Kertova museonäyttely: Kirjalliset keinot ei-fiktiivisessä esityksessä

Abstract

Tässä tutkielmassani tutkin kirjallisuustieteen ja museologian tapoja ymmärtää, jäsentää ja käyttää kertomusta. Tutkimuskohteenani on Kansallismuseon pysyvä näyttely Suomen tarina, jossa esitetään Suomen historian tapahtumia maan itsenäistymisen alkuvaiheista nykyhetkeen. Tarkastelen työssäni näyttelyn kertojaa sekä kerronnassa käytettyjä keinoja. Pohdin työssäni, miten Suomen tarina esitetään ja miten kerronnalliset keinot vaikuttavat teoksen tulkintaan.

Tutkimukseni lähestyy museonäyttelyä kertovana esityksenä. Suomen tarina -näyttely pyrkii dokumentaarisuuteen, ja pohjatekstinä voidaan tunnistaa olevan historiankirjoitus. Tarkastelen ensin kertomusta kognitiivisen ja retorisen kirjallisuudentutkimuksen teorioiden näkökulmista. Sen jälkeen tuon esille yhtäläisyyksiä siihen, mitä museologian teorioissa ajatellaan kertomuksesta ja näyttelyn rakentamisesta kertomusmuotoisesti. Tämän jälkeen tarkastelen kertojaa ja kerrontaa. Työssäni puhun risteävän fiktionaalisuuden ilmiöstä, jossa kaunokirjallisuudesta tuttuja kerronnallisia keinoja käytetään faktuaalisessa kontekstissa. Nostan työssäni esille näyttelyn kerronnasta tällaisia kerronnallisia keinoja. Käsittelen työssäni kertojan ominaisuutena kaiken tietävyyttä. Tuon esille kertojan käyttävän kollektiivista kerrontaa, me-kerrontaa ja kerronnallista asemointia. Osoitan tutkimuksessani näiden fiktiivisestä kontekstista tuttujen keinojen palvelevan ei-fiktiivisessä esityksessä kertojan retorisia pyrkimyksiä kertomuksen tehokeinona.

Näyttelyn esittämässä kertomuksessa käytettyinä kerronnallisina keinoina nostan esille aikamuotojen ja kerronnan näkökulman vaihtelun sekä kuvakielisyyden. Käsittelen kerronnallisten keinojen vaikutusta esitykseen ja sen tulkintaan. Dramaattinen preesens, kerronnan kuvallisuus ja vapaan epäsuoran esityksen mahdollistama toisen näkökulman lainaaminen ovat kertojan valitsemia tyylikeinoja, joilla hän pyrkii elävöittämään kertomusta.

Työni keskeisin johtopäätös on, että kaunokirjallisia keinoja voidaan havaita myös museonäyttelyn kaltaisen ei-fiktiivisen esityksen kerronnassa. Tyylikeinojen tarkoitus on kerronnan elävöittäminen ja vaikutuksen tekeminen yleisöön. Kerronnallisten keinojen hyödyntäminen kiinnittää myös huomion esityksen materiaalisuuteen ja näyttelyyn tavoitteelliseksi rakennettuna esityksenä.