Psyykkisen hyvinvoinnin muutokset laitospäihdekuntoutuksessa ja seurannassa

Abstract

Ongelmallinen päihteiden käyttö aiheuttaa merkittävää haittaa niitä käyttävän terveydelle ja hyvinvoinnille. Sen on todettu heikentävän fyysistä ja psyykkistä terveyttä lisäten riskiä kuolla huomattavasti muuta väestöä nuorempana. Myös yhteiskunnallisesti päihteiden ongelmallinen käyttö on haaste esimerkiksi sairauspoissaolojen, työkyvyttömyyden ja menetettyjen elinvuosien näkökulmasta. On arvioitu vähintään joka toisella päihteitä ongelmallisesti käyttävistä olevan myös mielenterveyteen liittyviä haasteita, joista yleisimpiä ovat masentuneisuus ja ahdistuneisuus. Niiden välistä suhdetta voivat selittää useat tekijät. Ongelmallinen päihteiden käyttö saattaa lisätä riskiä mielenterveyden heikkenemiselle tai vaihtoehtoisesti mielenterveyden haasteet voivat lisätä riskiä ongelmalliselle päihteiden käytölle. Sekä mielenterveyden häiriöille että ongelmalliselle päihteiden käytölle saattavat altistaa myös samanlaiset biologiset tai ympäristöön liittyvät tekijät.

Tässä tutkielmassa käytetty aineisto on kerätty osana Asiakkaan kokemus kuntoutustoiminnasta ja hyvinvoinnin muutoksesta laitospäihdehoidon aikana ja seurannassa (MUUTOS) -hanketta. Muutos-hankkeen aineisto on kerätty eräässä suomalaisessa päihdekuntoutusyksikössä 1.1.2017 – 31.8.2018 kirjallisen suostumuksensa antaneilta vastaajilta (N=170). Kyselylomakkeet kuntoutujien taustatiedoista, edeltävästä päihteiden käytöstä sekä psyykkisestä hyvinvoinnista täytettiin kuntoutukseen tullessa ja kuntoutuksen päättyessä, sekä kolme ja kuusi kuukautta kuntoutuksen jälkeen. Psyykkisestä hyvinvoinnista on kartoitettu psyykkistä terveydentilaa sekä mielialaa. Psyykkisistä oireista on mitattu masentuneisuutta, ahdistuneisuutta, paniikkioireita sekä itsetuhoisia ajatuksia. Asiakas on merkinnyt 10 cm mittaiselle janalle, millaiseksi kokee psyykkisen hyvinvointinsa siten, että 0 kuvaa psyykkisen hyvinvoinnin puuttumista ja 10 vahvaa psyykkistä hyvinvointia. Vastaavasti asiakas on merkinnyt jokaisen psyykkiset oireen 10 cm janalle, jolloin 0 on tarkoittanut oireen puuttumista ja 10 hyvin voimakasta oiretta. Saatu tulos on mitattu 0,1 cm tarkkuudella ja siirretty tulos SPSS:n. Psyykkisen hyvinvoinnin ja psyykkisten oireiden muutoksia kuntoutuksen aikana ja seurannassa on analysoitu parittaisten t-testien ja Wilcoxonin testien, sekä efektilukujen avulla. Lisäksi tutkittiin muutokseen vaikuttavia taustatekijöitä kovarianssianalyysillä käyttäen kovariaattina lähtötilannetta kuntoutukseen tullessa. Aineiston seurantaan liittynyttä katoa analysoitiin ristiintaulukoinneilla, χ²-testeillä, sekä logistisella regressioanalyysilla.

Laitospäihdekuntoutuksen aikana psyykkinen hyvinvointi koheni ja psyykkiset oireet heikkenivät tilastollisesti merkitsevästi. Verrattuna kuntoutuksen alkuun, muutokset säilyivät tilastollisesti merkitsevinä kolme ja kuusi kuukautta kuntoutuksen päättymisen jälkeen itsetuhoisia ajatuksia lukuun ottamatta. Seurannassa psyykkinen hyvinvointi ja mieliala heikkenivät jonkin verran verrattuna kuntoutuksen päättymiseen, mutta ero ei ollut tilastollisesti merkitsevä. Psyykkisistä oireista ahdistuneisuus, masentuneisuus ja paniikkioireet vähenivät tilastollisesti merkitsevästi laitospäihdekuntoutuksen aikana ja tilastollinen merkitsevyys säilyi myös kolme ja kuusi kuukautta kuntoutuksen päättymisen jälkeen. Itsetuhoiset ajatukset heikkenivät laitospäihdekuntoutuksen aikana ja kolme kuukautta kuntoutuksen päättymisen jälkeen tilastollisesti merkitsevästi, mutta kuusi kuukautta kuntoutuksen päättymisen jälkeen tilastollista merkitsevyyttä ei enää havaittu. Psyykkisen hyvinvoinnin muutosten taustatekijöitä analysoitaessa havaittiin, että viikonloppuisin päihteitä käyttäneiden psyykkinen terveydentila kohentui laitospäihdekuntoutuksessa tilastollisesti merkitsevästi enemmän verrattuna päivittäin tai satunnaisesti päihteitä käyttäneillä. Lisäksi ennen kuntoutusta yhtä päihdettä ongelmallisesti käyttäneillä ahdistuneisuus väheni tilastollisesti merkitsevästi enemmän kuntoutuksen aikana verrattuna useita päihteitä käyttäneisiin. Kadon analyysin perusteella seurannassa pysyivät tilastollisesti merkitsevästi useammin yli 50-vuotiaat vastaajat verrattuna nuorempiin ikäryhmiin.

Tämän tutkielman perusteella voidaan sanoa, että laitospäihdekuntoutuksella voidaan vaikuttaa merkittävästi päihteitä ongelmallisesti käyttävien psyykkiseen hyvinvointiin ja tämä potentiaali tulisi huomioida laitospäihdekuntoutuksen suunnittelussa ja toteutuksessa. Jatkossa tärkeää olisi tarkastella, ovatko psyykkisen hyvinvoinnin muutokset erilaisia avopäihdekuntoutuksessa verrattuna laitospäihdekuntoutukseen.

Problematic substance use is a significant disadvantage to health and well-being. It is known to weaken physical and mental health increasing the risk to die considerably younger than population in general. Problematic substance use is also a major challenge societally considering for example sickness leaves, incapacity for work and years of life lost. It is estimated that at least every other person with problematic substance use struggles with mental health difficulties also. Most common mental health challenges attached to problematic substance use are depression and anxiety. Causality between mental health issues and problematic substance use has several explanations. Problematic substance use can harm mental health. Vice versa issues with mental health can lead to problematic substance use. Another theory compounds problematic substance use and mental health problems arguing that similar genetic or environmental factors might increase the risk for both of them.

The data used in this study is part of a research project Changing expectations in clients and substance abuse treatment outcomes. Participants were clients entering substance abuse treatment and providing written consent (N=170) between 1.1.2017–31.8.2018 in a Finnish substance abuse treatment unit. Structured questionnaires including demographic information, previous substance use information and assessment of mental well-being were filled entering the treatment, at the end of the treatment and follow-ups three and six months after treatment. Mental well-being was assessed including mental health and mood. Assessed psychological symptoms consisted of depression, anxiety, panic symptoms and suicidal ideation. Mental well-being was assessed using 10 cm line where 0 marked as poor mental well-being and 10 excellent well-being. Similarly, mental health symptoms were assessed with similar line, where 0 marked if symptom was lacking and 10 if symptom was extremely intense. Participants marked their current state to the line. Their marking was measured in 0,1 cm accuracy and transferred to SPSS. Paired t-tests and Wilcoxon tests together with effect sizes were used to study changes in mental well-being and psychological symptoms during and after treatment. Background factors for change were analyzed by analysis of covariance, using assessment entering the treatment as covariant. Cross tabulations, χ²-tests and logistic regression analysis were used to study loss of participants at the follow-ups.

During inpatient substance abuse treatment mental well-being improved and psychological symptoms diminished statistically significantly. The change remained statistically significant three and six months after treatment in every indicator excluding suicide ideation. Mental well-being and mood weakened during follow-up, but changes were not statistically significant. Depression, anxiety, and panic symptoms diminished statistically significantly during treatment, and they remained statistically significant through follow-ups. Suicidal ideation weakened during substance abuse treatment and three months after treatment. However, six months after treatment suicidal ideation had increased and were not statistically significant anymore. After studying demographic factors, it was discovered that clients who used substances on weekends before substance abuse treatment had more increase in their mental health during treatment in comparison to clients who had used substances daily or periodically before treatment. Also, clients who had poly substance use preceding treatment had statistically significantly less improvement in their anxiety assessments during treatment compared to clients who used only one substance problematically before treatment. When analyzing the loss of participation, it was discovered that statistically significantly clients who were 50 years or older responded to follow-ups more likely compared to younger clients.

All in all, inpatient substance use treatment has considerable potential to improve mental well-being of their clients. This should also be considered when planning and implementing inpatient substance abuse treatment. In the future it would be beneficial to also study outpatient abuse treatment and its effect on mental health of their clients. After that it would be possible to compare outpatient and impatient treatment from the standpoint of change to mental health.