Kunnan kriisijohtaminen ja varautuminen laajamittaiseen maahantuloon - esimerkkinä Ukrainan pakolaiskriisi

Abstract

Ukrainan sodan seurauksena Suomeen saapui vuoden 2022 aikana kymmeniä tuhansia tilapäistä suojelua hakevia ukrainalaisia pakolaisia. Vaikka suomalaisilla kunnilla ei ollut velvoitetta vastaanottaa ja majoittaa pakolaisia, monissa kunnissa oli laaja tuki niin poliitikkojen, viranhaltijoiden kuin kuntalaisten toimesta auttaa ukrainalaisia. Kunnat lähtivätkin nopeasti vastaanottamaan ja majoittamaan ukrainalaisia sodan syttymisen jälkeen. Maahanmuuttoviraston valmistelema väliaikainen kuntamalli mahdollisti lopulta sen, että kunnat saivat korvausta pakolaisille järjestämistään palveluista. Kunnille syntyi auttamishalun ja väliaikaisen kuntamallin myötä tärkeä vastaanotto- ja koordinointirooli pakolaisista. Kunnat olivat palveluiden järjestämisen ohella tärkeä ruohonjuuritason viranomainen, jonka puoleen pakolaiset pystyivät kääntymään.

Tutkielman tutkimustehtävänä oli selvittää, miten kunnissa on varauduttu laajamittaiseen maahantuloon kriisijohtamisen näkökulmasta. Tutkimustehtävän alakysymyksiä olivat puolestaan se, miten kuntien valmiussuunnittelussa on varauduttu maahanmuuton riskeihin, millainen kriisijohtamisen malli kunnissa on käytössä ja miten kunnat kokevat selviytyneensä pakolaisten vastaanottamisessa ja koordinoinnissa. Keskeisen teoreettisen näkökulman muodosti Mitroffin viisivaiheinen kriisijohtamisen malli sekä kriisijohtamisen teoreettiset kehykset. Tutkielma toteutettiin laadullisena tutkimuksena, ja tutkittavana ilmiönä oli pienten ja keskikokoisten pirkanmaalaisten kuntien valmiussuunnittelu ja kriisijohtaminen Ukrainan pakolaiskriisissä. Tutkimusaineisto kerättiin teemahaastatteluina. Tutkimusta varten haastateltiin pienten ja keskikoisten kuntien viranhaltijoita, jotka olivat olleet vastuussa kunnan valmiussuunnittelusta ja pakolaiskriisin aikaisesta johtamisesta. Aineiston analyysi toteutettiin teoriaohjaavana sisällönanalyysina.

Tutkimuksen näkökulmasta kunnilla on ollut hyvät valmiudet johtaa pakolaiskriisiä ja vastaanottaa pakolaisia. Keskeisiä tutkimustuloksia ovat seuraavat seikat. Ensinnäkin, monien kuntien yleisluonteisissa valmiussuunnitelmissa laajamittaista maahantuloa ei ole määritelty merkittäväksi uhaksi. Tämä voi osaltaan johtua siitä, että valmiussuunnitelmat laaditaan vastaamaan käytännössä erilaisiin kriisitilanteisiin. Toiseksi, kriisijohtamisen osalta kuntien yleisluonteiset valmiussuunnitelmat eivät ole antaneet täysin valmiita suunnitelmia siitä, miten tulisi toimia. Kunnat ovat sen tähden joutuneet soveltamaan olemassa olevia suunnitelmia tilanteen edellyttämällä tavalla. Kolmanneksi, haastateltujen kuntien edustajat ovat kokeneet kuntien onnistuneen erityisesti nopeassa reagoinnissa, johtamisessa ja pakolaisten kotouttamisessa. Haasteiksi kriisinaikaisen johtamisen osalta ovat muodostuneet alkuvaiheen epätietoisuus ja informaation vähäisyys sekä mukana olevien toimijoiden tehtävänjakoon liittyvät epäselvyydet. Kokonaisuutta ajatellen voidaan kuitenkin todeta, että suomalaiset kunnat ovat onnistuneet pakolaiskriisin hoitamisessa ja ukrainalaisten kotouttamisessa tavoitteidensa mukaisesti. Olisi tärkeää myös tarkastella varautumista ja kriisijohtamista tulevaisuudessa maakunnallisella tasolla.