Quality of Life in Prostate Cancer Patients after External Beam Radiotherapy, Docetaxel Chemotherapy and Combined Therapy : And the Impact of Comorbidity and Performance Status on the Survival after External Beam Radiotherapy

Abstract

Elämänlaatuvaikutusten arviointi on nykyään osa sitä prosessia, joka uusien lääkkeiden ja hoitolaitteiden tulisi käydä lävitse ennen päätymistään osaksi eturauhassyövän hoitokäytäntöjä. Elämänlaatuvaikutusten arvioimisen lisäksi hoitomuodon valinnassa tulisi ottaa kansainvälisten hoitosuositustenkin mukaan entistä enemmän huomioon potilaan elinajanodote, johon puolestaan vaikuttaa hänen muut sairautensa ja suorituskykynsä.

Tässä väitöskirjassa käsitellään paikallisen eturauhassyövään annetun parantamistavoitteisen ulkoisen sädehoidon vaikutuksia potilaan elämänlaatuun yhdistettynä doketakseliin (Osatyö III) tai ilman sitä (Osatyö II). Etäpesäkkeisen, kastraatioresistentin syövän osalta tarkastellaan erilaisten doketakseliannosteluiden vaikutusta elämänlaatuun (Osatyö IV). Monisairastavuutta ja suorituskykyä arvioitiin paikalliseen eturauhassyöpään potilaille annetun ulkoisen sädehoidon osalta tutkien, miten se vaikuttaa hoitotuloksiin (Osatyö I).

Osatyössä I tutkittiin retrospektiivisesti Tampereen yliopistollisen keskussairaalan vuosina 2008–2013 parantamistavoitteista sädehoitoa saaneet potilaat. Monisairastavuutta arvioitiin Charlsonin komorbiditeetti-indeksillä ja suorituskyvyn tilaa Zubrod-luokituksella. Osatyössä todettiin, että suuri Charlsonin komorbiditeetti-indeksin arvo (≥4 pistettä) ja Zubrod-luokituksen arvo yksi tai enemmän, ovat yhteydessä suurempaan kaikista syistä johtuvaan kuolleisuuteen. Lisäksi määritettiin Tampereen yliopistollisen sairaalan hoidon tuloksellisuus yleisellä tasolla tutkimuspopulaatiossa.

Osatyö II koostui ESKO-tutkimukseen osallistuneista potilaista, joiden elämänlaatua verrattiin yleiseen, suomalaiseen ikävakioituun miesväestöön. ESKO- tutkimuksessa 73 potilasta, joilla oli keskisuuren riskin paikallinen eturauhassyöpä, saivat ulkoisen sädehoidon ilman mieshormonin toimintaan vaikuttavaa hoitoa. Aineistonkeruu tehtiin prospektiivisesti, ja tutkimus oli satunnaistamaton. Sädehoito oli joko perinteiseen tapaan fraktioitua, kohtalaisesti hypofraktioitua tai stereotaktista sädehoitoa. ESKO-potilaiden elämänlaatua verrattiin myös heidän hoitoa edeltävään tasoonsa. Tulosten mukaan sädehoito ei heikentänyt potilaiden kokonaiselämänlaatua verrattuna yleiseen väestöön tai hoitoa edeltävään tasoon. Silti jotkin osa-alueet, kuten seksuaalinen aktiivisuus, heikkenivät hoidon jälkeen ja verrattuna yleiseen väestöön, ja tämä nimenomainen osa-alue myös jäi vertailukohteita heikommaksi pitkäksi aikaa.

Osatyössä III tutkittiin SPCG-13 tutkimukseen osallistuneita potilaista. Tässä prospektiivisessa, satunnaistetussa tutkimuksessa kaikki 376 paikallista, suuren tai keskisuuren riskin eturauhassyöpää sairastavat potilasta saivat sädehoidon (kokonaisannos vähintään 74 grayta) ja yhdeksän kuukauden mieshormonin vaikutuksia vaimentavan hoidon LHRH-analogilla. Lisäksi interventioryhmä sai doketakselia 75 milligrammaa per neliömetri (mg/m2) kolmen viikon välein yhteensä kuusi sykliä. Osatyössä todettiin interventioryhmän elämänlaadun heikenneen kokonaiselämänlaadun, fyysisen ja toiminnallisen hyvinvoinnin osalta kuuden kuukauden kohdalla verrokkeihin verrattuna, muttei enää vuoden tai neljän vuoden kohdalla.

Osatyössä IV tutkittiin levinnyttä, kastraatioresistenttiä eturauhassyöpää sairastavia potilaita ensilinjan hoidossa. Se koostui prospektiivisen, satunnaistetun PROSTY-tutkimuksen potilaista. PROSTY-tutkimuksessa, 361 osallistujaa sai doketakselia joko annoksella 50 mg/m2 kahden viikon välein tai 75 mg/m2 kolmen viikon välein. Lisäksi kaikki potilaat saivat prednisolonia 10 milligrammaa vuorokaudessa. Kokonaiselämänlaadun osalta tulokset olivat samankaltaisia molemmissa ryhmissä. Suuria eroja erilaisissa elämänlaadun osa-alueissakaan ei todettu, mutta kahden viikon välein annettava hoito saattaa olla tietyiltä osilta parempi esimerkiksi emotionaalisen hyvinvoinnin kannalta.

Kokonaisuutena paikallisen eturauhassyövän sädehoidon hoitotulokset todettiin Tampereen yliopistollisessa sairaalassa hyviksi ja korkean tuloluokan maita vastaaviksi sekä elossaoloon, leviämiseen että paikalliseen uusiutumaan liittyvien muuttujien osalta. Elämänlaatutulokset tässä hoidossa vastaavat pitkälti yleistä väestöä sekä potilaan hoitoa edeltävää tasoa. Doketakselihoitoon sen sijaan liittyy elämänlaatuhaittoja paikallisessa eturauhassyövässä. Paikallisessa syövässä sen tarvetta tulee yksilöllisesti tarkoin harkita, ja myös levinneessä, etäpesäkkeisessä syövässä optimaalisen annostelun löytäminen haittojen minimoiseksi ja hoitotuloksen parantamiseksi on tärkeää.

The evaluation of quality of life effects is a part of the process that new pharmaceuticals and medical devices should undergo before becoming part of clinical practice in prostate cancer treatment. In addition to the evaluation of quality- of-life effects, when choosing the optimal treatment modality for a patient, international guidelines also suggest assessment of the patient’s life expectancy, which is in turn affected by the patient’s comorbidity and performance status.

This dissertation addresses the effects of curative-intent external beam radiotherapy for prostate cancer on patient quality of life when given with docetaxel (Study III) or without it (Study II). The quality-of-life effects of different docetaxel regimens in metastatic, castration-resistant prostate cancer were studied in different docetaxel regimens (Study IV). The impact of comorbidity and performance status on survival outcomes was evaluated in patients treated with external beam radiotherapy given for local prostate cancer (Study I).

Study I was a retrospective study that consisted of patients of Tampere University Hospital treated with external beam radiotherapy between 2008 and 2013. Comorbidity was assessed by the Charlson Comorbidity Index (CCI) and performance status was assessed by the Zubrod Performance Status. The study showed, that high CCI scores (≥4 points) and Zubrod Performance Status values of one point or more are linked to higher all-cause mortality. Additionally, the general survival outcomes at Tampere University Hospital were determined.

Study II consisted of the participants of the ESKO-trial, whose quality-of-life results were compared with the general, age-standardised Finnish male population. In the ESKO trial, 73 patients with local, intermediate-risk prostate cancer were given external beam radiotherapy without androgen-deprivation therapy. Data collection was conducted prospectively, and the study was not randomized. Radiotherapy was either conventionally fractionated, moderately hypofractionated or stereotactic body radiation therapy. The quality-of-life results of ESKO participants were also compared to their pretreatment values. The results showed that the quality of life after treatment was similar to that of the general population and the pretreatment values. However, some aspects such as sexual activity were worse after treatment and this particular facet remained poorer for a long period of time.

Study III consisted of patients who participated to SPCG-13 trial. In this prospective, randomized trial, 376 patients with local, intermediate- or high-risk prostate cancer were given radiation therapy (total dose of at least 74 grays) and androgen-deprivation therapy with LHRH-analogue for nine months. Furthermore, the intervention group was given 75 milligrams per square metre (mg/m2) docetaxel every three weeks for six treatment cycles. The study reported decreased quality of life in the intervention arm in total quality-of-life score and in physical and functional well-being scores at six months, but the quality-of-life results in both arms were similar at one year and at four years.

Study IV investigated patients with metastatic, castration-resistant prostate cancer in the first-line treatment. It included participants from the prospective, randomized trial PROSTY. In the PROSTY trial, 361 participants were given docetaxel at a dosage of either 50 mg/m2 every two weeks or docetaxel 75 mg/m2 every three weeks. Additionally all patients were given prednisolone 10 milligrams a day. Neither treatment was superior in terms of quality of life. No large differences were found in quality-of-life subdomains, but the treatment given every two weeks may be superior to some extent in some aspects, such as emotional well-being.

In conclusion, the survival outcomes of external beam radiotherapy for local prostate cancer in Tampere University Hospital were good and equivalent to those in other high-income countries. The quality-of-life results were mainly comparable with those of the general population and the patient’s pretreatment level. Conversely, docetaxel seems to affect quality of life negatively in patients with a local prostate cancer. In patients with a local disease, the need for such treatment should be carefully examined individually. In patients with metastatic, castration-resistant cancer, it is also important to find optimal dosing for patients to minimize harm and improve treatment outcomes.