Yksinäisyyden vyyhti − Ikäihmisten yksinäisyys ja arki koronapandemian aikana
Nevala, Linnea (2023)
2023
Yhteiskuntatutkimuksen maisteriohjelma - Master's Programme in Social Sciences
Yhteiskuntatieteiden tiedekunta - Faculty of Social Sciences
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2023-10-12
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202309188266
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202309188266
Tiivistelmä
Ikäihmisen yksinäisyys on ollut esillä koronapandemian yhteydessä. Yksinäisyys voidaan jaotella emotionaaliseen ja sosiaaliseen yksinäisyyteen, mutta yksinäisyys on myös subjektiivista ja se nähdään linkittyvän elämänkulkuun. Yksinäisyys voi olla myös vapaaehtoista. Yksinäisyys on myös terveydellinen riski ja yhteiskunnallinen haaste. Yksinäiset ikäihmiset eivät myöskään ole yhtenäinen, homogeeninen tai helposti tunnistettava ryhmä.
Tämä pro gradu -tutkielma käsittelee ikäihmisten arkea ja yksinäisyyttä koronapandemian aikana. Tutkielman teoreettinen viitekehys muodostuu yksinäisyyteen, ikääntymiseen ja ikäihmisten arkeen liittyvistä teoreettisista näkökulmista. Lisäksi teoreettisessa viitekehyksessä käsitellään koronapandemian vaiheita ja ikäihmisten korona-arkea. Tutkielman aineisto on kerätty syksyllä 2021. Haastatteluihin osallistuivat TampereMission Senioripysäkillä asioivia ikäihmisiä ja siellä työskenteleviä. Aineisto koostuu kahdeksasta ikäihmisen ja kahdesta työntekijän haastattelusta. Haastatteluihin osallistuneet ikäihmiset olivat iältään 65–78-vuotiaita. Aineiston analyysimenetelmänä on käytetty teemoittelua ja diskurssianalyysiä. Tutkielmassa kysyn, miten ikäihmiset kuvaavat korona-arkeaan ja kuinka ikäihmiset puhuvat yksinäisyydestä.
Tutkielman keskeisin tulos on, ettei yksinäisyys tullut haastatteluissa suoraan esille koronasta johtuvana, vaan korona peitti puheenaiheena yksinäisyyden alleen. Korona nostatti erilaisia tunteita, jotka vaihtelivat koronapandemian eri vaiheissa. Haastattelutilanteissa koronasta puhuttiin kriisinä, joka toi ikäihmisten arkeen pakollisen pysähtymisen. Medialla oli keskeinen vaikutus ikäihmisiin korona-arjessa. Ikäihmiset kokivat koronan ja koronarajoitukset eri tavoin. Korona-aikana aktiivinen tekeminen helpotti kotona olemista. Koronatilanne aiheutti ikäihmisten keskuudessa puhumisen tarvetta ja keskustelun painopiste siirtyi koronaan. Haastateltavat löysivät korona-ajasta myös positiivisia asioita.
Tutkielman tuloksien mukaan tunneilmaisuihin liittyvä diskurssi on hallitsevin yksinäisyydestä puhuttaessa. Yksinäisyys tulee esille ikäihmisten puheessa tunnepuheen ja metaforien kautta. Löytämäni diskurssien sisällä ilmeni kuitenkin useita yksinäisyyden muotoja. Haastatteluissa korostettiin omaa pystyvyyttä ja aktiivisuutta samalla sulkien pois yksinäisyyden mahdollisuuden.
Tutkielman tulokset viittaavat siihen, että yksinäisyys on edelleen vaiettu ja piilossa oleva ilmiö. Toisaalta aineistossa puhutaan myös vapaaehtoisesta yksinäisyydestä. Yksinäisyyteen liittyy myös haavoittuvuus ja oman aktiivisuuden korostaminen, mikä voi toisaalta estää ikäihmistä tuomasta omaa yksinäisyyden kokemustaan esille. Ikäihmisten yksinäisyydestä tulisi nousta laajempi valtion tason huoli. Kokonaisvaltaiselle ja monitieteiselle yksinäisyystutkimukselle on vahva yhteiskunnallinen tilaus.
Tämä pro gradu -tutkielma käsittelee ikäihmisten arkea ja yksinäisyyttä koronapandemian aikana. Tutkielman teoreettinen viitekehys muodostuu yksinäisyyteen, ikääntymiseen ja ikäihmisten arkeen liittyvistä teoreettisista näkökulmista. Lisäksi teoreettisessa viitekehyksessä käsitellään koronapandemian vaiheita ja ikäihmisten korona-arkea. Tutkielman aineisto on kerätty syksyllä 2021. Haastatteluihin osallistuivat TampereMission Senioripysäkillä asioivia ikäihmisiä ja siellä työskenteleviä. Aineisto koostuu kahdeksasta ikäihmisen ja kahdesta työntekijän haastattelusta. Haastatteluihin osallistuneet ikäihmiset olivat iältään 65–78-vuotiaita. Aineiston analyysimenetelmänä on käytetty teemoittelua ja diskurssianalyysiä. Tutkielmassa kysyn, miten ikäihmiset kuvaavat korona-arkeaan ja kuinka ikäihmiset puhuvat yksinäisyydestä.
Tutkielman keskeisin tulos on, ettei yksinäisyys tullut haastatteluissa suoraan esille koronasta johtuvana, vaan korona peitti puheenaiheena yksinäisyyden alleen. Korona nostatti erilaisia tunteita, jotka vaihtelivat koronapandemian eri vaiheissa. Haastattelutilanteissa koronasta puhuttiin kriisinä, joka toi ikäihmisten arkeen pakollisen pysähtymisen. Medialla oli keskeinen vaikutus ikäihmisiin korona-arjessa. Ikäihmiset kokivat koronan ja koronarajoitukset eri tavoin. Korona-aikana aktiivinen tekeminen helpotti kotona olemista. Koronatilanne aiheutti ikäihmisten keskuudessa puhumisen tarvetta ja keskustelun painopiste siirtyi koronaan. Haastateltavat löysivät korona-ajasta myös positiivisia asioita.
Tutkielman tuloksien mukaan tunneilmaisuihin liittyvä diskurssi on hallitsevin yksinäisyydestä puhuttaessa. Yksinäisyys tulee esille ikäihmisten puheessa tunnepuheen ja metaforien kautta. Löytämäni diskurssien sisällä ilmeni kuitenkin useita yksinäisyyden muotoja. Haastatteluissa korostettiin omaa pystyvyyttä ja aktiivisuutta samalla sulkien pois yksinäisyyden mahdollisuuden.
Tutkielman tulokset viittaavat siihen, että yksinäisyys on edelleen vaiettu ja piilossa oleva ilmiö. Toisaalta aineistossa puhutaan myös vapaaehtoisesta yksinäisyydestä. Yksinäisyyteen liittyy myös haavoittuvuus ja oman aktiivisuuden korostaminen, mikä voi toisaalta estää ikäihmistä tuomasta omaa yksinäisyyden kokemustaan esille. Ikäihmisten yksinäisyydestä tulisi nousta laajempi valtion tason huoli. Kokonaisvaltaiselle ja monitieteiselle yksinäisyystutkimukselle on vahva yhteiskunnallinen tilaus.