TULLUT JÄÄDÄKSEEN! : Kansallisen turvallisuuden tulo osaksi Suomen turvallisuuskäsitysten kenttää vuosina 2001–2022
Kuukasjärvi, Kimmo M. (2023)
Tampereen yliopisto
2023
Hallintotieteiden, kauppatieteiden ja politiikan tutkimuksen tohtoriohjelma - Doctoral Programme in Administrative Sciences, Business Studies and Politics
Johtamisen ja talouden tiedekunta - Faculty of Management and Business
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Väitöspäivä
2023-11-03
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-3096-5
https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-3096-5
Tiivistelmä
Turvallisuutta on monenlaista. Kokemuksena turvallisuus voi ilmetä välittömänä ihmisten ja organisaatioiden arjessa, kun taas toisaalta turvallisuus voidaan kokea käsitteellisenä kaukaisena ja abstraktimpana osana elämää. Turvallisuutta leimaa kyky tai ominaisuus olla kokemusperäistä, määrittelyriippuvaista ja ajallispaikallista. Suomessa olemme tottuneet näkemään ja kuulemaan viranomaisten ja valtiota edusta- vien tahojen tuottamissa teksteissä ja puheissa muun muassa sisäisen turvallisuuden, kokonaisturvallisuuden ja ulko- ja turvallisuuspolitiikan käsityksiä, joiden avulla käsitellään Suomen turvallisuuteen liittyviä asioita. Tässä tutkimuksessa näiden eri turvallisuuskäsitysten tulkitaan muodostavan niin sanotun suomalaisen turvallisuuskäsitysten kentän.
Vuonna 2019 Suomessa tuli voimaan siviili- ja sotilastiedustelulait, tuttavallisemmin – tiedustelulait. Tiedustelulakien säätämisprosessin yhteydessä suojattavana turvallisuutena ja perusteena esille nousi kansallinen turvallisuus ja sen intressit. On huomionarvoista, että tiedustelulakeja edeltävässä ajassa kansallisen turvallisuuden käsitystä ei ole vastaavalla tavalla käytetty lainsäätämisen yhteydessä. Tiedustelulakien voimaantulo muodostikin eräänlaisen murroskohdan, jonka aikana kansallinen turvallisuus vakiinnutti itseään osana Suomessa käytössä olevia turvallisuuskäsityksiä erityisesti lainsäädännön välittämänä. Tämä murroskohta ja kansallisen turvallisuuden ”esiintulo” tiedustelulakien säätämisen yhteydessä toimivat tämän tutkimuksen innoittajina, osoittaen samalla tutkimukselle tutkimusaukon, jota ei ole aiemmin lähestytty.
Tutkimuksellisesti murroskohta herättää kysymään, pohtimaan ja tutkimaan, miten kansallinen turvallisuus määrittyy suhteessa muihin Suomessa oleviin turvallisuuskäsityksiin, millaista kansallisen turvallisuuden käsityksen kehityskulku on ollut ja miten kansallisen turvallisuuden voidaan lopulta tulkita liittyneen eri turvallisuus- käsitysten joukkoon Suomessa. Tässä väitöskirjatutkimuksessa tartutaan tässä kuvattuun tutkimusintressiin lähestymällä kansallista turvallisuutta vallan ja turvallistamis- teorian teoreettisten lähtökohtien avulla.
Tutkimuksessa kansallinen turvallisuus ymmärretään sosiaalisen konstruktionismin tieteenteoreettisiin lähtökohtiin nojaten sosiaalisesti rakentuvana konstruktiona. Tutkimuksessa vallan ja turvallistamisteorian lähtökohtia sovelletaan siten, että turvallistamisen tulkitaan tapahtuvan laajana sosiaalisena konstruktiona ajassa usean eri toimijan ja tahon tuottaman turvallisuuspuheen ja muiden turvallisuutta kosket- tavien puhekäytäntöjen kautta välillisesti tapahtuvana turvallistumisena intentionaalisen turvallistamisen sijaan. Turvallistamisen tulkitaankin toimivan eräänlaisena välillisen vallan(käytön) voimakeinona, joka ilmenee eri diskurssien ja puhekäytäntöjen kokonaisuuden välittämänä, joiden myötä kansallisen turvallisuuden katsotaan turvallistuvan osaksi Suomen turvallisuuskäsitysten kenttää. Tutkimuksen päätutkimus- menetelmänä sovelletaan kriittistä diskurssianalyysia, johon yhdistetään metodisen triangulaation keinoin vallan analyysia sekä kriittistä lähilukua.
Tutkimuksen tutkimustehtävänä on tutkia kansallisen turvallisuuden tuloa osaksi Suomen turvallisuuskäsitysten kenttää vuosina 2001–2022. Tutkimustehtävää lähestytään viiden tutkimuskysymyksen ja moninäkökulmaisen tutkimusaineiston avulla. Tutkimuskysymysten avulla selvitetään, miten kansallinen turvallisuus vertautuu suhteessa muihin Suomessa käytössä oleviin turvallisuuskäsityksiin, miten ja millä tavalla kansallinen turvallisuus on esiintynyt Suomen lainsäädännössä ja kahdessa Suomen laajalevikkisimmissä medioissa (Yleisradio ja Ilta-Sanomat), miten suojelupoliisin puhekäytännössä esiintyvät turvallisuusdiskurssit ovat muuttuneet ja millaisia turvallistavia diskursseja ja niitä tarkentavia merkitystekijöitä esitettiin tiedustelulakien säätämisprosessissa.
Tutkimusaineisto koostuu Suomen turvallisuutta käsittelevistä virallisjulkaisuista, kuten selonteoista ja strategioista, Suomen lainsäädännöstä, Yleisradion ja Ilta-Sanomien julkaisemista mediasisällöistä eli uutisartikkeleista, suojelupoliisin vuosikertomuksista ja -kirjoista sekä tiedustelulakien säätämisprosessin lain esitöistä.
Tutkimuksen empiirinen analyysi toteutetaan asetettujen tutkimuskysymysten suunnassa viidessä eri osassa. Kussakin analyysin osassa tarkastellaan tiettyä rajausta tutkimusaineiston kokonaisuudesta.
Analyysin ensimmäisessä osassa tarkastellaan Suomen lainsäädäntöä ja kansallisen turvallisuuden diskursiivista määrittymistä ja rakentumista eri laeissa. Osan havaintoina voidaan todeta, että kansallinen turvallisuus koskettaa Suomen lainsäädännössä useaa turvallisuuden ”ulottuvuutta” ja että kansallisen turvallisuuden esiintyminen lainsäädännössä on lisääntynyt selvästi tiedustelulakien jälkeisessä ajassa. Tutkimuksen turvallistumis-näkökulman osalta voidaan todeta, että lainsäädäntö toimii kansallisen turvallisuuden turvallistumisessa funktionaalisena toimijana.
Analyysin toisessa osassa tarkastellaan Suomen turvallisuutta käsitteleviä virallis- asiakirjoja. Osan havaintona voidaan todeta, että kansallista turvallisuutta ei ole tällä hetkellä määritelty Suomen turvallisuutta käsittelevissä virallisjulkaisuissa, mutta yhtäältä verratessa eri turvallisuuskäsityksiä on selvää, että niiden määrittelyissä ja sisällöissä on paljon yhteneväisyyksiä. Toisen osan yhteenvetona luodaan aineisto- lähtöinen tulkinta, miten kansallisen turvallisuuden viitekehys eri virallisjulkaisujen välittämänä muodostuu Suomessa. Turvallistumis-näkökulman suhteen virallisjulkaisujen voidaan katsoa osaltaan toimivan kansallisen turvallisuuden turvallistumisessa funktionaalisena toimijana, koska niiden voidaan tulkita rakentaneen ja luoneen kuvauksia ennen kaikkea kansallisen turvallisuuden uhkakuvakentästä ja niiden vaikutuksista kansalliseen turvallisuuteen.
Analyysin kolmannessa osassa tarkastellaan kansallisen turvallisuuden esiintymistä mediassa, tavoitteena tutkia kansallisen turvallisuuden diskursiivista käyttöä Suomen turvallisuuteen kohdistuneessa mediakeskustelussa ja siihen liittyvissä puhe- käytännöissä. Osan havaintoina on todettavissa, että kansallisen turvallisuuden käsitys on kiinnittynyt tarkasteluajanjaksolla vahvasti sellaisten asioiden ja sisältöjen kanssa, jotka ovat kulloinkin olleet esillä ja/tai käsittelyssä lainsäädäntötyössä. Yhtäältä media-aineisto osoittaa, kuinka suojelupoliisin rooli kansallisen turvallisuuden varmistajana ja tekijänä on keskeinen toimijuus tutkimuksen tarkasteluajanjaksolla. Media-aineiston analyysi osoittaa, että kansallisen turvallisuuden merkitykset tiivistyivät ja korostuivat tiedustelulakien säätämisprosessin yhteydessä vuosien 2017– 2019 välisenä aikana, jonka jälkeen kansallisen turvallisuuden käsittely mediassa liittyy pääasiallisesti sellaisiin asiakokonaisuuksiin, jotka liittyvät kansallisen turvallisuuden soveltamisalan laajenemiseen lainsäädännössä. Tutkimuksen turvallistumis-näkökulman suunnassa voidaan todeta, että media on osaltaan toiminut kansallisen turvallisuuden turvallistumisessa funktionaalisena toimijana, koska sen voidaan tulkita luoneen ja vahvistaneen kansallisen turvallisuuden käsityksen merkittävyyttä tuottamiensa uutissisältöjen välittämänä.
Analyysin neljännessä osassa tarkastellaan suojelupoliisin vuosikertomuksia ja - kirjoja. Osan tavoitteena on paljastaa suojelupoliisin puhekäytännössä esiintyviä turvallisuuskäsityksiä, niiden muutosta ja kehityskulkua. Osan havaintoina voidaan esittää, että tarkasteluajanjaksolla suojelupoliisin puhekäytäntö on jaettavissa kolmeen toisiaan seuraavaan aikakauteen, joiden aikana on tapahtunut selvä muutos turvallisuusdiskurssien esiintyvyydessä. Vuodet 2001–2013 muodostavat ensimmäisen aika- kauden, jonka aikana suojelupoliisi käytti useita eri turvallisuusdiskursseja kuvatessaan Suomen turvallisuutta. Vuodet 2014–2018 muodostavat toisen aikakauden, jolloin suojelupoliisin turvallisuusdiskursseina esiintyivät pääosin Suomen turvallisuus, valtion turvallisuus ja kansallinen turvallisuus. Vuodet 2019–2022 muodostavat kolmannen aikakauden, jolloin suojelupoliisin puhekäytännössä esiintyi enää vain Suomen turvallisuuden ja kansallisen turvallisuuden turvallisuusdiskurssit. Kolmannen aikakauden osalta on huomionarvoista, että näistä kahdesta kansallisen turvallisuuden määrällinen käyttö oli merkittävästi suurempi ja painokkaampi kuin Suomen turvallisuus. Suojelupoliisin puhekäytännössä esiintyvien turvallisuusdiskurssien muutoksessa ja kehityskulussa on ollut johdonmukainen kansallisen turvallisuuden käsityksen lisääntynyt käyttäminen. Turvallistumis-näkökulman osalta voidaan todeta, että oman puhekäytäntönsä kehityksen välittämänä suojelupoliisia voidaan pitää merkittävänä kansallisen turvallisuuden käsityksen turvallistumisen funktionaalisena toimijana tutkimuksen tarkasteluajanjaksolla.
Analyysin viidennessä osassa tarkastellaan tiedustelulakien säätämisprosessin lain esitöitä. Osan tavoitteena on tuoda näkyväksi diskursseja ja niitä tarkentavia merkitystekijöitä, joiden tulkitaan olevan rajatussa tiedustelulakien säätämisen ajallispaikallisessa tilassa kansallisen turvallisuuden rakentumisen merkityksellisimpiä ja vaikuttavimpia tekijöitä. Osassa tunnistetaan kolme temaattista kansallista turvallisuutta turvallistavaa diskurssia, jotka ovat muuttuvan turvallisuus- ja toimintaympäristön diskurssi, vakavien uhkien ja niiden torjunnan välttämättömyyden diskurssi ja erityisten kansallisten etujen suojaamisen diskurssi. Näiden diskurssien tulkitaan toimivan laajoina ja merkittävinä merkityskokonaisuuksina, jotka perustelivat kansallisen turvallisuuden kohoamista tärkeäksi itsenäiseksi turvallisuuden alaksi lainsäädäntötyön yhteydessä. Tunnistettujen diskurssien tulkitaankin luoneen ja muovanneen kansallisen turvallisuuden käsityksen merkittävyyttä tiedustelulakien säätämisprosessin yhteydessä samalla turvallistaen kansallista turvallisuutta.
Empiirisen analyysin yhteenvedossa analyysin eri osien havainnot kootaan yhteen ja muodostetaan kokonaisnäkymä kansallisen turvallisuuden turvallistumisesta osaksi Suomen turvallisuuskäsitysten kenttää tarkasteluajanjaksolla tutkimusaineiston esittämänä. Päähavaintona esitetään, että tiedustelulakien säätämisprosessi, turvallistavat diskurssit ja tiedustelulakien voimaantulon ajallispaikallinen hetki/tila ovat toimineet pääasiallisena turvallistajana ja turvallistavana hetkenä kansallisen turvallisuuden turvallistumisessa, eli kansallisen turvallisuuden tulemisessa osaksi Suomen turvallisuus- käsitysten kenttää. Turvallistumista edistävinä funktionaalisina toimijoina tulkitaan toimineen lainsäädäntö, suojelupoliisin puhekäytäntö, Suomen turvallisuutta käsittelevät virallisjulkaisujen puhekäytäntö ja median puhekäytäntö, jotka ovat omien puhekäytäntöjensä välittämänä vaikuttaneet kansallisen turvallisuuden merkityksellistymiseen ja vakiintumiseen itsenäisenä turvallisuuskäsityksenä Suomessa.
Tutkimuksen kokonaiskuvassa voidaan todeta, että kansallinen turvallisuus on vakiinnuttanut paikkansa Suomen turvallisuuskäsitysten kentässä tutkimuksen tarkasteluajanjaksolla. Kansallisen turvallisuuden käsityksen esiintyvyyden ja käytön lisääntyminen eri puhujien esityksissä johdattelee toteamaan, että kansallisen turvallisuuden vaikuttavuus tulevaisuudessa ei ole vähenemässä, vaan pikemminkin päinvastoin – kansallisen turvallisuuden tulevaisuus näyttäytyy yhä laajentuvampana.
Vuonna 2019 Suomessa tuli voimaan siviili- ja sotilastiedustelulait, tuttavallisemmin – tiedustelulait. Tiedustelulakien säätämisprosessin yhteydessä suojattavana turvallisuutena ja perusteena esille nousi kansallinen turvallisuus ja sen intressit. On huomionarvoista, että tiedustelulakeja edeltävässä ajassa kansallisen turvallisuuden käsitystä ei ole vastaavalla tavalla käytetty lainsäätämisen yhteydessä. Tiedustelulakien voimaantulo muodostikin eräänlaisen murroskohdan, jonka aikana kansallinen turvallisuus vakiinnutti itseään osana Suomessa käytössä olevia turvallisuuskäsityksiä erityisesti lainsäädännön välittämänä. Tämä murroskohta ja kansallisen turvallisuuden ”esiintulo” tiedustelulakien säätämisen yhteydessä toimivat tämän tutkimuksen innoittajina, osoittaen samalla tutkimukselle tutkimusaukon, jota ei ole aiemmin lähestytty.
Tutkimuksellisesti murroskohta herättää kysymään, pohtimaan ja tutkimaan, miten kansallinen turvallisuus määrittyy suhteessa muihin Suomessa oleviin turvallisuuskäsityksiin, millaista kansallisen turvallisuuden käsityksen kehityskulku on ollut ja miten kansallisen turvallisuuden voidaan lopulta tulkita liittyneen eri turvallisuus- käsitysten joukkoon Suomessa. Tässä väitöskirjatutkimuksessa tartutaan tässä kuvattuun tutkimusintressiin lähestymällä kansallista turvallisuutta vallan ja turvallistamis- teorian teoreettisten lähtökohtien avulla.
Tutkimuksessa kansallinen turvallisuus ymmärretään sosiaalisen konstruktionismin tieteenteoreettisiin lähtökohtiin nojaten sosiaalisesti rakentuvana konstruktiona. Tutkimuksessa vallan ja turvallistamisteorian lähtökohtia sovelletaan siten, että turvallistamisen tulkitaan tapahtuvan laajana sosiaalisena konstruktiona ajassa usean eri toimijan ja tahon tuottaman turvallisuuspuheen ja muiden turvallisuutta kosket- tavien puhekäytäntöjen kautta välillisesti tapahtuvana turvallistumisena intentionaalisen turvallistamisen sijaan. Turvallistamisen tulkitaankin toimivan eräänlaisena välillisen vallan(käytön) voimakeinona, joka ilmenee eri diskurssien ja puhekäytäntöjen kokonaisuuden välittämänä, joiden myötä kansallisen turvallisuuden katsotaan turvallistuvan osaksi Suomen turvallisuuskäsitysten kenttää. Tutkimuksen päätutkimus- menetelmänä sovelletaan kriittistä diskurssianalyysia, johon yhdistetään metodisen triangulaation keinoin vallan analyysia sekä kriittistä lähilukua.
Tutkimuksen tutkimustehtävänä on tutkia kansallisen turvallisuuden tuloa osaksi Suomen turvallisuuskäsitysten kenttää vuosina 2001–2022. Tutkimustehtävää lähestytään viiden tutkimuskysymyksen ja moninäkökulmaisen tutkimusaineiston avulla. Tutkimuskysymysten avulla selvitetään, miten kansallinen turvallisuus vertautuu suhteessa muihin Suomessa käytössä oleviin turvallisuuskäsityksiin, miten ja millä tavalla kansallinen turvallisuus on esiintynyt Suomen lainsäädännössä ja kahdessa Suomen laajalevikkisimmissä medioissa (Yleisradio ja Ilta-Sanomat), miten suojelupoliisin puhekäytännössä esiintyvät turvallisuusdiskurssit ovat muuttuneet ja millaisia turvallistavia diskursseja ja niitä tarkentavia merkitystekijöitä esitettiin tiedustelulakien säätämisprosessissa.
Tutkimusaineisto koostuu Suomen turvallisuutta käsittelevistä virallisjulkaisuista, kuten selonteoista ja strategioista, Suomen lainsäädännöstä, Yleisradion ja Ilta-Sanomien julkaisemista mediasisällöistä eli uutisartikkeleista, suojelupoliisin vuosikertomuksista ja -kirjoista sekä tiedustelulakien säätämisprosessin lain esitöistä.
Tutkimuksen empiirinen analyysi toteutetaan asetettujen tutkimuskysymysten suunnassa viidessä eri osassa. Kussakin analyysin osassa tarkastellaan tiettyä rajausta tutkimusaineiston kokonaisuudesta.
Analyysin ensimmäisessä osassa tarkastellaan Suomen lainsäädäntöä ja kansallisen turvallisuuden diskursiivista määrittymistä ja rakentumista eri laeissa. Osan havaintoina voidaan todeta, että kansallinen turvallisuus koskettaa Suomen lainsäädännössä useaa turvallisuuden ”ulottuvuutta” ja että kansallisen turvallisuuden esiintyminen lainsäädännössä on lisääntynyt selvästi tiedustelulakien jälkeisessä ajassa. Tutkimuksen turvallistumis-näkökulman osalta voidaan todeta, että lainsäädäntö toimii kansallisen turvallisuuden turvallistumisessa funktionaalisena toimijana.
Analyysin toisessa osassa tarkastellaan Suomen turvallisuutta käsitteleviä virallis- asiakirjoja. Osan havaintona voidaan todeta, että kansallista turvallisuutta ei ole tällä hetkellä määritelty Suomen turvallisuutta käsittelevissä virallisjulkaisuissa, mutta yhtäältä verratessa eri turvallisuuskäsityksiä on selvää, että niiden määrittelyissä ja sisällöissä on paljon yhteneväisyyksiä. Toisen osan yhteenvetona luodaan aineisto- lähtöinen tulkinta, miten kansallisen turvallisuuden viitekehys eri virallisjulkaisujen välittämänä muodostuu Suomessa. Turvallistumis-näkökulman suhteen virallisjulkaisujen voidaan katsoa osaltaan toimivan kansallisen turvallisuuden turvallistumisessa funktionaalisena toimijana, koska niiden voidaan tulkita rakentaneen ja luoneen kuvauksia ennen kaikkea kansallisen turvallisuuden uhkakuvakentästä ja niiden vaikutuksista kansalliseen turvallisuuteen.
Analyysin kolmannessa osassa tarkastellaan kansallisen turvallisuuden esiintymistä mediassa, tavoitteena tutkia kansallisen turvallisuuden diskursiivista käyttöä Suomen turvallisuuteen kohdistuneessa mediakeskustelussa ja siihen liittyvissä puhe- käytännöissä. Osan havaintoina on todettavissa, että kansallisen turvallisuuden käsitys on kiinnittynyt tarkasteluajanjaksolla vahvasti sellaisten asioiden ja sisältöjen kanssa, jotka ovat kulloinkin olleet esillä ja/tai käsittelyssä lainsäädäntötyössä. Yhtäältä media-aineisto osoittaa, kuinka suojelupoliisin rooli kansallisen turvallisuuden varmistajana ja tekijänä on keskeinen toimijuus tutkimuksen tarkasteluajanjaksolla. Media-aineiston analyysi osoittaa, että kansallisen turvallisuuden merkitykset tiivistyivät ja korostuivat tiedustelulakien säätämisprosessin yhteydessä vuosien 2017– 2019 välisenä aikana, jonka jälkeen kansallisen turvallisuuden käsittely mediassa liittyy pääasiallisesti sellaisiin asiakokonaisuuksiin, jotka liittyvät kansallisen turvallisuuden soveltamisalan laajenemiseen lainsäädännössä. Tutkimuksen turvallistumis-näkökulman suunnassa voidaan todeta, että media on osaltaan toiminut kansallisen turvallisuuden turvallistumisessa funktionaalisena toimijana, koska sen voidaan tulkita luoneen ja vahvistaneen kansallisen turvallisuuden käsityksen merkittävyyttä tuottamiensa uutissisältöjen välittämänä.
Analyysin neljännessä osassa tarkastellaan suojelupoliisin vuosikertomuksia ja - kirjoja. Osan tavoitteena on paljastaa suojelupoliisin puhekäytännössä esiintyviä turvallisuuskäsityksiä, niiden muutosta ja kehityskulkua. Osan havaintoina voidaan esittää, että tarkasteluajanjaksolla suojelupoliisin puhekäytäntö on jaettavissa kolmeen toisiaan seuraavaan aikakauteen, joiden aikana on tapahtunut selvä muutos turvallisuusdiskurssien esiintyvyydessä. Vuodet 2001–2013 muodostavat ensimmäisen aika- kauden, jonka aikana suojelupoliisi käytti useita eri turvallisuusdiskursseja kuvatessaan Suomen turvallisuutta. Vuodet 2014–2018 muodostavat toisen aikakauden, jolloin suojelupoliisin turvallisuusdiskursseina esiintyivät pääosin Suomen turvallisuus, valtion turvallisuus ja kansallinen turvallisuus. Vuodet 2019–2022 muodostavat kolmannen aikakauden, jolloin suojelupoliisin puhekäytännössä esiintyi enää vain Suomen turvallisuuden ja kansallisen turvallisuuden turvallisuusdiskurssit. Kolmannen aikakauden osalta on huomionarvoista, että näistä kahdesta kansallisen turvallisuuden määrällinen käyttö oli merkittävästi suurempi ja painokkaampi kuin Suomen turvallisuus. Suojelupoliisin puhekäytännössä esiintyvien turvallisuusdiskurssien muutoksessa ja kehityskulussa on ollut johdonmukainen kansallisen turvallisuuden käsityksen lisääntynyt käyttäminen. Turvallistumis-näkökulman osalta voidaan todeta, että oman puhekäytäntönsä kehityksen välittämänä suojelupoliisia voidaan pitää merkittävänä kansallisen turvallisuuden käsityksen turvallistumisen funktionaalisena toimijana tutkimuksen tarkasteluajanjaksolla.
Analyysin viidennessä osassa tarkastellaan tiedustelulakien säätämisprosessin lain esitöitä. Osan tavoitteena on tuoda näkyväksi diskursseja ja niitä tarkentavia merkitystekijöitä, joiden tulkitaan olevan rajatussa tiedustelulakien säätämisen ajallispaikallisessa tilassa kansallisen turvallisuuden rakentumisen merkityksellisimpiä ja vaikuttavimpia tekijöitä. Osassa tunnistetaan kolme temaattista kansallista turvallisuutta turvallistavaa diskurssia, jotka ovat muuttuvan turvallisuus- ja toimintaympäristön diskurssi, vakavien uhkien ja niiden torjunnan välttämättömyyden diskurssi ja erityisten kansallisten etujen suojaamisen diskurssi. Näiden diskurssien tulkitaan toimivan laajoina ja merkittävinä merkityskokonaisuuksina, jotka perustelivat kansallisen turvallisuuden kohoamista tärkeäksi itsenäiseksi turvallisuuden alaksi lainsäädäntötyön yhteydessä. Tunnistettujen diskurssien tulkitaankin luoneen ja muovanneen kansallisen turvallisuuden käsityksen merkittävyyttä tiedustelulakien säätämisprosessin yhteydessä samalla turvallistaen kansallista turvallisuutta.
Empiirisen analyysin yhteenvedossa analyysin eri osien havainnot kootaan yhteen ja muodostetaan kokonaisnäkymä kansallisen turvallisuuden turvallistumisesta osaksi Suomen turvallisuuskäsitysten kenttää tarkasteluajanjaksolla tutkimusaineiston esittämänä. Päähavaintona esitetään, että tiedustelulakien säätämisprosessi, turvallistavat diskurssit ja tiedustelulakien voimaantulon ajallispaikallinen hetki/tila ovat toimineet pääasiallisena turvallistajana ja turvallistavana hetkenä kansallisen turvallisuuden turvallistumisessa, eli kansallisen turvallisuuden tulemisessa osaksi Suomen turvallisuus- käsitysten kenttää. Turvallistumista edistävinä funktionaalisina toimijoina tulkitaan toimineen lainsäädäntö, suojelupoliisin puhekäytäntö, Suomen turvallisuutta käsittelevät virallisjulkaisujen puhekäytäntö ja median puhekäytäntö, jotka ovat omien puhekäytäntöjensä välittämänä vaikuttaneet kansallisen turvallisuuden merkityksellistymiseen ja vakiintumiseen itsenäisenä turvallisuuskäsityksenä Suomessa.
Tutkimuksen kokonaiskuvassa voidaan todeta, että kansallinen turvallisuus on vakiinnuttanut paikkansa Suomen turvallisuuskäsitysten kentässä tutkimuksen tarkasteluajanjaksolla. Kansallisen turvallisuuden käsityksen esiintyvyyden ja käytön lisääntyminen eri puhujien esityksissä johdattelee toteamaan, että kansallisen turvallisuuden vaikuttavuus tulevaisuudessa ei ole vähenemässä, vaan pikemminkin päinvastoin – kansallisen turvallisuuden tulevaisuus näyttäytyy yhä laajentuvampana.
Kokoelmat
- Väitöskirjat [4908]