Imposto, pääresonanssi, laulajan ilme : Laulupedagogisten käsitteiden fysiologiset ja akustiset selitykset

Abstract

Laulunopetus on perinteisesti ammentanut sisältönsä laulajien subjektiivisista kokemuksista. Laulupedagogiset käsitteet ovat tyypillisesti pohjautuneet laulajien mielikuviin ja tuntemuksiin. Tieteellinen tutkimus on lisännyt tietoa lauluäänen fysiologiasta viime vuosikymmeninä. Silti laulupedagogiikkaan edelleen sisältyy käsitteitä, joilla ei ole yleisesti hyväksyttyä määritelmää. Tämä väitöskirjatutkimus pyrkii jatkamaan laulupedagogisen käsitteistön selvitystyötä. Osatutkimus I pyrkii selvittämään suoma- laisten laulunopettajien yleisimmin käyttämät käsitteet. Osatutkimukset II ja III etsivät fysiologisia korrelaatteja muutamalle käsitteelle, joita ei ole aiemmin juuri tutkittu. Näiden tutkittavien käsitteiden painopiste keskittyy kasvojen alueeseen: ilmeisiin, nenään ja värähtelyn tunteeseen kasvoilla ja päässä.

Osatutkimuksessa I kysyttiin laulunopettajien tärkeimpinä pitämiä laulupedagogisia käsitteitä, mielikuvia ja ohjeita. Osatutkimuksessa II selvitettiin, mitä laulajan nenänielussa, nielussa ja kurkunpäässä tapahtuu, kun hän laulaa <i>laulajan ilmeen</i> kanssa, eli levittää sieraimia ja kohottaa poskipäitä. Osatutkimuksessa III paneuduttiin <i>pääresonanssin ja imposton </i>vaikutuksiin ääntöväylässä. Osatutkimus I toteutettiin Tampereen yliopiston e-lomakkeella. Sähköpostitse suoritetussa kyselyssä oli sekä strukturoituja että avoimia vastausvaihtoehtoja. Kyselyyn vastasi 83 koulutettua laulunopettajaa. Osatutkimuksissa II-III käytettiin tutkimusmenetelmänä nasofiberoskopiaa. Kuvaus suoritettiin Helsingin yliopistollisen sairaalan foniatrian poliklinikalla. Koehenkilöinä molemmissa nasofiberoskopia-tutkimuksissa oli viisi henkilöä, joista kolme oli naisia, ja kaksi miehiä. Kolme koehenkilöistä oli klassisen laulun ammattilaisia, yksi oli klassisen laulun harrastaja ja yksi koehenkilöistä oli laulua täysin harrastamaton. Iältään koehenkilöt olivat 36–70-vuotiaita. Osatutkimuksessa II koehenkilöt hengittivät sisään neutraalilla ilmeellä sekä laulajan ilmeen kanssa ja sitten pidättivät hengitystä. Osatutkimuksessa III koehenkilöt lauloivat /i/-vokaalia itse valitsemaltaan, itselleen mukavalta sävelkorkeudelta kolmella tavalla: 1)”suusta”, 2) pääresonanssin kanssa, sekä 3) imposton kanssa. Ei-laulaja pidätti hengitystä ensin normaalin sisäänhengityksen jälkeen, sitten imposton tuottamisen jälkeen. Nasofiberoskopian avulla kuvatusta videosta valittiin pysäytyskuvia. Osatutkimuksessa II kuvista mitattiin: 1) pehmeän suulaen korkeus, 2) nielun sisääntuloaukon ala, 3) epilaryngeaaliputken aukon ala (<i>Aditus laryngis</i>) ja 4) ääniraon pituus ja leveys. Lisäksi laskettiin nielu-epilarynks -suhde ja glottiksen pituus-leveys -suhde. Osatutkimuksessa III kuvista mitattiin: 1) pehmeän suulaen korkeus, 2) alanielun pinta-ala ja 3) epilaryngeaaliaukon pinta-ala, leveys ja pituus. Lisäksi laskettiin epilarynks-nielu-ratio ja epilaryngeaaliaukon leveys- pituus-suhde.

Tutkimuksessa I saatujen tulosten mukaan tärkeimpänä pidettyjä laulupedagogisia käsitteitä olivat <i>hengitystuki, nielutila, fokus, äänen ydin ja äänen kärki, inhalare la voce ja sijoittaminen</i>. Laulunopettajien eniten käyttämät pedagogiset mielikuvat olivat <i>hämmästys ja sisäinen hymy</i>. Avoimiin vastauksiin kertyi kaikkiaan 124 käsitettä. Osatutkimuksen II tulosten mukaan jokainen koehenkilö nosti pehmeää suulakea ja avarsi kurkunpään aukkoa, epilaryngeaaliaukkoa ja äänirakoa ”laulajan ilmeen” aikana. Osatutkimuksessa III koehenkilöt nostivat pehmeää suulakea ja kavensivat epilaryngeaali- putkea pääresonanssin aikana ja vielä enemmän imposton aikana.

Osatutkimus I osoittaa, että laulupedagogiikan käsitteistö on laaja ja kirjava. Toisaalta osa avoimissa kysymyksissä tarjotuista käsitteistä oli synonyymeja toisilleen. Näitä päällekkäisyyksiä olisi tutkittava lisää. Suuri osa käsitteistä perustui laulajien tuntemuksiin ja mielikuviin. Samalla kuitenkin oli todettavissa, että suosituimmiksi valikoituivat sellaiset käsitteet, joista on jo olemassa suhteellisen laajalti tutkimustietoa, ja joiden suhteesta objektiiviseen todellisuuteen on kokeellisia tuloksia. Osatutkimuksen II tulokset viittaavat siihen, että klassiset laulajat voivat hyödyntää nenän ja kasvojen lihasten ja kurkunpään välisiä yhteyksiä välttääkseen kovaa äänenaluketta ja puristeista äänentuottoa. Laulajan ilme saattaa auttaa tuottamaan pää-ääntä, jolle on ominaista äänihuulten kevyt lähentäminen toisiaan kohden. Osatutkimuksen III tulosten perusteella pääresonanssi ja imposto näyttävät liittyvän nielun ja epilaryngeaaliputken säätelyyn tavalla, joka voi lisätä äänen kantavuutta taloudellisesti. Aiempien tutkimusten perusteella tiedetään, että epilaryngeaaliputken kaventaminen parantaa lähde-suodin-vuorovaikutusta, jolloin väylän positiivinen akustinen reaktanssi kasvaa, ääntökynnys pienenee, ja SPL ja kuuluvuus lisääntyvät. Nielun avartaminen ja epilaryngeaaliputken kaventaminen edistävät myös kuuluvuutta lisäävän laulajan-formanttiklusterin syntymistä.

Traditionally, voice pedagogical concepts have been based on singers' subjective experiences and images. Scientific research has increased knowledge of the physiology of the vocal organ in recent decades. However, vocal pedagogy uses many concepts which still lack precise definition and whose acoustic and physiologic correlates are unclear. This dissertation explores the concepts of vocal pedagogy, as well as explains the meanings of the pedagogical concepts. Study I aims to disclose the most commonly used voice pedagogical concepts among Finnish singing teachers. Studies II and III explore physiological correlates for a few concepts that have not been studied before. The focus is on the head: the facial expression, the nose, and the sense of vibration on the face and skull.

In the study I, the most used voice pedagogical concepts, images and instructions were asked. Study II examined what happens in the singer's nasopharynx and larynx when she or he sings with <i>the singer's expression</i>, i.e. spreads the nostrils and raises the cheeks. Study III investigated the effects of <i>head resonance </i>and <i>imposto.</i> In study I, an online questionnaire of the University of Tampere was used. The survey, conducted via email, included structured and open response options. Eighty-three educated singing teachers responded to the survey. In studies II-III, nasofiberoscopy was used as the research method. Nasofiberoscopy was performed at the phoniatric clinic of the Helsinki University Hospital. In studies II and III five volunteers participated in the study. Three of them were females, two were males. Three of the subjects were trained professional classical singers, one was an amateur singer and one was a non- singer. The age range of the subjects was 36-70 years.

In study II, the subjects were instructed to have a neutral expression first and then to take the singers’ expression characterized by nostril flaring. The following measurements were made: (1) the height of the soft palate, (2) the area of the hypo- pharynx, (3) the area of the epilaryngeal tube inlet (<i>Aditus larynges</i>), and (4) dimensions of the glottis (length, width, and length-to-width ratio).

In study III, the singers were instructed to sing [i:] on one comfortable self-chosen pitch in three ways: 1) without head resonance, 2) with head resonance, and 3) using imposto. The non-singer was investigated without phonation, while just holding his breath after inhalation first normally and then while producing imposto. In study III, the following measurements were made on the fiberoscopic images: 1) the height of the soft palate, 2) the area of the hypopharynx, 3) the area of the epilaryngeal tube inlet. The epilarynx-pharynx -ratio and the width-length-ratio of the epilaryngeal opening were also calculated. Still-images were selected from the nasofiber- oscopic video for further measurements.

According to the results obtained in the study I, vocal pedagogic concepts considered the most important were <i>breath support, space in pharynx, focus, “core”</i> and “<i>essence”, inhalare la voce, and placement</i>. The most used pedagogical images among singing teachers were <i>astonishment and inner smile</i>. A total of 124 concepts accumulated in the open responses. According to the results of study II, all subjects raised the soft palate and widened the pharyngeal inlet, the epilaryngeal inlet, and the glottis during “singer's expression.” In study III, the singers raised the soft palate and narrowed the epilaryngeal inlet during head resonance and even more during imposto. The pharynx to epilarynx ratio increased. Similar narrowing of the epilaryngeal tube inlet was observed in the non-singer when constricting the nasalis.

Study I shows that the vocabulary of vocal pedagogy is wide and diverse. On the other hand, some of the offered concepts were synonymous with each other. Further studies should explore these overlaps. Many of the concepts were based on singers’ sensations and images. At the same time, however, the most popular concepts were such whose relationship to objective reality already has quite a lot experimental results. The results of study II suggest that classical singers may take advantage of breathing- and smelling-related connections between nasal and facial muscles and the larynx to avoid a hard glottal attack and pressed phonation. Singer’s expression may assist the production of mixed register (head voice), characterized by a relatively low adduction between the vocal folds. The results of study III suggest that both the head resonance and imposto are related to the control of the pharyngeal space and epilaryngeal tube in a way that can increase the carrying power economically. Ac- cording to earlier research, it is known that narrowing the epilaryngeal tube improves the voice-source -tract interaction, resulting in higher SPL and lower phonation threshold pressure. Widening the pharynx and narrowing the epilaryngeal tube also assist producing the singer’s formant cluster, which increases loudness.