Racialisation in Domestic Violence Shelter Work : Autoethnographic Action Research
Mojškerc, Nataša (2023)
Mojškerc, Nataša
Tampere University
2023
Yhteiskuntatutkimuksen tohtoriohjelma - Doctoral Programme in Social Sciences
Yhteiskuntatieteiden tiedekunta - Faculty of Social Sciences
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Väitöspäivä
2023-06-19
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-2915-0
https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-2915-0
Tiivistelmä
Lähisuhdeväkivalta ja lähisuhteissa tapahtuva hyväksikäyttö ovat mittasuhteiltaan laajoja ihmisoikeusrikkomuksia, jotka traumatisoivat ja aiheuttavat mittavaa kärsimystä kokijoilleen. Sukupuolistuneena ilmiönä lähisuhdeväkivalta risteää etnisyyden, rodun ja maahanmuuttostatuksen kanssa. Tämä laajalle levinnyt sosiaalinen ongelma edellyttää tehokasta puuttumista sekä lähisuhdeväkivaltaa kohdanneiden tukemista.
Suomessa turvakodit tarjoavat matalan kynnyksen palveluita, joiden tavoitteena on antaa välitöntä suojaa ja turvaa lähisuhdeväkivallan uhreille sekä voimaannuttaa heitä. Merkittävällä osuudella turvaa etsivistä ihmisistä on maahanmuutto- tai muu rodullistettu asema suomalaisessa yhteiskunnassa, mikä on heikosti tunnistettu ilmiö. Esimerkiksi Sosiaali- ja terveysministeriön raportti (Laine, 2010) osoittaa, että noin 30 % turvakotien asukkaista Suomessa on maahanmuuttotaustaisia, kuten pakolaisia, turvapaikanhakijoita tai äidinkieleltään muita kuin suomen- tai ruotsinkielisiä. Osuus on tätä korkeampi suurissa kaupungeissa ja Etelä-Suomessa; näillä alueilla paikoin kaikki turvakotien asukkaat ovat maahanmuuttotaustaisia. Lisäksi turvakodeissa on paljon etnisiin vähemmistöihin, kuten Suomen romaneihin, kuuluvia asiakkaita. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan näiden, rodullistettujen lähisuhdeväkivallan uhrien tilanteita ja asemaa turvakodeissa ja sitä, millaisia haasteita he tuovat turvakotityöntekijöiden ammattitaidolle.
Tutkimusten mukaan rodullistetut uhrit kohtaavat syrjintää hakiessaan turvaa. Ulossulkevat ja toimijuutta heikentävät turvakotikäytännöt, etniseen taustaan liitetyt stereotypiat, kielteiset identiteettikonstruktiot ja keskiluokkaisen valkoisuuden normatiivisuus muokkaavat ympäristöstä torjuvan monille rodullistetuille uhreille (Bent-Goodley, 2005; Burmen et al. 2004; Donnelly et al., 2005; Kulkami, 2018; Nnawulezi and Sullivan, 2014). Lisäksi tutkimus osoittaa, että rodullistetut uhrit kohtaavat monissa maissa huomattavia esteitä ilmoittaessaan väkivallasta ja hakiessaan apua. Ammattilaiset puolestaan kokevat työskentelyn rodullistettujen uhrien kanssa vaikeaksi ja pohtivat usein, pitäisikö työntekijöiden kohdella maahanmuuttotaustaisia uhreja samoin vai eri tavoin kuin rodullisesti enemmistössä olevia uhreja (Hagemann-White et al., 2019). Tutkimuksen piirissä on peräänkuulutettu lähisuhdeväkivallan uhrien intersektionaalisten haavoittuvuuksien asianmukaista käsitteellistämistä ja ymmärrystä; tämä tarkoittaa esimerkiksi sen tunnistamista, miten maahanmuuttajastatus kietoutuu yhteen muiden alistuksen muotojen kanssa (Burman et al., 2004; Kulkami, 2018; Menjivar and Salcido, 2002).
Myös Suomessa on tunnistettu tarve kehittää onnistuneita käytäntöjä lähisuhdeväkivaltaan puutumiseksi (Husso et al., 2020, 2021; Piippo et al., 2021) ja kiinnittää huomion ongelmallisiin työskentelyn käytäntöihin liittyen kulttuurisensitiivisyyteen ja eroihin. Esimerkiksi monikulttuurisesta väkivaltatyöstä puuttuu eroja ymmärtävä intersektionaalinen lähestymistapa. Tämä ylläpitää lähisuhdeväkivallan ja hyväksikäytön kehystämistä kulttuuriseksi ilmiöksi ja näin ollen myös uusintaa rodullistavaa ymmärrystä uhreista (Keskinen, 2011; Keskinen et al., 2012; Honkatukia and Keskinen, 2018; Niemi et al., 2017). Puutteellinen ymmärrys intersektionaalisiin subjektipositioihin kiinnittyvistä haavoittuvuuksista voi johtaa rodullistettujen uhrien ulossulkemiseen turvakotien tarjoaman suojan piiristä. Esimerkiksi Törmän (2017) tutkimus osoitti, että lähisuhdeväkivaltaa kokeneet romanit kohtaavat epäilyä ja ulossulkemista hakiessaan apua viranomaisilta tai turvakodeista. Tutkijat ovat tähdentäneet kulttuurisensitiivisyyden merkitystä kohtaamisissa rodullistettujen uhrien kanssa, jotta olennaiset erot voitaisiin tunnistaa ilman, että uhreista ylläpidetään rasistisia käsityksiä (Lidman, 2015). Tämä on yhä haaste turvakotien arkisissa käytännöissä.
Tähän tutkimuskeskusteluun pohjautuen tutkimukseni käsittelee turvakotityötä Suomessa ja sen vaikutuksia rodullistettujen uhrien turvan ja voimaantumisen piiriin pääsylle. Tutkimukselle on merkittävät yhteiskunnalliset perusteet, sillä turvakotipalvelun ulkopuolelle jääminen ja toimijuutta heikentävät turvakotikäytännöt ovat elämän ja kuoleman kysymys lähisuhdeväkivaltaa ja hyväksikäyttöä paettaessa. Lisäksi tutkimukseni tarjoaa uuden näkökulman tämänhetkiseen lähisuhdeväkivaltatyöhön Suomessa; se tuottaa uutta tietoa arkisista rodullistavista tulkinnoista ja käytännöistä turvakodeissa, jotta on mahdollista ymmärtää intersektionaalista valtadynamiikkaa ja sen vaikutuksia turvakotityöhön sekä osoittaa mekanismeja, joilla moninaisten rodullistettujen uhrien pääsyä turvan ja voimaantumisen piiriin voidaan parantaa.
Tarkastellessani turvakotityön olosuhteita ja rodullistavia tulkintoja ja käytäntöjä turvakodin arjessa, esitin seuraavat kolme tutkimuskysymystä: Kuinka turvakodeissa tehtävän työn olosuhteet vaikuttavat rodullistettujen uhrien kanssa työskentelyyn? Kuinka turvakodin työntekijät ymmärtävät intersektionaaliset erot ja kuinka tämä vaikuttaa rodullistettujen uhrien asemaan turvakotityössä? Kuinka turvakotityön käytännöt vaikuttavat turvakotipalvelujen piiriin pääsyyn sekä rodullistettujen uhrien voimaantumiseen ja turvallisuuteen?
Keräsin tutkimusaineistoni kahdeksan kuukauden autoetnografisen kenttätyön aikana turvakodissa, jossa työskentelin kokopäiväisenä ohjaajana. Tutkimusaineisto koostui kenttämuistiinpanoista, autoetnografisista ääninauhoituksista sekä toimintatutkimuksen työpajoissa tuotetuista dokumenteista. Aineiston keräämisessä käytin autoetnografian ja toimintatutkimuksen menetelmiä. Osana toimintatutkimusta järjestin viisi kuukausittaista tutkimustyöpajaa turvakodin työntekijöiden kanssa. Niissä keskustelimme työntekijöiden ja uhrien intersektionaalisista asemoista sekä valtasuhteista rodullistettujen selviytyjien kanssa tapahtuvissa kohtaamisissa.
Tutkimukseni lähestymistapa sijoittuu feministisen intersektionaalisuutta koskevan tutkimuskeskustelun ja sosiaalisen konstruktionismin alueille ottaen huomioon rodullistamisen erityispiirteet Suomen sosiaalisessa kontekstissa. Tämä tutkimus laajentaa aikaisemman tutkimuksen havaintoja intersektionaalisista eriarvoisuuksista ja niiden haitallisista vaikutuksista uhreihin lähisuhdeväkivaltatyössä (esimerkiksi heikentyneestä toimijuudesta) analysoimalla myös intersektionaalisten asemojen voimaannuttavia vaikutuksia (esimerkiksi mahdollistava toimijuus). Lisäksi, toisin kuin aikaisempi tutkimus rodullistamisesta ja lähisuhdeväkivallasta, tutkimukseni keskittyy uhrien subjektipositioiden lisäksi työntekijöiden subjektipositioihin. Tutkimukseni tarkastelee myös väkivaltatyön tekemisen olosuhteita turvakodissa ratkaisevina kontekstuaalisina tekijöinä, jotka vaikuttavat sensitiivisen turvakotityön mahdollisuuksiin ja rajoituksiin.
Erittelen tutkimuksessa rodullistavien turvakotikäytäntöjen intersektionaalisia vaikutuksia rodullistettujen uhrien kanssa tehtävään työhön tuoden esiin niiden vahingollisia vaikutuksia. Ymmärrän rodullistamisen prosessin relationaalisena subjektipositioiden rakentumisena (Bourdieu, 2018), joka sisältää sekä etuoikeutettujen (valkoiset) että alisteisten (ei-valkoiset) subjektipositioiden rakentumisen (Keskinen et al., 2021). Rakenteisiin, instituutioihin ja käytäntöihin sisältyvä arkipäivän rasismi tulee näkyväksi ja käsittelyyn silloin, kun instituutioiden eri toimijat havaitsevat syrjivät institutionaaliset käytännöt (Seikkula and Hortelano, 2021). Havaitseminen on yhteydessä tunnistamisen ja väärin tunnistamisen tekoihin (meconaissance; Bourdieu and Passeron, 1990), mikä tarkoittaa tunnistamista riittävästi, tunnistamista joksikin muuksi (Husso et al., 2016) tai sitä, että havaitsemista tai tunnistamista ei tapahdu lainkaan (Bourdieu and Passeron, 1990). Esimerkiksi, vaikka rodullistaminen vaikuttaa merkittävästi turvakotityöhön, työntekijät yleensä eivät tunnistaa sen vaikutuksia turvakodin arjessa.
Tutkimus osoittaa turvakodin työntekijöiden ponnistelevan paljon havaittujen kulttuuristen erojen luokittelun äärellä. Tämä muovaa työntekijöiden ymmärrystä maahanmuuttaja- ja romanivähemmistöistä sekä heidän turvakotitarpeistaan ja väkivallan aiheuttaman haitan laajuudesta. Lisäksi kulttuuristen erojen arviointi on yhteydessä väkivallan tunnistamiseen; työntekijät voivat epäillä uhrin tarinaa tai väärin tunnistaa lähisuhdeväkivallan joksikin muuksi, kuten tavalliseksi eroprosessiksi. Tutkimuksen mukaan turvakotityön aliresursointi ja välttämättömien turvakodin tukipalvelujen puute heikentävät turvakotityön laatua yleisesti sekä erityisesti suomen kieltä puutteellisesti osaavien tai muuten rodullistetun aseman vuoksi haavoittuvassa asemassa olevien uhrien kohtaamista. Maahanmuuttotaustaisiin tai romaniuhreihin liittyvät rodullistavat näkemykset ja käytännöt sekä turvakotityön rakenteelliset rajoitukset heikentävät rodullistettujen vähemmistöjen parissa tehtävän työn laatua. Tämä vaikuttaa kielteisesti näihin ryhmiin luokiteltujen uhrien turvallisuuteen ja voimaantumiseen turvakotityössä.
Suomessa turvakodit tarjoavat matalan kynnyksen palveluita, joiden tavoitteena on antaa välitöntä suojaa ja turvaa lähisuhdeväkivallan uhreille sekä voimaannuttaa heitä. Merkittävällä osuudella turvaa etsivistä ihmisistä on maahanmuutto- tai muu rodullistettu asema suomalaisessa yhteiskunnassa, mikä on heikosti tunnistettu ilmiö. Esimerkiksi Sosiaali- ja terveysministeriön raportti (Laine, 2010) osoittaa, että noin 30 % turvakotien asukkaista Suomessa on maahanmuuttotaustaisia, kuten pakolaisia, turvapaikanhakijoita tai äidinkieleltään muita kuin suomen- tai ruotsinkielisiä. Osuus on tätä korkeampi suurissa kaupungeissa ja Etelä-Suomessa; näillä alueilla paikoin kaikki turvakotien asukkaat ovat maahanmuuttotaustaisia. Lisäksi turvakodeissa on paljon etnisiin vähemmistöihin, kuten Suomen romaneihin, kuuluvia asiakkaita. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan näiden, rodullistettujen lähisuhdeväkivallan uhrien tilanteita ja asemaa turvakodeissa ja sitä, millaisia haasteita he tuovat turvakotityöntekijöiden ammattitaidolle.
Tutkimusten mukaan rodullistetut uhrit kohtaavat syrjintää hakiessaan turvaa. Ulossulkevat ja toimijuutta heikentävät turvakotikäytännöt, etniseen taustaan liitetyt stereotypiat, kielteiset identiteettikonstruktiot ja keskiluokkaisen valkoisuuden normatiivisuus muokkaavat ympäristöstä torjuvan monille rodullistetuille uhreille (Bent-Goodley, 2005; Burmen et al. 2004; Donnelly et al., 2005; Kulkami, 2018; Nnawulezi and Sullivan, 2014). Lisäksi tutkimus osoittaa, että rodullistetut uhrit kohtaavat monissa maissa huomattavia esteitä ilmoittaessaan väkivallasta ja hakiessaan apua. Ammattilaiset puolestaan kokevat työskentelyn rodullistettujen uhrien kanssa vaikeaksi ja pohtivat usein, pitäisikö työntekijöiden kohdella maahanmuuttotaustaisia uhreja samoin vai eri tavoin kuin rodullisesti enemmistössä olevia uhreja (Hagemann-White et al., 2019). Tutkimuksen piirissä on peräänkuulutettu lähisuhdeväkivallan uhrien intersektionaalisten haavoittuvuuksien asianmukaista käsitteellistämistä ja ymmärrystä; tämä tarkoittaa esimerkiksi sen tunnistamista, miten maahanmuuttajastatus kietoutuu yhteen muiden alistuksen muotojen kanssa (Burman et al., 2004; Kulkami, 2018; Menjivar and Salcido, 2002).
Myös Suomessa on tunnistettu tarve kehittää onnistuneita käytäntöjä lähisuhdeväkivaltaan puutumiseksi (Husso et al., 2020, 2021; Piippo et al., 2021) ja kiinnittää huomion ongelmallisiin työskentelyn käytäntöihin liittyen kulttuurisensitiivisyyteen ja eroihin. Esimerkiksi monikulttuurisesta väkivaltatyöstä puuttuu eroja ymmärtävä intersektionaalinen lähestymistapa. Tämä ylläpitää lähisuhdeväkivallan ja hyväksikäytön kehystämistä kulttuuriseksi ilmiöksi ja näin ollen myös uusintaa rodullistavaa ymmärrystä uhreista (Keskinen, 2011; Keskinen et al., 2012; Honkatukia and Keskinen, 2018; Niemi et al., 2017). Puutteellinen ymmärrys intersektionaalisiin subjektipositioihin kiinnittyvistä haavoittuvuuksista voi johtaa rodullistettujen uhrien ulossulkemiseen turvakotien tarjoaman suojan piiristä. Esimerkiksi Törmän (2017) tutkimus osoitti, että lähisuhdeväkivaltaa kokeneet romanit kohtaavat epäilyä ja ulossulkemista hakiessaan apua viranomaisilta tai turvakodeista. Tutkijat ovat tähdentäneet kulttuurisensitiivisyyden merkitystä kohtaamisissa rodullistettujen uhrien kanssa, jotta olennaiset erot voitaisiin tunnistaa ilman, että uhreista ylläpidetään rasistisia käsityksiä (Lidman, 2015). Tämä on yhä haaste turvakotien arkisissa käytännöissä.
Tähän tutkimuskeskusteluun pohjautuen tutkimukseni käsittelee turvakotityötä Suomessa ja sen vaikutuksia rodullistettujen uhrien turvan ja voimaantumisen piiriin pääsylle. Tutkimukselle on merkittävät yhteiskunnalliset perusteet, sillä turvakotipalvelun ulkopuolelle jääminen ja toimijuutta heikentävät turvakotikäytännöt ovat elämän ja kuoleman kysymys lähisuhdeväkivaltaa ja hyväksikäyttöä paettaessa. Lisäksi tutkimukseni tarjoaa uuden näkökulman tämänhetkiseen lähisuhdeväkivaltatyöhön Suomessa; se tuottaa uutta tietoa arkisista rodullistavista tulkinnoista ja käytännöistä turvakodeissa, jotta on mahdollista ymmärtää intersektionaalista valtadynamiikkaa ja sen vaikutuksia turvakotityöhön sekä osoittaa mekanismeja, joilla moninaisten rodullistettujen uhrien pääsyä turvan ja voimaantumisen piiriin voidaan parantaa.
Tarkastellessani turvakotityön olosuhteita ja rodullistavia tulkintoja ja käytäntöjä turvakodin arjessa, esitin seuraavat kolme tutkimuskysymystä: Kuinka turvakodeissa tehtävän työn olosuhteet vaikuttavat rodullistettujen uhrien kanssa työskentelyyn? Kuinka turvakodin työntekijät ymmärtävät intersektionaaliset erot ja kuinka tämä vaikuttaa rodullistettujen uhrien asemaan turvakotityössä? Kuinka turvakotityön käytännöt vaikuttavat turvakotipalvelujen piiriin pääsyyn sekä rodullistettujen uhrien voimaantumiseen ja turvallisuuteen?
Keräsin tutkimusaineistoni kahdeksan kuukauden autoetnografisen kenttätyön aikana turvakodissa, jossa työskentelin kokopäiväisenä ohjaajana. Tutkimusaineisto koostui kenttämuistiinpanoista, autoetnografisista ääninauhoituksista sekä toimintatutkimuksen työpajoissa tuotetuista dokumenteista. Aineiston keräämisessä käytin autoetnografian ja toimintatutkimuksen menetelmiä. Osana toimintatutkimusta järjestin viisi kuukausittaista tutkimustyöpajaa turvakodin työntekijöiden kanssa. Niissä keskustelimme työntekijöiden ja uhrien intersektionaalisista asemoista sekä valtasuhteista rodullistettujen selviytyjien kanssa tapahtuvissa kohtaamisissa.
Tutkimukseni lähestymistapa sijoittuu feministisen intersektionaalisuutta koskevan tutkimuskeskustelun ja sosiaalisen konstruktionismin alueille ottaen huomioon rodullistamisen erityispiirteet Suomen sosiaalisessa kontekstissa. Tämä tutkimus laajentaa aikaisemman tutkimuksen havaintoja intersektionaalisista eriarvoisuuksista ja niiden haitallisista vaikutuksista uhreihin lähisuhdeväkivaltatyössä (esimerkiksi heikentyneestä toimijuudesta) analysoimalla myös intersektionaalisten asemojen voimaannuttavia vaikutuksia (esimerkiksi mahdollistava toimijuus). Lisäksi, toisin kuin aikaisempi tutkimus rodullistamisesta ja lähisuhdeväkivallasta, tutkimukseni keskittyy uhrien subjektipositioiden lisäksi työntekijöiden subjektipositioihin. Tutkimukseni tarkastelee myös väkivaltatyön tekemisen olosuhteita turvakodissa ratkaisevina kontekstuaalisina tekijöinä, jotka vaikuttavat sensitiivisen turvakotityön mahdollisuuksiin ja rajoituksiin.
Erittelen tutkimuksessa rodullistavien turvakotikäytäntöjen intersektionaalisia vaikutuksia rodullistettujen uhrien kanssa tehtävään työhön tuoden esiin niiden vahingollisia vaikutuksia. Ymmärrän rodullistamisen prosessin relationaalisena subjektipositioiden rakentumisena (Bourdieu, 2018), joka sisältää sekä etuoikeutettujen (valkoiset) että alisteisten (ei-valkoiset) subjektipositioiden rakentumisen (Keskinen et al., 2021). Rakenteisiin, instituutioihin ja käytäntöihin sisältyvä arkipäivän rasismi tulee näkyväksi ja käsittelyyn silloin, kun instituutioiden eri toimijat havaitsevat syrjivät institutionaaliset käytännöt (Seikkula and Hortelano, 2021). Havaitseminen on yhteydessä tunnistamisen ja väärin tunnistamisen tekoihin (meconaissance; Bourdieu and Passeron, 1990), mikä tarkoittaa tunnistamista riittävästi, tunnistamista joksikin muuksi (Husso et al., 2016) tai sitä, että havaitsemista tai tunnistamista ei tapahdu lainkaan (Bourdieu and Passeron, 1990). Esimerkiksi, vaikka rodullistaminen vaikuttaa merkittävästi turvakotityöhön, työntekijät yleensä eivät tunnistaa sen vaikutuksia turvakodin arjessa.
Tutkimus osoittaa turvakodin työntekijöiden ponnistelevan paljon havaittujen kulttuuristen erojen luokittelun äärellä. Tämä muovaa työntekijöiden ymmärrystä maahanmuuttaja- ja romanivähemmistöistä sekä heidän turvakotitarpeistaan ja väkivallan aiheuttaman haitan laajuudesta. Lisäksi kulttuuristen erojen arviointi on yhteydessä väkivallan tunnistamiseen; työntekijät voivat epäillä uhrin tarinaa tai väärin tunnistaa lähisuhdeväkivallan joksikin muuksi, kuten tavalliseksi eroprosessiksi. Tutkimuksen mukaan turvakotityön aliresursointi ja välttämättömien turvakodin tukipalvelujen puute heikentävät turvakotityön laatua yleisesti sekä erityisesti suomen kieltä puutteellisesti osaavien tai muuten rodullistetun aseman vuoksi haavoittuvassa asemassa olevien uhrien kohtaamista. Maahanmuuttotaustaisiin tai romaniuhreihin liittyvät rodullistavat näkemykset ja käytännöt sekä turvakotityön rakenteelliset rajoitukset heikentävät rodullistettujen vähemmistöjen parissa tehtävän työn laatua. Tämä vaikuttaa kielteisesti näihin ryhmiin luokiteltujen uhrien turvallisuuteen ja voimaantumiseen turvakotityössä.
Kokoelmat
- Väitöskirjat [4943]