Lasten ja nuorten arkiliikunnan edistäminen kaupunkisuunnittelun keinoin

Abstract

Väestön liikkumattomuus on lisääntymässä. Liikkumattomuuden ongelma koskettaa niin laajaa väestönosaa, että paikoin puhutaan jopa liikkumattomuuden pandemiasta. Fyysisen passiivisuuden kielteiset seuraamukset yksilölle ilmenevät kasvaneena sairastumisen riskinä, heikentyneenä psyykkisenä hyvinvointina sekä muun muassa lihavuuden riskin kasvamisena. Erityistä huolta aiheuttaa lasten ja nuorten liikkumattomuus. Lasten ja nuorten liikkumattomuus on voimakkaasti kytköksissä vanhemman liikuntatottumuksiin ja heijastuu pitkälle aikuisikään. Liikkumattomuudesta johtuva heikentynyt kansanterveys näkyy valtiontaloudessa muun muassa kasvaneina sairaanhoitokuluina sekä sairauspoissaoloina. Liikkumattomuuden ehkäisy ja liikunnan edistäminen on siis kaikkien osapuolien näkökulmasta edullista. Tarkoituksenmukaisella kaupunkisuunnittelulla luodaan raamit väestön arkiliikunnan toteutumiselle. Kaupunkisuunnittelun keinoin voidaan siis mahdollistaa tai estää väestön arkiliikunnan toteutuminen. Tässä tutkimuksessa tarkastelen kaupunkisuunnittelun yhteyttä lasten ja nuorten arkiliikuntaan. Tutkimuksen aineistona hyödynnän Tampereen kävelyn ja kaupunkielämän ohjelmaa (Tampereen kaupunki 2022a), joka sisältää tavoitteita sekä toimenpiteitä kävelyn olosuhteiden edistämiseksi Tampereen seudulla. Tarkastelen toimenpiteitä Carlsonin ja kumppaneiden (2014) tutkimuksessa havaittuja fyysisesti aktiivisen koulumatkustamisen taustalla vaikuttavia muuttujia – esteet, vanhemman antama esimerkki, koettu teiden yhteneväisyys, koettu jalankulkijan turvallisuus kodin ympäristössä, koettu teiden yhteneväisyys kodin ympäristössä, objektiivinen asumistiheys kodin ympäristössä ja objektiivinen asumistiheys koulun ympäristössä – teoreettisena viitekehyksenä hyödyntäen. Tutkimuskysymykseni on miten kaupunkisuunnittelulla voidaan edistää lasten ja nuorten arkiliikuntaa ja toisaalta millaiset kaupunkiympäristön fyysiset ominaispiirteet edistävät lasten ja nuorten arkiliikuntaa? Tutkimuksen keskeisinä havaintoina voidaan pitää jalankulkijan turvallisuuden verrattain suurta ilmenemistä sekä toisaalta asumistiheyden niukkaa ilmenemistä Tampereen kävelyn ja kaupunkielämän ohjelman toimenpiteissä. Lisäksi lapsiin ja nuoriin kohdistuvissa toimenpiteissä korostui jalankulkijan turvallisuus. Kävelyn ja kaupunkielämän ohjelmassa voimakkaasti esille nouseva jalankulkijan turvallisuus erityisesti koulumatkalla ja koulun ympäristössä voidaan nähdä olevan selkeästi linjassa aiempien tutkimusten tulosten kanssa. Ohjelman toimenpiteet olivat kuitenkin paikoin ristiriidassa Carlsonin ja kumppaneiden (2014) tulosten kanssa. Esimerkiksi kaupunkivihreän lisääminen sekä ympäristön estetiikan kehittäminen eivät Carlsonin ym. tulosten perusteella kasvattaneet fyysisesti aktiivisten koulumatkojen määrää, mutta Tampereen kävelyn ja kaupunkielämän ohjelmassa esiteltiin useita toimenpiteitä teemoihin liittyen. Epäjohdonmukaisuudet voidaan osittain selittää aikuisten ja lasten sekä nuorten eriävin kävelyn vaatimuksin. Tutkimus tukee Tampereen kävelyn ja kaupunkielämän erityisesti lapsiin ja nuoriin kohdistuvien toimien tarkoituksenmukaista asettelua. Peruskoulujen määrää karsittaessa lasten ja nuorten koulumatkojen pituus kasvaa. Oppilailla on täten yhä useammin oikeus koulukuljetukseen. Peruskoulujen määrän karsimisen mahdollista yhteyttä vähentyneeseen lasten ja nuorten arkiliikuntaan olisikin tulevaisuudessa syytä tutkia lisää.