Transpoliklinikka transition mahdollistajana ja rajoittajana transihmisten mielikuvissa

Abstract

3.4.2023 voimaan tullut uusi translaki eriyttää sukupuolen juridisen vahvistamisen lääketieteellisistä tutkimuksista, eli siirtää oikeuden päättää omasta sukupuolestaan yksilölle ilman vaatimusta lääketieteellisestä selvityksestä. Laki ei kuitenkaan koske sukupuolenkorjausprosessia tai siihen liittyviä lääketieteellisiä toimenpiteitä. Korjaushoitoja haluavan transihmisen on siis hakeuduttava tutkimuksiin joko Sukupuoli-identiteetin tutkimuspoliklinikalle Helsinkiin tai Transpoliklinikalle Tampereelle. Transpoliklinikat tutkivat ja diagnosoivat transsukupuolisuutta sekä määrittävät, kenen on mahdollista saada korjaushoitoja että miten korjaamisprosessi etenee. Sukupuolen korjaamiseen liittyvien hoitojen saaminen on siis edelleen lääketieteellisen määräysvallan alla. Tässä kandidaatintutkielmassa tutkitaan, millaiseksi transihmiset mieltävät sukupuolenkorjausprosessin etenemisen eli transition transpoliklinikan asettamissa rajoissa. Tutkimuskysymyksenä kysytään: millaiseksi transihmiset kuvittelevat transpoliklinikan kautta tapahtuvan transition ja millaisia rooleja transpoliklinikka näissä kuvitelmissa saa?

Aineistonkeruumenetelmänä käytettiin eläytymismenetelmää. Vastaajiksi haettiin transihmisiä, joilla ei ollut henkilökohtaista kokemusta transpoliklinikan asiakkaana. Vastaajat kirjoittivat eläytymiskertomuksen annetun kehyskertomuksen perusteella. Kehyskertomuksessa vastaajia pyydettiin eläytymään ja kirjoittamaan transpoliklinikan kautta tapahtuvasta transitioprosessista, ja siitä jaettiin kahta erilaista variaatiota. Toisessa kehyskertomuksessa prosessin koettiin sujuneen hyvin, toisessa haasteellisesti. Laadullinen aineisto koostuu 12 tarinasta sekä vastaajien omaa sukupuoli-identiteettiä koskevan taustakysymyksen vastauksista. Aineiston analyysia ohjasi eläytymismenetelmän metodi sekä narratiivinen tutkimus. Tutkimus sijoittuu queer- sekä transtutkimuksen kentälle. Näiden lisäksi teoreettisena viitekehyksenä tutkimusta ohjasi sosiaalinen konstruktionismi, sillä tutkimuksessa eläytymiskertomusten tulkitaan nousevan transyhteisössä elävästä yhteisöllisestä tiedosta ja tarinavarannosta.

Tutkimuksen tuloksina eläytymiskertomuksista muodostettiin yksi perustarina, eli tarina transition tyypillisestä etenemisestä Suomen transpoliklinikan kautta. Tämän jälkeen kehyskertomusten variaation perusteella eläytymiskertomukset jaettiin kahdeksi päätarinaksi: 1) transpoliklinikka transition rajoittajana ja 2) transpoliklinikka transition mahdollistajana. Näistä muodostettiin edelleen neljä tyyppitarinaa, joista kaksi ensimmäistä kuuluu ensimmäiseen päätarinaan ja kaksi toiseen päätarinaan: 1) pitkitetty transitio tuskan tuottajana, 2) korjausprosessi identiteetin rajoittajana, 3) itsensä hyväksymisestä transitioon ja 4) transitio osana itsen löytämistä. Aineiston perusteella transpoliklinikan roolina voi olla joko rajoittaa halutun transition toteutumista tai mahdollistaa se. Rajoittajana transpoliklinikka voi pitkittää transitioprosessia tai pakottaa normatiiviseen sukupuolen ilmaisuun. Mahdollistajana transpoliklinikalla voi olla välinearvoa päämäärän eli toivotun transition toteuttajana tai itseisarvoa oman sukupuoli-identiteetin selvittämisen tukena sekä transition ohjaajana.