Hyvinvointikertomusten indikaattorimuutos kuntalaisten subjektiivisen hyvinvoinnin näkökulmasta

Abstract

Kunnan järjestämillä palveluilla on merkittävä rooli kuntalaisten hyvinvoinnin luomisessa. Hyvinvoinnin edistämisen näkökulma tulee korostumaan kunnilla entisestään sote-uudistuksen myötä. Tämä vaikuttaa myös hyvinvointikertomuksiin ja niissä käytettäviin hyvinvointi-indikaattoreihin. Hyvinvointikertomus on hyvinvointijohtamisen strateginen työväline, jonka avulla seurataan, suunnitellaan, raportoidaan sekä arvioidaan terveyden ja hyvinvoinnin edistämistä. Hyvinvointikertomuksen tavoitteena on täsmentää kuntastrategiaa sekä toiminnan ja talouden ohjausta ja suunnittelua. Aikaisemmin kunnat ovat itse saaneet valita hyvinvointikertomuksen indikaattorit, minkä vuoksi hyvinvointikertomukset ovat olleetkin hyvin vapaamuotoisia. Jatkossa vähimmäistietoasetus velvoittaa kuntia käyttämään hyvinvointikertomuksissa indikaattoreita, joita kutsutaan vähimmäistietoindikaattoreiksi. Näiden lisäksi kunnat voivat käyttää vapaavalintaisia indikaattoreita hyvinvointikertomuksessa.

Tämän tutkielman tarkoituksena on selvittää, miten kuntalaisten subjektiivinen hyvinvointi näkyy vähimmäistietoindikaattorimuutoksessa. Tutkielmassa vertaillaan aineiston kuntien käyttämiä subjektiivista hyvinvointia mittaavia indikaattoreita suhteessa subjektiivista hyvinvointia mittaaviin vähimmäistietoindikaattoreihin. Tarkoituksena on rakentaa kuvaa siitä, minkä tasoinen muutos kuntien hyvinvoinnin mittaamiseen on tulossa subjektiivisen hyvinvoinnin näkökulmasta. Tutkimuskysymys on: vaikuttaako vähimmäistietoindikaattorimuutos kuntien subjektiivisen hyvinvoinnin mittaamiseen? Tutkimus toteutetaan laadullisena tutkimuksena. Aineisto koostuu 32:n kunnan sähköisten hyvinvointikertomusten indikaattoreista. Lisäksi aineistona käytetään kuntien vähimmäistietoa, josta saadaan vähimmäistietoindikaattorit vertailua varten. Aineiston analyysitapana käytettiin laadullista sisällönanalyysia. Analyysiä ohjaa subjektiivisen hyvinvoinnin määritelmä, jonka pohjalta aineistosta luokitellaan subjektiivisen hyvinvoinnin indikaattoreita.

Tutkielman taustoituksessa käydään läpi hyvinvointikertomuksen luonti, kunnan strategisen johtamisen suhde hyvinvointikertomukseen, HYTE-kerroin, aiempi tutkimus aiheesta sekä vähimmäistietoasetuksen haasteet. Tutkielman teoreettisen viitekehyksen ensimmäinen osio koostuu hyvinvoinnin määrittelystä ja etenee hyvinvoinnin mittaamiseen. Toinen osa koostuu kuntien tiedon tarpeesta ja tietojohtamisesta. Analyysissä huomattiin, että subjektiivisen hyvinvoinnin mittaaminen supistuu ja jatkossa sen mittaaminen keskittyy vain kouluikäisiin. Muutos vaikuttaa kuntiin siten, että jos kunnat valitsevat vain vähimmäistietoindikaattoreita hyvinvointikertomuksiinsa, hyvinvoinnin kuva kunnissa tulee supistumaan. Vaihtoehtona on myös se, että vähimmäistieto luo ikään kuin hyvinvointikertomukselle rungon ja näin ollen kunnilla voi olla jopa enemmän aikaa määritellä paikallisiin erityispiirteisiin vastaavia hyvinvointi-indikaattoreita. Lisäksi HYTE-kertoimet ohjailevat vapaaehtoisten indikaattoreiden valintaa. Subjektiivisten hyvinvointi-indikaattoreiden valintaan vaikuttavat kunnan asenteet, motivaatio, resurssit ja osaaminen. Jotta subjektiivista hyvinvointia voitaisiin lisätä hyvinvointikertomuksiin, tulisi valtion ohjata kuntia tähän suuntaan esimerkiksi koulutuksilla. Jos hyvinvoinnista saatava kuva jää suppeaksi, se vaikuttaa hyvinvointikertomuksen käytettävyyteen. Kuntien tuleekin tulevaisuudessa määritellä, mikä on hyvinvointikertomuksen käyttötarkoitus. Käyttötarkoituksia ovat työkalu vertailuun, strateginen työkalu tai elävä asiakirja. Hyvinvointikertomuksen määrittely ohjaa sen, millaiseksi hyvinvointikertomus jatkossa muodostuu kunnassa. Tutkimus yhtyy aiheen aiempaan tutkimukseen sekä rakentaa pohjaa aiheen laajemmalle tieteelliselle tarkastelulle. Tuloksia voidaan hyödyntää sähköisen hyvinvointikertomustyökalun kehittämiseen sekä käyttää pohjana ymmärtämään muutosta kuntien hyvinvoinnin kuvassa indikaattoreiden muuttuessa.