”Arkkitehtuurin kieli on luonnon kieltä” : luonto Arkkitehti-lehden kirjoituksissa 1940- ja 1950-luvuilla
Hakonen, Pinja (2023)
2023
Arkkitehdin tutkinto-ohjelma - Master's Programme in Architecture
Rakennetun ympäristön tiedekunta - Faculty of Built Environment
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2023-09-14
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202308227737
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202308227737
Tiivistelmä
Diplomityö käsittelee suomalaisten jälleenrakennuskauden arkkitehtien ammattikeskustelua Arkkitehti-lehdessä 1940- ja 1950-luvuilla. Analysoin keskustelua luontonäkökulmasta: mitä luonto kirjoituksissa tarkoittaa ja mitä merkityksiä se saa. Analyysin tavoitteena on ymmärtää suomalaisen arkkitehtikunnan luontosuhteen historiaa ja tarjota historiallista näkökulmaa nykypäivän ”uutta luontosuhdetta” käsittelevään keskusteluun.
Analysoitava aineisto koostuu Arkkitehti-lehdessä julkaistuista suunnitelmaesittelyistä, kilpailupöytäkirjoista sekä pohdiskelevista ja taustoittavista artikkeleista ja mielipidekirjoituksista. Kirjoitukset eivät kokonaisuudessaan muodosta johdonmukaisesti etenevää, vuorovaikutteista keskustelua, mutta kirjoituksissa on toistuvia teemoja ja aihepiirejä, joita olen analyysivaiheessa tunnistanut. Luontoa käsitellään kirjoituksissa sekä innoittajana ja esikuvana kuin arkkitehtuurin ja rakentamisen konkreettisena ympäristönä.
Analyysin perusteella monet aineiston kirjoittajat pitävät modernia ihmistä ja yhteiskuntaa luonnosta vieraantuneena. Arkkitehtuurin tulisi kääntää vieraantumiskehitys ja ”palauttaa ihminen luonnon yhteyteen”. Esikuvana toimii alkukantaiset tai eksoottiset rakennuskulttuurit, jotka edustavat kirjoittajille menneisyyttä. Moni näkee teknisen kehityksen uhkana ihmisyydelle, mikäli se tuottaa paikkaansa sopimatonta ja luonnosta ja maasta irtaantunutta arkkitehtuuria. Luontoa ei mitata tai luokitella kvantitatiivisin keinoin. Sen sijaan tärkeimmät keinot luonnon ja rakentamisen harmonian saavuttamiseksi ovat olemassa olevan luonnon säilyttäminen sekä rakennuksen maastoutuminen sopivalla korkeudella, massoittelulla ja materiaaleilla.
Luonnon saamat arvot ja merkitykset ovat ihmislähtöisiä ja ihmiskeskeisiä. Kasvien lisäksi muita eliöitä ei käsitellä juuri ollenkaan. Luonnolla on arkkitehtuurissa ennen kaikkea ihmisyyttä palveleva tarkoitus. Luonnon läheisyys korostuu asuinalueiden ja -rakennusten suunnittelussa. Aikakauden ihanteita toteutetaan rakentamalla väljiä asuinalueita keskelle luontoa. Urbaaneissa kaupunkiympäristöissä sijaitsevaa luontoa käsitellään virkistyksen, kaupunkikuvan ja kulttuurihistoriallisten merkityksen kannalta
Analysoitava aineisto koostuu Arkkitehti-lehdessä julkaistuista suunnitelmaesittelyistä, kilpailupöytäkirjoista sekä pohdiskelevista ja taustoittavista artikkeleista ja mielipidekirjoituksista. Kirjoitukset eivät kokonaisuudessaan muodosta johdonmukaisesti etenevää, vuorovaikutteista keskustelua, mutta kirjoituksissa on toistuvia teemoja ja aihepiirejä, joita olen analyysivaiheessa tunnistanut. Luontoa käsitellään kirjoituksissa sekä innoittajana ja esikuvana kuin arkkitehtuurin ja rakentamisen konkreettisena ympäristönä.
Analyysin perusteella monet aineiston kirjoittajat pitävät modernia ihmistä ja yhteiskuntaa luonnosta vieraantuneena. Arkkitehtuurin tulisi kääntää vieraantumiskehitys ja ”palauttaa ihminen luonnon yhteyteen”. Esikuvana toimii alkukantaiset tai eksoottiset rakennuskulttuurit, jotka edustavat kirjoittajille menneisyyttä. Moni näkee teknisen kehityksen uhkana ihmisyydelle, mikäli se tuottaa paikkaansa sopimatonta ja luonnosta ja maasta irtaantunutta arkkitehtuuria. Luontoa ei mitata tai luokitella kvantitatiivisin keinoin. Sen sijaan tärkeimmät keinot luonnon ja rakentamisen harmonian saavuttamiseksi ovat olemassa olevan luonnon säilyttäminen sekä rakennuksen maastoutuminen sopivalla korkeudella, massoittelulla ja materiaaleilla.
Luonnon saamat arvot ja merkitykset ovat ihmislähtöisiä ja ihmiskeskeisiä. Kasvien lisäksi muita eliöitä ei käsitellä juuri ollenkaan. Luonnolla on arkkitehtuurissa ennen kaikkea ihmisyyttä palveleva tarkoitus. Luonnon läheisyys korostuu asuinalueiden ja -rakennusten suunnittelussa. Aikakauden ihanteita toteutetaan rakentamalla väljiä asuinalueita keskelle luontoa. Urbaaneissa kaupunkiympäristöissä sijaitsevaa luontoa käsitellään virkistyksen, kaupunkikuvan ja kulttuurihistoriallisten merkityksen kannalta