Political Fragmentation as a Social and Epistemic Problem for Democracies

Abstract

Tämä kandidaatintutkielma esittelee poliittiseen fragmentaatioon liittyviä sosiaalisia ja episteemisiä ongelmia ja niiden demokratialle esittämiä haasteita sekä tekijöitä poliittisen fragmentaation taustalla. Poliittinen fragmentaatio tarkoittaa yhteiskunnan tai muun keskusteluverkoston kokonaisuuden jakautumista toisistaan erillisiin ryhmiin ideologisten jakolinjojen perusteella. Mitä vähemmän kontakteja ryhmien välillä on, sitä fragmentoituneempi kokonaisverkosto on. Demokraattisen yhteiskunnan ihanteet funktionaalisuus edellyttävät kykyä julkiseen keskusteluun ja argumentaatioon erilaisten kantojen ja intressien perustelemiseksi samanarvoisten kansalaisten kesken. Julkista argumentaatiota ja siten demokraattista päätöksentekokykyä kuitenkin haittaa poliittisen fragmentaation myötä kiihtyvä epäluottamus eri osapuolien välillä. Tutkielman ensimmäinen puolisko tarkastelee poliittiseen fragmentaatioon liittyviä sosiaalisia ja episteemisiä ongelmia. Sosiaalista aspektia painotettaessa tutkielma käsittelee erilaisia sosiaalisia episteemisiä rakenteita, kuten kaikukammiota, joka on äärimmäinen esimerkki ryhmän eristymisestä muusta verkostosta. Kaikukammion jäsenten luottamusta aktiivisesti manipuloidaan, jotta he suhtautuisivat ryhmän ulkopuolisiin tiedonlähteisiin systemaattisesti epäluottamuksella. Episteeminen tarkastelu taas keskittyy tarkemmin fragmentaatioon liittyviin tiedollisiin esteisiin, mukaan lukien luottamuksen manipuloimiseen, ja niiden merkitykseen tiedonkululle demokratiassa. Tutkielman loppuosa valottaa poliittista fragmentaatiota kiihdyttäviä tekijöitä. Osaltaan fragmentaatioon liittyvää ryhmäkäyttäytymistä ja episteemisiä asenteita määrittävät useat inhimilliset psykologiset mekanismit ja vinoumat kuten sisäryhmävääristymä, vahvistusharha ja poliittisesti motivoitunut ajattelu. Toisaalta poliittisen fragmentaation tarkoituksellinen lisääminen voidaan nähdä tavoiteltavana erilaisissa valtapyrkimyksissä. Esimerkiksi autoritaaristen valtioiden keinovalikoimiin kuuluu demokratioihin kohdistuva informaatiovaikuttaminen, jonka ensisijainen tavoiteltu vaikutus ei usein niinkään ole tiettyjen uskomusten leviäminen vaan hämmennyksen, jakolinjojen ja epäluottamuksen syventäminen, minkä puolestaan nähdään horjuttavan demokraattisten yhteiskuntien päätöksentekokykyä. Myös demokratioiden sisällä voi nousta autoritaarisia pyrkimyksiä, jotka hyödyntävät jakolinjojen ja epäluottamuksen syventymistä. Esimerkiksi Yhdysvalloissa Trumpin presidenttikauteen kietoutui niin ulko- ja sisäpoliittisia kuin kaupallisiakin intressitahoja, jotka hyödynsivät valtapyrkimyksissään disinformaatiota, salaliittoajattelua ja vastapuolen demonisoimista, kiihdyttäen näin poliittista fragmentaatiota. Vastuullisia rooleja poliittisen fragmentaation ja siihen liittyvien ongelmien keventämisessä voisi olla yhteiskunnan koko laajuudella yksilöistä, julkisista instituutioista, koulutuksesta ja tutkimuksesta mediaan ja teknologiajätteihin. Tutkielman laajuus sallii kuitenkin vain potentiaalisten ratkaisujen suurpiirteisten linjojen pohtimisen ennen johtopäätöksiä.