Ihmiskaupan uhrien tunnistaminen ja auttaminen Suomessa: Euroopan neuvoston ihmiskauppayleissopimuksen merkitys

Abstract

Ihmiskauppa on vakavaa hyväksikäyttöä ja rikos, joka loukkaa uhrin ihmisoikeuksia. Sitä voidaan kutsua yhdeksi aikamme suurimmista ihmisoikeusongelmista. Ihmiskaupalla tarkoitetaan toisen henkilön hyväksikäyttöä hyödyn tavoittelemistarkoituksessa, ja sen tunnuspiirre on se, että tekijä käyttää hyväkseen uhrin riippuvaisuutta, turvattomuutta tai haavoittuvaa asemaa tai turvautuu johonkin hallintakeinoon, kuten väkivaltaan tai sillä uhkaamiseen, jotta saisi uhrin alisteiseen asemaan ja hyväksikäytön kohteeksi. Ihmiskauppa on laajamittainen globaali ongelma, ja sen uhreja on arvioitu olevan paljon enemmän kuin niitä tunnistetaan. Yleisimpiä ihmiskaupan muotoja Suomessa ovat olleet seksuaaliseen hyväksikäyttöön perustuva ihmiskauppa, työvoiman hyväksikäyttöön perustuva ihmiskauppa, avioliittoon pakottaminen ja hyväksikäyttö kotityössä.

Ihmiskaupan vastaisen toiminnan edistämiseksi on muun muassa YK:n, EU:n ja Euroopan neuvoston piirissä luotu sääntelyä, jolla pyritään torjumaan ihmiskauppaa ja suojelemaan sen uhreja. Ihmiskaupan uhreilla on myös Suomessa muiden rikosten uhreihin nähden oikeudellinen erityisasema, sillä heillä on oikeus saada apua ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmästä sekä tiettyjä oleskelustatuksia ulkomaalaislain (301/2004) nojalla. Tässä tutkielmassa tarkastellaan Euroopan neuvoston yleissopimuksen ihmiskaupan vastaisesta toiminnasta (SopS 43–44/2012) säännöksiä, jotka koskevat ihmiskaupan uhrien tunnistamista ja auttamista. EN:n ihmiskauppayleissopimus on muuhun kansainväliseen ja eurooppalaiseen sääntelyyn nähden erityisen uhrikeskeinen ja sen tarkoitus on suojella uhrien ihmisoikeuksia. Tutkielmassa pyritään selvittämään, miten Suomessa on pantu ihmiskauppayleissopimuksen velvoitteet täytäntöön ja mitä haasteita uhrien tunnistamiseen ja auttamiseen liittyy lainsäädännössä. Lisäksi tutkielmassa käsitellään sitä, mikä rooli Euroopan neuvoston ihmiskauppayleissopimuksella on muun kansainvälisen ja EU-oikeudellisen sääntelyn joukossa.

Tutkimusaihetta lähestytään tarkastelemalla ihmiskaupan vaikutusta uhrin ihmisoikeuksiin, joista olennaisimpina ovat ihmisarvo ja sen loukkaamattomuus, itsemääräämisoikeus sekä henkilökohtainen vapaus, koskemattomuus ja turvallisuus. Aihetta lähestytään lisäksi tarkastelemalla orjuuden ja pakkotyön kieltoa sekä valtion positiivisia toimintavelvoitteita ja ihmisoikeuksien horisontaalista vaikutusta. Tutkielmassa käsitellään ihmiskaupan uhrien tunnistamista ja auttamista koskevaa kansainvälistä ja eurooppalaista sääntelyä, joista keskitytään erityisesti Euroopan neuvoston ihmiskauppayleissopimuksen sääntelyyn ja sopimuksen valvontaan. Tutkielmassa pyritään peilaamaan Suomen lainsäädäntöä ja sen kehitystä ihmiskauppayleissopimuksen velvoitteisiin tunnistaa ja auttaa ihmiskaupan uhreja erityisesti Ihmiskaupan vastaisen toiminnan asiantuntijaryhmä GRETAn Suomea koskevien raporttien avulla. Lisäksi tarkastellaan toimenpiteitä, joihin on ryhdytty tunnistamisen edistämiseksi ja auttamistoimien tehostamiseksi.

Aineistosta käy ilmi, että uhrien tunnistamisen yhteys rikosprosessissa tapahtuviin toimiin on ollut uhrien oikeuksien toteutumisen kannalta ongelmallista. Tätä yhteyttä on pyritty heikentämään lainsäädäntöä uudistamalla. Palvelujärjestelmä uhrien auttamisessa on kaksijakoinen. Niiden uhrien kohdalla, joilla ei ole kotikuntaa Suomessa, Joutsenon vastaanottokeskuksen yhteydessä toimiva Ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmä vastaa auttamistoimien järjestämisestä, kun taas ennen kunnat ja nykyään hyvinvointialueet, Helsingin kaupunki ja HUS-kuntayhtymä vastaavat sellaisten uhrien auttamisesta, joilla on kotikunta Suomessa. Tämä kaksijakoisuus on aiheuttanut haasteita lainsoveltamisessa ja uhrien auttamistoimet on järjestetty eri puolilla maata vaihtelevasti. Näihin haasteisiin on pyritty vastaamaan esimerkiksi selkiyttämällä lainsäädäntöä ja järjestämällä koulutusta uhrien parissa työskenteleville ammattihenkilöille.