Logopedian opiskelijoiden välinen yhtenevyys lasten r-äänteen luokittelussa: Reliabiliteettitutkimus

Abstract

Puheterapian heikko saatavuus Suomessa on johtanut huoltajien keskeiseen rooliin lasten äänneharjoittelussa. Samanaikaisesti kuntoutusteknologioiden käyttö on yleistynyt myös puheterapiakuntoutuksessa. Esimerkiksi mobiilipelit ja niiden osana automaattinen puheentunnistus (englanniksi Automatic Speech Recognition, ASR) voivat tarjota käyttäjilleen palautetta ja näin tukea harjoittelun toteuttamista. Jotta tekoälyä ja automaattista puheentunnistusta voidaan puheterapeuttisessa kontekstissa hyödyntää, on niille aluksi tarjottava opetusdataa siitä, miten automaattisen puheentunnistuksen toivotaan toimivan, minkä lisäksi kulttuuriset ja kielierot on huomioitava. Jotta automaattinen puheentunnistus voi toimia tarkoituksenmukaisesti, on sille tarjottavan opetusdatan oltava luotettavaa ja tasalaatuista. Tätä varten opetusaineiston luokittelijoiden keskinäistä arvioitsijareliabiliteettia on syytä tarkastella.

Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, kuinka yhdenmukaisesti logopedian 3.vuoden opiskelijat luokittelevat suomalaislasten /r/-äänteitä. Aineisto koostui kolmen logopedian opiskelijan luokittelemista puhenäytteistä, ja se toimi opetusdatana kehitteillä olevalle /r/-äänteen harjoitteluun suunnatulle puheentunnistusta hyödyntävälle mobiilipelille. Yhden sanan mittaiset puhenäytteet olivat peräisin TEFLON-projektiin osallistuneilta yhdeltätoista 5–10-vuotiaalta suomalaislapselta ja niitä oli yhteensä 286 kappaletta. Opiskelijoiden käyttämä luokitteluasteikko oli kuusiportainen, ja sen luokat oli luotu mobiilipeliä varten. Opiskelijoiden luokittelema aineisto analysoitiin hyödyntäen Fleissin Kappa-kerrointa.

Logopedian opiskelijoiden luokittelun yhtenevyys kaikki luokat huomioiden oli κ = .68 (95 % LV .64–.71), p < .001. Käytettäessä arvon tulkintaan perinteistä Cohenin Kappa-kertoimen tulkintatapaa voidaan yhtenevyyden tulkita olevan hyvällä tasolla. Yksittäisiä luokkia tarkasteltaessa Kappa-kertoimen arvo vaihteli välillä κ = .37–.88. Tulokset logopedian opiskelijoiden arvioitsijareliabiliteetin tasosta on hyvin samansuuntaisia aikaisemman tutkimuskirjallisuuden kanssa, vaikka niissä luokiteltava kohde on ollut jokin muu. Kansallista tutkimustietoa puheterapeuttien ja puheterapeuttiopiskelijoiden arviointien yhtenevyydestä on niukasti. Arvioitsijareliabiliteettia voitaisiin jatkossa tarkastella erityisesti sellaisissa kliinisesti yleisissä puheterapeuttisissa tilanteissa, joihin ei ole olemassa standardoituja testejä. Kuntoutusteknologioiden yleistyminen ja kuntoutujien oman aktiivisen roolin korostuminen kuntoutusprosessissa koskee myös puheterapia-alaa. Automaattinen puheentunnistus ja erityisesti sen tarjoama palaute voivat kannustaa asiakasta itsenäiseen harjoitteluun ja tukea kuntoutuksen tavoitteiden toteutumista. Toimiakseen puheterapeuttisissa sovelluksissa tarkoituksenmukaisesti automaattinen puheentunnistin tarvitsee kieli- ja tavoitekohtaisesti räätälöityä opetusdataa. Sen muodostamiseen tarvitaan yhdenmukaista puheterapeuttista osaamista, minkä vuoksi arvioitsijareliabiliteetin tarkastelu on tärkeää.