Pandemiaan varautuminen ja sen hallinta Suomessa : Mitä Covid-19-pandemia on opettanut?
Kaivonen, Fanny (2023)
Kaivonen, Fanny
2023
Terveystieteiden kandidaattiohjelma - Bachelor's Programme in Health Sciences
Yhteiskuntatieteiden tiedekunta - Faculty of Social Sciences
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2023-06-08
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202306026469
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202306026469
Tiivistelmä
Uudenlaisen koronaviruksen aiheuttama Covid-19-pandemia muutti maailman keväällä 2020. Influenssapandemioita on esiintynyt historiassa muutaman vuosikymmenen välein, ja tulevan pandemian uhkaan oli varauduttu. Covid-19-pandemia haastoi kuitenkin terveysjärjestelmien toimintaa ja varautumisen toimintamalleja laajuudellaan ja pitkäkestoisuudellaan. Tämän kandidaatin tutkielman tarkoituksena oli kuvata, miten Suomessa on varauduttu globaaleihin pandemioihin sekä selvittää tuoreen tutkimustiedon perusteella, miten vaste Covid-19-pandemiaan on toteutunut ja mitä sen perusteella varautumisesta voidaan oppia. Tutkielman tavoitteena oli tuottaa mahdollisimman kattava yleiskuva pandemiaan varautumiseen liittyvästä ohjauksesta sekä siitä, miten kokemukset Covid-19-pandemiasta ovat vaikuttaneet varautumissuunnitteluun tulevaisuutta varten.
Pandemiaan varautumista säädellään monin tavoin niin kansallisella kuin kansainvälisellä tasolla. Perustana varautumiselle toimii riskien tunnistaminen, jotta niihin voidaan varautua. Yhteiskunnalle merkittäviä riskejä arvioidaan kolmen vuoden välein toteutettavassa kansallisessa riskiarviossa. Suomessa varautumisen ja poikkeustilanteessa toimimisen kulmakiviä ovat tartuntatautilaki (1227/2016) ja valmiuslaki (1552/2011), jotka säätelevät eri yhteiskunnan organisaatioiden vastuita ja toimintavaltuuksia. Yhteiskunnan turvallisuusstrategiassa määritellään yleiset linjat ja tavoitteet varautumistoiminnalle. Mahdollista pandemiatilannetta varten on vuonna 2012 laadittu kansallinen varautumissuunnitelma influenssapandemiaa varten, joka oli lähtökohta toiminnalle myös koronapandemian hallinnassa.
Tutkielma toteutettiin narratiivisena kirjallisuuskatsauksena, ja aineistoon valittiin 6 tutkimusta. Aineiston määrää rajasi se, että tutkimusaihe on tuore eikä julkaisuja ole rajattuun kysymykseen vielä kovin runsaasti saatavilla. Tuloksista nousi esiin sekä haasteita että onnistumisia. Varautumissuunnitelmissa ja lainsäädännössä oli puutteita. Terveysjärjestelmän pirstaleisuus ja epäselvyydet vastuissa hankaloittivat toimintaa, ja tiedonkulussa oli haasteita juuri pitkittäin eri tasojen toimijoiden välillä. Toisaalta poikittainen tiedonkulku ja yhteistyö alueilla oli keskeisiä onnistumisia. Varautumissuunnitelmissa ei ollut myöskään huomioitu nykyaikaisen mediaympäristön vaikutusta, mikä loi haasteita viestinnälle ja avoimuudelle. Henkilöstön saatavuus ja jaksaminen oli haaste, joka oli sivuutettu suunnittelussa. Materiaalisessa varautumisessa oli puutteita muun muassa henkilökohtaisten suojainten saatavuudessa, mutta lääkkeiden osalta varautuminen oli riittävää ja rokotteiden hankkiminen onnistui yhteishankintoina nopeasti. Hyvinvointiyhteiskunnan turva sekä luottamus yhteiskuntaan ja viranomaisiin olivat keskeisiä pandemian hallinnassa onnistumiselle.
Covid-19-pandemia on nostanut esille heikkouksia ja vahvuuksia varautumisessa, ja niistä voidaan nyt oppia kehitettäessä varautumista tulevia pandemioita varten. Pandemiatilanteen rauhoittuessa on varautuminen entistä ajankohtaisempi aihe. Tulosten perusteella ilmeistä on, että terveysjärjestelmän varautuminen ja resilienssi eli muutosjoustavuus vaatii vahvistamista, vaikka Suomessa pandemian hallinnassa onnistuttiinkin kansainvälisesti melko hyvin. Varautumissuunnitelmat ja lainsäädäntö vaativat uudistamista sekä terveydenhuoltojärjestelmä yhtenäistämistä, mikä onkin jo käynnissä sote-uudistuksen myötä. Henkilöstön riittävyys ja toimivien tietojärjestelmien saatavuus tulee varmistaa. Covid-19-pandemia opetti, ettei pandemiatilanne ole vain terveydenhuollon kriisi ja varautumisessa tulisikin ottaa laajempi yhteiskunnallinen näkökulma. Varautumisen ja muutosjoustavuuden perusta luodaan normaalioloissa huolehtimalla terveysjärjestelmän toimivuudesta ja edistämällä väestön hyvinvointia.
Pandemiaan varautumista säädellään monin tavoin niin kansallisella kuin kansainvälisellä tasolla. Perustana varautumiselle toimii riskien tunnistaminen, jotta niihin voidaan varautua. Yhteiskunnalle merkittäviä riskejä arvioidaan kolmen vuoden välein toteutettavassa kansallisessa riskiarviossa. Suomessa varautumisen ja poikkeustilanteessa toimimisen kulmakiviä ovat tartuntatautilaki (1227/2016) ja valmiuslaki (1552/2011), jotka säätelevät eri yhteiskunnan organisaatioiden vastuita ja toimintavaltuuksia. Yhteiskunnan turvallisuusstrategiassa määritellään yleiset linjat ja tavoitteet varautumistoiminnalle. Mahdollista pandemiatilannetta varten on vuonna 2012 laadittu kansallinen varautumissuunnitelma influenssapandemiaa varten, joka oli lähtökohta toiminnalle myös koronapandemian hallinnassa.
Tutkielma toteutettiin narratiivisena kirjallisuuskatsauksena, ja aineistoon valittiin 6 tutkimusta. Aineiston määrää rajasi se, että tutkimusaihe on tuore eikä julkaisuja ole rajattuun kysymykseen vielä kovin runsaasti saatavilla. Tuloksista nousi esiin sekä haasteita että onnistumisia. Varautumissuunnitelmissa ja lainsäädännössä oli puutteita. Terveysjärjestelmän pirstaleisuus ja epäselvyydet vastuissa hankaloittivat toimintaa, ja tiedonkulussa oli haasteita juuri pitkittäin eri tasojen toimijoiden välillä. Toisaalta poikittainen tiedonkulku ja yhteistyö alueilla oli keskeisiä onnistumisia. Varautumissuunnitelmissa ei ollut myöskään huomioitu nykyaikaisen mediaympäristön vaikutusta, mikä loi haasteita viestinnälle ja avoimuudelle. Henkilöstön saatavuus ja jaksaminen oli haaste, joka oli sivuutettu suunnittelussa. Materiaalisessa varautumisessa oli puutteita muun muassa henkilökohtaisten suojainten saatavuudessa, mutta lääkkeiden osalta varautuminen oli riittävää ja rokotteiden hankkiminen onnistui yhteishankintoina nopeasti. Hyvinvointiyhteiskunnan turva sekä luottamus yhteiskuntaan ja viranomaisiin olivat keskeisiä pandemian hallinnassa onnistumiselle.
Covid-19-pandemia on nostanut esille heikkouksia ja vahvuuksia varautumisessa, ja niistä voidaan nyt oppia kehitettäessä varautumista tulevia pandemioita varten. Pandemiatilanteen rauhoittuessa on varautuminen entistä ajankohtaisempi aihe. Tulosten perusteella ilmeistä on, että terveysjärjestelmän varautuminen ja resilienssi eli muutosjoustavuus vaatii vahvistamista, vaikka Suomessa pandemian hallinnassa onnistuttiinkin kansainvälisesti melko hyvin. Varautumissuunnitelmat ja lainsäädäntö vaativat uudistamista sekä terveydenhuoltojärjestelmä yhtenäistämistä, mikä onkin jo käynnissä sote-uudistuksen myötä. Henkilöstön riittävyys ja toimivien tietojärjestelmien saatavuus tulee varmistaa. Covid-19-pandemia opetti, ettei pandemiatilanne ole vain terveydenhuollon kriisi ja varautumisessa tulisikin ottaa laajempi yhteiskunnallinen näkökulma. Varautumisen ja muutosjoustavuuden perusta luodaan normaalioloissa huolehtimalla terveysjärjestelmän toimivuudesta ja edistämällä väestön hyvinvointia.
Kokoelmat
- Kandidaatintutkielmat [8709]