Suurvaltastatus ja veto-oikeus turvallisuusneuvostossa: Sisällönanalyysi Venäjän veto-oikeuden käytöstä vuosina 1992-2021

Abstract

Tässä tutkielmassa analysoidaan Venäjän suurvaltastatuksen vaikutuksia Venäjän äänestyskäytökseen YK:n turvallisuusneuvostossa. Tutkimuksessa selvitetään, miten Venäjän ymmärrys itsestään suurvaltana vaikuttaa Venäjän veto-oikeuden käyttöön, ja täten aiheuttaa omalta osaltaan turvallisuusneuvoston lukkiutumisen. Turvallisuusneuvoston pysyvistä jäsenistä Venäjä edustaa toimijaa, joka käyttää veto-oikeuttaan muita jäseniä aktiivisemmin. Tämä aktiivisuus on herättänyt kansainvälistä huomiota ja kritiikkiä turvallisuusneuvoston epäonnistuessa toteuttamaan tehtäväänsä kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden takaajana. Turvallisuusneuvosto edustaa paikkaa, jossa Venäjä ja muut maailman johtavat valtiot kokoontuvat säännöllisesti keskustelemaan kansainvälisistä suhteista sekä niiden suunnasta.

Tutkielman teoreettisen viitekehyksen muodostaa valtion identiteetin ja sitä vastaavan statuksen suhde valtion toimintaan kansainvälisessä järjestelmässä. Tästä lähtökohdasta tarkasteltuna valtioiden toimintaa ohjaa niiden halu tulla tunnustetuksi tietynlaisina toimijoina. Venäjän veto-oikeuden käyttö ymmärretään täten keinona rakentaa Venäjän suurvaltastatusta. Tutkielman aineistona toimii turvallisuusneuvoston kokouspöytäkirjat niiltä osin, joissa Venäjä on käyttänyt veto-oikeuttaan estääkseen päätöslauselmaehdotuksen läpimenon. Aineisto on rajattu kattamaan vuodet 1992–2021 täten mahdollistaen Venäjän toiminnan pitempiaikaisen tarkastelun. Tutkielman menetelmälliset valinnat perustuvat teorialähtöiseen sisällönanalyysiin, jossa teorialla on korostunut rooli analyysin ohjaamisessa. Analyysissa teoriaa täydennetään tutkimuskirjallisuudessa havaituilla periaatteilla, jotka ohjaavat Venäjän ulkopoliittista toimintaa laajemmin.

Analyysin tulokset osoittavat, että Venäjän veto-oikeuden käyttö kietoutuu keskeisesti suurvaltastatukseen. Venäjä käyttää veto-oikeuttaan sellaisissa tapauksissa, joissa Venäjä kokee jäävänsä ilman suurvallalle kuuluvaa kunnioitusta. Tämä kunnioituksen saamattomuuden kritiikki kohdistuu juuri läntisiin valtioihin sekä etenkin turvallisuusneuvoston kolmeen läntiseen pysyvään jäseneen, minkä vuoksi Venäjä pyrkii esittämään itsensä parempana toimijana kuin länsi on. Venäjä yhdistääkin oman veto-oikeuden käyttönsä ja lännen toiminnan syy-seuraussuhteeksi, ja syyttää länttä Venäjän pakottamisesta veto-oikeuden käyttöön. Kaikki nämä viittaavat siihen, että Venäjän halu kokea itsensä suurvaltana ohjaa merkittävästi Venäjän veto-oikeuden käyttöä turvallisuusneuvostossa.

Tutkielman ensimmäisenä johtopäätöksenä ilmenee, että Venäjän veto-oikeuden käyttö heikentää turvallisuusneuvoston nauttimaa legitimiteettiä ja arvovaltaa laajemmin kansainvälisesti. Samalla se herättää kysymyksiä turvallisuusneuvoston toimintamahdollisuuksista kasvavan suurvaltakilpailun aikana. Toisena johtopäätöksenä on, että lännen toiminnalla on suuri vaikutus Venäjän toimintaan, ja siksi lännellä voidaan nähdä olevan mahdollisuuksia vaikuttaa näiden kahden toimijan väliseen yhteistyöhön pyrkimällä tunnustamaan Venäjän suurvaltastatus.