done by conducting focus group interviews with professionals from two different reform schools. The data was analyzed using the thematic analysis method. The aim was to find out what the restrictive measures look like in the everyday life of the reform schools when examined from the point of view of the work of the employees, how reform school employees experience the differentiation of restrictive measures and upbringing methods, and do the current restrictive measures have any points for improvement.

Restrictive measures appear to create tension in many ways in the experiences of reform school professionals. The tension was recognized and acknowledged as a clash between the everyday life of the reform school and the nature of the restrictive measures. Although restrictive measures are the last resort to keep the child safe, the challenging and severe symptoms of the children living in a reform school create exceptional needs for the use of restrictive measures. This will affect the ability of reform schools to reduce restrictive measures. The only possible solution is if the necessary changes are made to other services and forms of support provided to children. Restrictive measures are also described to be demanding tasks to implement. When assessing whether to intervene in a situation, employees must interpret and apply the legal framework conditions as well as their obligation to protect children. At the same time, employees are forced to define what is considered "sufficient" enough of a way to meet the criteria for restrictive measures. In addition to detailed legal activities, restrictive measures are described by employees to be humane encounters in which employees experience diverse emotions ranging from helplessness to sadness. Working in a reform school requires skills in emotional regulation, to ensure continuity of work. An employee needs to ignore these strong emotions during restrictive measures in acute situations and then process them and move forward afterward. Therefore, working at a reform school is considered to require significant "perseverance" from employees.

The results of this thesis indicate that the relationship between restrictive measures standardized by legislation and the practices of reform schools appears contradictory based on the experiences of professionals. Although legislation recognizes the special status of reform schools, it is not considered to sufficiently support the particularly demanding operations of reform schools. For this reason, the reform schools saw the need to draft a "Special Child Welfare Act" for more demanding substitute care to ensure the safety and protection of children in need of demanding special support in reform schools in a way that would be legislatively, professionally, and ethically sustainable.