Valamon luostarin evakuointi 1939-1940: Laatokan saaresta Heinäveden Papinniemeen

Abstract

Tutkimuksen aiheena on Laatokan Valamon luostarin evakuointi talvisodassa 1939–1940. Valamon luostari oli suurin ja historiallisesti merkittävin ortodoksinen luostariyhteisö Laatokan Karjalassa. Luostarilla oli merkittävä kiinteä ja irtain omaisuus, josta osa saatiin evakuoitua sodan aikana ja välittömästi sen jälkeen. Myös luostarin noin 200 henkeä käsittänyt, pääosin iäkäs veljestö evakuoitiin kokonaan ensin Kannonkoskelle, ja sieltä edelleen Heinävedelle. Tutkimus valaisee, kuinka tämä useassa vaiheessa toimeenpantu väestönsiirto tapahtui. Myös luostarin uuden sijoituspaikan hankkimisessa valtiovallan edustajat antoivat merkittävää apua. Valamon luostarin evakuointi on osa Karjalan talvisodan aikaisen evakuoinnin historiaa ja erityinen esimerkki onnistuneesta väestön ja omaisuuden siirto-operaatiosta, joka tapahtui yhteistyössä viranomaisten kanssa. Haasteelliseksi luostarin evakuoinnin teki yhteisön sijainti saaristossa, mistä aiheutui logistisia ongelmia. Aiheen tutkimus on ollut tarpeen siksi, että sen täsmällinen kulku on ollut tähän asti tutkimatta, vaikka primaaria lähdeaineistoa evakuoinnista on runsaastikin säilynyt.

Keskeinen tutkimuskysymys on selvittää, miten sujui luostarin johdon ja sotilasviranomaisten yhteistyö Valamon evakuoinnissa. Lisäksi tutkimus valaisee luostarin olosuhteita 1930-luvulla, talvisodan sotatoimien vaikutusta luostariin ja erityisesti niitä olosuhteita, joiden vallitessa evakuoinnit tapahtuivat. Tutkimus nojaa historiatieteelliseen primaarin alkuperäisen asiakirja-aineiston vertailevaan ja kriittiseen analysointiin. Se täydentää myös muuta Valamon luostarin ja ortodoksisuuden historiasta tehtyä akateemista tutkimusta. Keskeisenä tutkimusaineistona ovat Valamon luostarin omassa arkistossa, Ortodoksisen Kirkollishallituksen arkistossa sekä Sota-arkistossa säilyneet primaarit asiakirjalähteet. Niiden täydennyksenä on käytetty Valamoon liittyviä muistelmia sekä Karjalan evakuoinnista tehtyä tutkimuskirjallisuutta. Paikoitellen primaari lähdeaines on antanut mahdollisuuksia myös vertailuun. Valamon luostarin evakuointi oli prosessina monivaiheinen ja paljon monimutkaisempi tapahtumasarja kuin tähän asti on oletettu. Se oli veljestölle henkisesti ja fyysisesti raskas totaalinen asuinympäristön muutos. Luostarin aineellisen omaisuuden evakuoinnissa sotilasviranomaiset ja sotajoukot antoivat merkittävää ja konkreettista apua esineistön suojaamisessa, pakkaamisessa ja kuljetuksissa. Tämä apu toimeenpantiin Suomen hallituksen nimenomaisesta määräyksestä, joten Valamon luostari sai evakuoinnissa osakseen valtiovallan ja armeijan erityishuomion. Evakuoitu omaisuus mahdollisti luostarin toiminnan jatkumisen sodan päätyttyäkin. Arviolta ainakin puolet luostarin irtaimesta omaisuudesta saatiin evakuoitua, mutta täsmällistä määrää on mahdotonta arvioida. Osa evakuoidusta omaisuudesta, erityisesti ruokatarpeista, katosi evakuointien aikana ja sekoittui armeijan omaisuuden kanssa. Luostari ei koskaan saanut täyttä korvausta menettämästään mittavasta omaisuudesta ja joutui muutenkin sodan jälkeen kiistelemään aineellisesta toimeentulostaan viranomaisten kanssa. Tätä taustaa vasten tutkimus antaa pohjaa mahdolliselle Valamon luostarin sodanjälkeisen aineellisen ja hengellisen historian lisätutkimukselle tulevaisuudessa.