Työhyvinvoinnin kehittäminen osallistavasti henkilöstökyselyn avulla
Palonen, Roosa (2023)
Palonen, Roosa
2023
Tietojohtamisen DI-ohjelma - Master's Programme in Information and Knowledge Management
Johtamisen ja talouden tiedekunta - Faculty of Management and Business
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2023-06-22
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202306166805

Tiivistelmä
Erilaisten työpaikoilla toteutettavien kyselyiden ja tutkimusten suosio on kasvanut viimeisten vuosien aikana. Kyselyiden avulla voidaan selvittää monia asioita, kuten henkilöstön näkemyksiä johdon toimista ja päätöksistä sekä organisaation työhyvinvoinnin tasoa. Työhyvinvointi on laaja ja merkittävä kokonaisuus, sillä se vaikuttaa suoraan esimerkiksi organisaation menestymiseen. Hyvinvoivat työntekijät voivat toimia jopa kilpailuedun lähteenä. Sen takia työhyvinvoinnista huolehtiminen ja sen kehittäminen on tärkeää. Yksi keino työhyvinvoinnin kehittämiseen onkin henkilöstön osallistamisen keinot. Osallistamisen avulla henkilöstö pääsee osallistumaan heitä koskeviin päätöksiin ja toimiin. Henkilöstön osallistaminen työhyvinvoinnin kehittämiseen ei ole välttämättä yksinkertaista, jonka takia se vaatiikin lisää tutkimusta.
Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten työhyvinvointia voidaan kehittää ja edistää henkilöstökyselyn avulla. Lisäksi tarkoituksena oli tutkia, miten henkilöstö voi osallistua työhyvinvoinnin kehittämiseen ja kehittämisprosessiin mahdollisimman paljon. Tutkimus toteutettiin poikittaisena toimintatutkimuksena finanssialan yrityksessä, jossa toteutetaan säännöllisesti henkilöstökyselyitä. Kohdeyrityksessä ei ole kuitenkaan selkeää toimintatapaa kyselyn tulosten läpikäymiseksi ja niiden hyödyntämiseksi. Tästä ongelmasta muodostui tarve tutkimukselle. Tutkimuksen aineisto kerättiin teoreettisen kirjallisuuskatsauksen ja kahden teemahaastattelukierroksen avulla. Kirjallisuuskatsauksessa perehdyttiin työhyvinvoinnin kehittämiseen ja henkilöstön osallistamiseen osana sitä, tiedon hyödyntämiseen organisaation toiminnassa ja päätöksenteossa sekä henkilöstökyselyyn, sen ongelmiin ja kyselyyn kehittämisen lähteenä. Tutkimuksen empiirisessä osuudessa haastateltiin viittä kohdeyrityksen eri tason edustajaa. Haastattelut analysointiin temaattisen analyysin avulla ja sen pohjalta kohdeyritykselle muodostettiin konkreettisia kehitysehdotuksia työhyvinvoinnin kehittämiseen ja henkilöstökyselyyn liittyen.
Tutkimuksen tuloksena syntyi työhyvinvoinnin kehittämisen prosessimalli, jossa yhdistyy työhyvinvoinnin kehittämisen vaiheet, liiketoimintatiedon hallinnan prosessimalli sekä henkilöstötutkimuksen prosessi. Lisäksi mallin eri vaiheissa tunnistettiin osallistamisen keinoja ja tasoja, jotka voidaan jakaa informatiiviseen, konsultatiiviseen ja päättävään. Henkilöstön osallistaminen työhyvinvoinnin kehittämiseen on merkittävää, sillä osallistaminen sitoo organisaation henkilöstön prosessimalliin ja mahdollistaa sekä henkilöstön ajatusten ja näkemysten keräämisen että heidän aidon osallistumisensa erilaisiin päätöksiin ja toimintaan. Tutkimuksen uutuusarvo perustuu osallistamisen ja työhyvinvoinnin kehittämisen yhdistämiseen sekä osallistamisen tasojen tuomiseen uuteen kontekstiin. Henkilöstökyselyitä, työhyvinvoinnin kehittämistä ja osallistamista ei ole aiemmin myöskään yhdistetty tällä tavalla samaan tutkimukseen