Verkkovihan tuottaminen ja hyväksyminen : Erityisryhmänä koulutuksen ja työn ulkopuolella olevat nuoret
Virta, Lea (2023)
Virta, Lea
2023
Yhteiskuntatutkimuksen maisteriohjelma - Master's Programme in Social Sciences
Yhteiskuntatieteiden tiedekunta - Faculty of Social Sciences
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2023-11-07
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202310158834
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202310158834
Tiivistelmä
Verkkovihasta on tullut yleinen osa internetiä ja sosiaalista mediaa. Verkkovihalla tarkoitetaan viestintäteknologioiden kautta tuotettua vihapuhetta yksilöä tai yhteisöä kohtaan esimerkiksi etnisyyden, uskonnon, seksuaalisuuden, sukupuolen tai ulkonäön perusteella. Verkkovihaa tuottavat yksittäiset henkilöt ja internetin viharyhmät, jotka toiminnallaan normalisoivat vihapuhetta. Verkkovihan tuottamisen tai hyväksymisen todennäköisyyttä lisäävät tekijät tulee tunnistaa, jotta verkkovihan normalisoitumista voidaan ennaltaehkäistä. Epävarman identiteetin teorian mukaan yksilölle epävarmuutta aiheuttavat elämäntilanteet, kuten nuoruusikä tai työttömyys, voivat motivoida vahvempiin ryhmäjäsenyyksiin epävarmuuden vähentämiseksi. Vahvoja ryhmäjäsenyyksiä tarjoavat erityisesti ekstremistiset viharyhmät, jotka käyttävätkin internettiä ja sosiaalista mediaa värvätessään nuoria ihmisiä riveihinsä. Usein nuoret ovat vaikutuksille alttiita ja kaipaavat omalle identiteetilleen validointia, jota viharyhmät voivat tarjota. Näin ollen koulutuksen ja työn ulkopuolella olevat nuoret näyttäytyvät teoreettisesti potentiaaliselta verkkovihan tuottajien tai sen hyväksyjien joukolta.
Tässä tutkielmassa selvitetään lisääkö koulutuksen ja työn ulkopuolella oleminen todennäköisyyttä tuottaa verkkovihaa tai hyväksyä sitä. Lisäksi tarkastellaan sitä, vaikuttaako institutionaalinen luottamus tai verkkoyhteisöjen läheiseksi kokeminen koulutuksen ja työn ulkopuolella olevien nuorten verkkovihan tuottamiseen tai hyväksymiseen. Näiden lisäksi tarkastellaan internetin päivittäisten käyttötuntien, sukupuolen ja iän vaikutusta verkkovihan tuottamiseen ja hyväksymiseen. Tutkimuksen aineistona käytettiin Online Extremism -tutkimushankkeen aineistoa, joka kerättiin verkkokyselyn avulla 18–26-vuotiailta suomalaisilta nuorilta vuonna 2018 (n = 500). Muuttujien välisiä yhteyksiä tarkastellaan logistisella regressioanalyysilla ja sitä täydentävällä moderaatioanalyysilla.
Tulosten perusteella koulutuksen ja työn ulkopuolella oleminen ei ole tilastollisesti merkitsevästi yhteydessä verkkovihan tuottamiseen tai sen hyväksymiseen, eikä institutionaalinen luottamus tai verkkoyhteisöjen läheiseksi kokeminen vaikuta näihin yhteyksiin. Vaikka tutkimushypoteesit eivät saaneet vahvistusta, löytyi analyysista muita tilastollisesti merkitseviä tuloksia verkkovihan tuottamisesta ja hyväksymisestä. Verkkovihan tuottamisen ja hyväksymisen todennäköisyyttä lisäsivät sekä heikko luottamus instituutioihin että verkkoyhteisön kokeminen läheiseksi. Kaikista selittävistä muuttujista sukupuolella oli suurin vaikutus verkkovihan tuottamiseen sekä verkkovihan hyväksymiseen; miehet sekä tuottivat että hyväksyivät verkkovihaa naisia todennäköisemmin. Löydetyt tutkimustulokset ovat yhdensuuntaisia aiemman tutkimuskirjallisuuden kanssa.
Verkkoviha on kompleksinen ja universaali ilmiö, johon liittyy monenlaisia yksilöllisiä, sosiaalisia ja yhteiskunnallisia tekijöitä. Verkkovihan yleistyessä siihen liittyvien riskitekijöiden löytäminen on tärkeää, jotta verkossa tuotettuun vihapuheeseen voidaan puuttua. Tutkimuksella valotettiin myös potentiaalisia jatkotutkimusaiheita koulutuksen ja työn ulkopuolella olevista nuorista ja verkkovihasta. Tulevaisuudessa aihetta tulisi tutkia siten, että koeasetelmassa huomioitaisiin koulutuksen ja työn ulkopuolella olemisen kesto sekä yksilön kokema epävarmuus omasta elämäntilanteestaan.
Tässä tutkielmassa selvitetään lisääkö koulutuksen ja työn ulkopuolella oleminen todennäköisyyttä tuottaa verkkovihaa tai hyväksyä sitä. Lisäksi tarkastellaan sitä, vaikuttaako institutionaalinen luottamus tai verkkoyhteisöjen läheiseksi kokeminen koulutuksen ja työn ulkopuolella olevien nuorten verkkovihan tuottamiseen tai hyväksymiseen. Näiden lisäksi tarkastellaan internetin päivittäisten käyttötuntien, sukupuolen ja iän vaikutusta verkkovihan tuottamiseen ja hyväksymiseen. Tutkimuksen aineistona käytettiin Online Extremism -tutkimushankkeen aineistoa, joka kerättiin verkkokyselyn avulla 18–26-vuotiailta suomalaisilta nuorilta vuonna 2018 (n = 500). Muuttujien välisiä yhteyksiä tarkastellaan logistisella regressioanalyysilla ja sitä täydentävällä moderaatioanalyysilla.
Tulosten perusteella koulutuksen ja työn ulkopuolella oleminen ei ole tilastollisesti merkitsevästi yhteydessä verkkovihan tuottamiseen tai sen hyväksymiseen, eikä institutionaalinen luottamus tai verkkoyhteisöjen läheiseksi kokeminen vaikuta näihin yhteyksiin. Vaikka tutkimushypoteesit eivät saaneet vahvistusta, löytyi analyysista muita tilastollisesti merkitseviä tuloksia verkkovihan tuottamisesta ja hyväksymisestä. Verkkovihan tuottamisen ja hyväksymisen todennäköisyyttä lisäsivät sekä heikko luottamus instituutioihin että verkkoyhteisön kokeminen läheiseksi. Kaikista selittävistä muuttujista sukupuolella oli suurin vaikutus verkkovihan tuottamiseen sekä verkkovihan hyväksymiseen; miehet sekä tuottivat että hyväksyivät verkkovihaa naisia todennäköisemmin. Löydetyt tutkimustulokset ovat yhdensuuntaisia aiemman tutkimuskirjallisuuden kanssa.
Verkkoviha on kompleksinen ja universaali ilmiö, johon liittyy monenlaisia yksilöllisiä, sosiaalisia ja yhteiskunnallisia tekijöitä. Verkkovihan yleistyessä siihen liittyvien riskitekijöiden löytäminen on tärkeää, jotta verkossa tuotettuun vihapuheeseen voidaan puuttua. Tutkimuksella valotettiin myös potentiaalisia jatkotutkimusaiheita koulutuksen ja työn ulkopuolella olevista nuorista ja verkkovihasta. Tulevaisuudessa aihetta tulisi tutkia siten, että koeasetelmassa huomioitaisiin koulutuksen ja työn ulkopuolella olemisen kesto sekä yksilön kokema epävarmuus omasta elämäntilanteestaan.